Harvia on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan


Harvia Oyj, Pörssitiedote, 13.12.2024 klo 15:00


Harvia Oyj on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan, joka alkoi 10.12.2024 ja päättyi 12.12.2024. Tänä aikana Harvia hankki 11 000 omaa osaketta keskihintaan 43,88 euroa osakkeelta. Osakkeet hankittiin Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankinta perustui varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2024 antamaan valtuutukseen ja osakkeet käytetään osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Hankinnan jälkeen Harvia Oyj:llä on yhteensä 15 207 omaa osaketta, jotka vastaavat 0,08 %:a yhtiön kaikista osakkeista.


Lisätietoja antaa:
Ari Vesterinen, talousjohtaja
p. +358 40 5050 440
ari.vesterinen@harvia.com


Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista saunamarkkinalla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja, ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan sekä kuluttajien että ammattilaisten tarpeisiin kansainvälisellä saunamarkkinalla.

Harvian liikevaihto vuonna 2023 oli 150,5 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Romaniassa, Kiinassa ja Hongkongissa, Itävallassa, Italiassa, Virossa ja Ruotsissa. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää: https://harviagroup.com