ORION OYJ
PÖRSSITIEDOTE – SISÄPIIRITIETO
24.10.2024 KLO 19.50
Sisäpiiritieto: Orion lopettaa ODM-111-kehitysohjelman perustuen molekyylin liian kapeaan terapeuttiseen ikkunaan
Orion Oyj on päättänyt lopettaa kivun hoitoon tarkoitetun ODM-111-kehitysohjelman perustuen riski-hyötyanalyysiin molekyylin turvallisuusominaisuuksista pitkäaikaisen altistuksen yhteydessä. Tuoreiden ei-kliinisten toksikologisten tulosten perusteella molekyylin ominaisuudet eivät tue ODM-111:n pidempiaikaista käyttöä eikä etenemistä seuraavaan kliiniseen vaiheeseen. On hyvä huomioida, että aiemmissa ei-kliinisissä tutkimuksissa tai kliinisessä Faasi I -tutkimuksessa, joissa altistumiset ODM-111:lle olivat lyhyempiä kestoltaan, ei sen sijaan ilmennyt merkittäviä turvallisuuteen liittyviä havaintoja.
”Vaikka valmistelut Faasi II -ohjelmaan olivat jo pitkällä, me olemme arvioineet, että ODM-111 molekyylin ns. terapeuttinen ikkuna on liian kapea eikä kliinisen kehitysohjelman jatkamiselle ole edellytyksiä. Keskitämme resurssimme nyt muihin lupaaviin hankkeisiin tutkimus- ja kehitysputkessamme”, sanoo Outi Vaarala, Orionin Innovative Medicines -tulosyksiköstä sekä tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastaava johtaja.
Orion julkaisee poikkeuksellisesti varhaisessa kliinisessä kehitysvaiheessa olevaa hanketta koskevaa tietoa pörssitiedotteella, koska tässä tapauksessa tiedon arvioidaan täyttävän sisäpiiritiedon määritelmän ODM-111:n strategisen merkittävyyden vuoksi. Tällä ei ole vaikutusta Orionin voimassa olevaan tiedonantopolitiikkaan, jonka mukaan Orion julkistaa tietoja tutkimus- ja kehityshankkeistaan pääsääntöisesti osavuosikatsauksissaan ja/tai lehdistötiedotteilla, mutta kliinisen vaiheen III tutkimusten tuloksista Orion tiedottaa pääsääntöisesti erillisellä pörssitiedotteella.
Orion Oyj
Liisa Hurme Toimitusjohtaja | Olli Huotari Johtaja, Corporate Functions |
Yhteyshenkilö:
Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet
Puh. +358 10 426 2721
Yhteyshenkilö medialle:
Terhi Ormio, viestintäjohtaja
Puh. +358 10 426 4646
Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi
http://www.twitter.com/OrionCorpIR
Orion on suomalainen yli satavuotias lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Kehitämme, valmistamme ja markkinoimme ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Orionilla on laaja alkuperäislääkkeiden, geneeristen lääkkeiden sekä itsehoitotuotteiden valikoima. Lääketutkimuksemme ydinterapia-alueet ovat syöpäsairaudet ja kipu. Orionin kehittämiä alkuperäislääkkeitä käytetään muun muassa syöpien, neurologisten sairauksien sekä hengityselinsairauksien hoidossa. Orionin liikevaihto vuonna 2023 oli 1 190 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 600 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.