Ovaro käynnistää uudiskerrostalohankkeen kehitystyön Keravan keskustassa


Julkaisupäivä: 23.09.2022

Luokka: Lehdistötiedote

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Lehdistötiedote

Julkaistavissa 23.09.2022 klo 08.30        

Ovaro käynnistää uudiskerrostalohankkeen kehitystyön Keravan keskustassa

Ovaro allekirjoitti kaavaehtoisen esisopimuksen tontin hankinnasta Keravan keskustan välittömässä läheisyydessä. Tontille on tavoitteena saada uutta asuntorakennusoikeutta noin 1 700 kem2 ja noin 30 asuntoa. Hankkeen koko on arviolta noin 8 miljoona euroa. Ovaro toteuttaa tontin asemakaavoituksen yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa. Kohteen rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuoden 2023 lopulla.

Tontti sijaitsee Keravan keskustan monipuolisten palveluiden vieressä. Liikenneyhteydet ovat optimaaliset, sillä juna-asemalle on matkaa noin 550 metriä ja junayhteys Helsingin keskustaan kestää puolisen tuntia. Tavoitteenamme on toteuttaa hanke A-energialuokkaisena. Kohde tullaan suuntaamaan pääasiassa perheasumiseen.

Toimitusjohtaja Marko Huttunen:

”Upeaa päästä kehittämään uutta asumisen kohdetta Keravan keskustaan. Tässä hankkeessa yhdistyy laadukas täydennysrakentaminen, energiatehokkuus ja erinomainen sijainti. Haluamme tuoda oman panoksemme Keravan kaupunkiympäristön ja asumisen kehittämiseen. Ovaro keskittyy hyvällä sijainnilla sijaitseviin hankkeisiin ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle, Tampereen seudulle ja Jyväskylän seudulle”.

Helsinki 23.09.2022

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Marko Huttunen, toimitusjohtaja

Lisätiedot Marko Huttunen, puh 050 329 2563

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.ovaro.fi