Euroopan komissio käynnistää kampanjan EU-rahastosta, jolla pyritään edistämään perusoikeuksia. Uutta sisältöä


Euroopan komissio käynnistää kampanjan EU-rahastosta, jolla pyritään edistämään perusoikeuksia

Uutta sisältöä: inspiroidu avustuksen saajien menestystarinoista

Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosasto käynnistää tiedotuskampanjan, jonka tarkoituksena on lisätä kansalaisten, tasa-arvon, perusoikeuksien ja arvojen ohjelman (CERV) ulottuvuutta ja vaikutusta Suomessa. CERV-ohjelma on kaikkien aikojen suurin kansalaisyhteiskunnalle suunnattu EU:n rahasto, jolla pyritään edistämään ja suojelemaan perusoikeuksia EU:ssa. CERV korostaa kansalaisyhteiskunnan tärkeää roolia ihmisten perusoikeuksien kunnioittamiseen, oikeusvaltioperiaatteeseen ja demokratiaan liittyvien EU:n arvojen turvaamisessa ja edistämisessä. Kuten Euroopan komission EU:n perusoikeuskirjan soveltamista koskevassa kertomuksessa vuodelta 2022 todetaan, kansalaisjärjestöt kohtaavat kaikkialla EU:ssa monenlaisia haasteita, jotka haittaavat niiden kykyä tehdä työtään ja puolustaa ihmisten perusoikeuksia. Haasteita ovat muun muassa seuraavat:

  • epäedullinen lainsäädäntö tai lakien rajoittava täytäntöönpano;
  • kansalaisjärjestöihin ja ihmisoikeuksien puolustajiin kohdistuvat hyökkäykset ja häirintä, mukaan luettuna kielteinen keskustelu, jolla pyritään kansalaisjärjestöjen leimaamiseen ja niiden arvovallan horjuttamiseen (verkossa ja sen ulkopuolella);
  • vaikeudet saada yhteys päätöksentekijöihin ja vaikuttaa lainsäädäntöön ja poliittiseen päätöksentekoon; ja
  • edellä mainitussa kertomuksessa (Kukoistava kansalaisyhteiskunta perusoikeuksien puolustamiseksi EU:ssa ) todetut esteet taloudellisten resurssien saannille ja kestävyyden varmistamiselle.

CERV-ohjelmasta tuetaan kansalaisjärjestöjä, jotta ne voivat tukea EU:n perusoikeuskirjan noudattamista (erityisesti vahvistamalla kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia) ja kehitetään niiden valmiuksia ja kykyä suojella ja edistää unionin arvoja. EU:n jäsenvaltioihin on perustettu kansallisten yhteyspisteiden verkosto, jonka tehtävänä on auttaa ohjelman käyttöönotossa. Jäsenvaltioiden hallitusten nimeämät kansalliset yhteyspisteet tarjoavat tukea antamalla tietoa EU:n ohjelmasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista rahoittaa hanke-ehdotuksia. Ne myös auttavat kiinnostuneita tahoja hakuprosessissa ja auttavat mahdollisten hankekumppaneiden löytämisessä. Suomesta esitetään 0,87 hakemusta 100 000 asukasta kohti, mikä merkitsee, että Suomi on EU-maiden joukossa 23. sijalla hakemusten määrässä asukaslukuun suhteutettuna.

Tutkimukset osoittavat, että CERVin puolustamat arvot ovat Suomelle tärkeitä: Flash Eurobarometer 528 kansalaisuudesta ja demokratiasta joulukuulta 2023 kertoo, että 90 prosenttia suomalaisista katsoo kansalaisyhteiskunnalla olevan tärkeä rooli demokratian ja yhteisten arvojen edistämisessä. Standard Eurobarometer 101 keväältä 2024 osoittaa, että 81 prosenttia on tyytyväisiä demokratian toimimiseen Suomessa ja 97 prosenttia jakaa näkemyksen, jonka mukaan on tärkeää kunnioittaa EU:n perusarvoja.

Tehokkaaseen oikeussuojaan ja oikeussuojan saatavuuteen keskittyvässä EU:n perusoikeuskirjan soveltamista koskevassa kertomuksessa vuodelta 2023tuodaan esiin mielenkiintoisia näkökohtia Suomesta. Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat ottaneet käyttöön kattavia toimenpiteitä rikoksen uhrien suojelemiseksi. Maassa on perustettu alueellisesti kattava 24 tukikeskuksen verkosto seksuaalisen väkivallan uhreille. Keskukset tarjoavat kriittisiä palveluja, kuten sairaanhoitoa, psykososiaalista tukea ja oikeusapua, joilla varmistetaan uhrien kokonaisvaltainen tuki rikosprosessien aikana. Lisäksi Suomen oikeusapujärjestelmään kuuluu oikeusavun saamisen ja hakemisen alustava laskenta asianhallintajärjestelmän avulla, mikä parantaa oikeussuojan saatavuutta. Vuonna 2023 Suomi jatkoi tuki-infrastruktuurinsa vahvistamista ja teki siitä keskeisen osan oikeusjärjestelmäänsä. Sen tarkoituksena on suojella uhreja ja tarjota tarvittavaa apua koko oikeusprosessin ajan. Lisäksi eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi, että koska ulkomaalaislain muuttamista koskevalla lakiehdotuksella pannaan täytäntöön EU:n lainsäädäntöä, perusoikeuksien noudattaminen edellyttää useiden lakiehdotuksen osien tarkempaa määrittelyä. Se kiinnitti huomiota myös tarpeeseen varmistaa lakiehdotuksen yhteensopivuus EU:n lainsäädännön kanssa siitä näkökulmasta, että rajamenettelyä sovelletaan alaikäisiin.

On lisättävä yleisön tietoisuutta CERV-ohjelmasta, jolla tuetaan oikeuksien ja arvojen unionia ja pyritään maksimoimaan EU:n rahoituksen vaikutus siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Keväällä 2024 toteutetun Standard Eurobarometer 101 -tutkimuksen mukaan 70 prosenttia vastaajista haluaisi tietää enemmän oikeuksistaan EU:n kansalaisina (”Kyllä, ehdottomasti” 26 prosenttia vastaajista ja ”Kyllä, jossain määrin” 44 prosenttia vastaajista). Suomessa vastaava osuus on 64 prosenttia vastaajista (”Kyllä, ehdottomasti” 21 prosenttia ja ”Kyllä, jossain määrin” 43 prosenttia). Siinä on tänään käynnistetyn kampanjan tavoite. Tuensaajien tarinat kuvaavat konkreettisia vaikutuksia, joita CERVin rahoittamilla hankkeilla voi olla esimerkiksi sukupuoleen perustuvan väkivallan ja epätasa-arvon torjunnassa ja ehkäisemisessä, lasten ja naisten oikeuksien suojelussa, vammaisten osallisuuden edistämisessä ja yhteiskuntaan kotoutumisen tukemisessa. Kampanjassa korostetaan myös kansallisten yhteyspisteiden keskeistä roolia ohjelman toteuttamisessa ruohonjuuritasolla.

CERV-ohjelman mukaisia hanke-ehdotuspyyntöjä julkaistaan säännöllisesti Komission EU-rahoitus- ja tarjouspyyntöportaalissa. Tavoitteena on puuttua eriarvoisuuteen ja syrjintään, auttaa ihmisiä ymmärtämään ja hyödyntämään paremmin oikeuksiaan EU:n kansalaisina sekä ylläpitää ja edistää EU:n perusoikeuksia ja -arvoja. CERV-ohjelman yhteiset haasteet ja rajat ylittävä ulottuvuus korostavat tarvetta EU:n tason yhteiseen toimintaan.

Taustaa

CERV-ohjelma on avoin paikallisille, alueellisille, kansallisille ja ylikansallisille yhteisöille. Yhteisöt voivat olla kansalaisjärjestöjä, yliopistoja, tutkimuskeskuksia, viranomaisia, yksityisiä tahoja tai voittoa tavoittelevia organisaatioita. CERV tukee aloitteita, joilla edistetään oikeuksia, syrjimättömyyttä ja tasa-arvoa (painottaen erityisesti sukupuolten tasa-arvoa), otetaan kansalaiset mukaan EU:n demokraattisiin prosesseihin, puututaan väkivaltaan (mukaan lukien sukupuoleen perustuva väkivalta ja lapsiin kohdistuva väkivalta) ja vaalitaan ja edistetään Euroopan unionin arvoja.

Vuonna 2021 käynnistetyn ja vuoteen 2027 jatkuvan CERV-ohjelman keskeisenä tehtävänä on myöntää rahoitusta yhteisöille, jotka ovat sitoutuneet puolustamaan ja edistämään Euroopan unionin perussopimuksissa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa vahvistettuja oikeuksia ja periaatteita.

CERV-ohjelman käynnistyttyä vuonna 2021 ohjelmasta on myönnetty Suomessa yhteensä 2 089 825,74 euroa, mikä on 0,81 prosenttia vuosina 2021–2022 myönnetyistä varoista. Hanke-ehdotuksia on jätetty yhteensä 46, ja niiden onnistumisaste on 37 prosenttia. Keskeisiä aihealueita olivat tasa-arvon edistäminen sekä rasismin ja muukalaisvihan torjunta. Koko Euroopan unionissa 3105 kansalaisjärjestöä on saanut taloudellista tukea, yli 85 000 henkilöä on osallistunut vaihtotapahtumiin ja vastavuoroisiin oppimistapahtumiin ja noin 1,5 miljoonaa ihmistä on osallistunut CERV-ohjelmaan liittyvään koulutukseen. Tähän mennessä on rahoitettu muun muassa seuraavia hankkeita ja organisaatioita:

  • Saksassa on käynnistetty intersukupuolisten henkilöiden tasa-arvoa ja perusoikeuksia sekä transsukupuolisten henkilöiden syrjinnän torjuntaa koskevia aloitteita.
  • Ruotsissa urheilua käytetään tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja demokraattisten arvojen edistämisen välineenä.
  • Italiassa on perustettu kansainvälinen verkosto ”Osallistavan ja demokraattisen Euroopan puolesta.”
  • Slovakiassa järjestetään tapahtumia, joilla pyritään vahvistamaan tunnetta ”yhteisestä eurooppalaisesta tulevaisuudesta ja Euroopan yhtenäisyydestä” ja joissa korostetaan rauhaa, solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta.
  • Itävallassa toteutettavan ”Intersectionality Matters” -hankkeen tavoitteena on edistää tasa-arvoa ja torjua LBQTI-naisiin ja ei-binäärisiin henkilöihin kohdistuvaa syrjintää.
  • Alankomaissa on otettu käyttöön perheoikeuskeskuksen malli, joka tarjoaa keskitetyn foorumin jäsenille ja kumppaneille.

Lisäksi Saksassa ja Italiassa on tulossa hankkeita, joissa keskitytään vammaisten voimaannuttamiseen ja julkisen taiteen käyttämiseen EU:n perusoikeuksien puolustamiseen. Aloitteita on tulossa myös Espanjassa ja Tanskassa.

Lisätietoja CERV-ohjelmasta ja hakemisesta on saatavilla useista eri lähteistä. Rahoitusmahdollisuuksia sekä tietoa hakemisesta ja CERV-ohjelmasta tuetuista hankkeista on saatavilla EU:n rahoitus- ja tarjouspyyntöportaalissa. Voit myös ottaa yhteyttä johonkin CERVin kansallisesta yhteyspisteestä saadaksesi tietoa ohjelmasta ja apua hakuprosessissa. CERV-ohjelman verkkosivu sisältää CERVin työohjelman ja ehdotusten alustavan suunnittelun. Jos haluat pysyä ajan tasalla CERViin liittyvistä tapahtumista, voit tilata oikeusasioiden pääosaston uutiskirjeen. Tiettyjä ehdotuspyyntöjä koskevissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä kansalliseen CERV-yhteyspisteeseen tai kirjoitta osoitteeseen EC-CERV-CALLS@ec.europa.eu tai EACEA-CERV@ec.europa.eu. Osoite ilmoitetaan kyseisessä ehdotuspyyntöasiakirjassa.

Lisätietoja:



Mot-clé