Wilson kehitti uuden tennismailateknologian


Rullat lisäävät jänteiden liikkuvuutta
 
Wilson on kehittänyt tennismailoihin uuden Rollers-teknologian, jonka avulla harrastaja voi parantaa suoritustaan. Parhaillaan patentoitavana oleva teknologia perustuu mailan kehällä oleviin pieniin rulliin, jotka antavat jänteille 31,5 % enemmän liikkumisvaraa kuin jänteiden tavanomainen kiinnitysmekanismi ja lisäävät siten mailan voimaa ja energiantuottoa.
 
Rollers-teknologia on ainutlaatuinen sen vuoksi, että koko jänteistö reagoi palloon. Rullat mahdollistavat maksimaalisen energian siirron, kun jänteet liikkuvat kahteen suuntaan. Pystysuunnassa liikkuessaan jänteet lisäävät trampoliinimaista vaikutusta ja vaakasuoraan liikkuessaan ne liikkuvat vapaasti pyörimällä. Tuloksena on entistä enemmän lyöntivoimaa ja entistä laajempi osuma-alue (sweet spot), mikä puolestaan parantaa mailan reagointia pallon kosketukseen. Jänteiden samanaikainen liikkuvuus pidentää pallon ja mailan kosketusvaihetta ja saa aikaan entistä paremman tuntuman. Mailoissa on käytetty myös Wilsonin Hyper Carbon - ja Hammer-teknologiaa.
Rullien lisäksi Wilsonin uutuusmailoissa on käytetty mailan kehän muotoilussa uutta Overdrive-teknologiaa, joka pidentää pääjänteitä ja siten lisää mailan voimaa ja vakautta.
 
Wilsonin uudet Rollers 2.6 Overdrive -tennismailat tulevat markkinoille maanosasta riippuen kesä-heinäkuussa, ja niitä myyvät Wilsonin valtuuttamat jälleenmyyjät.
 
Lisätietoja Rollers-teknologian ominaisuuksista saa Wilsonin kotisivuilta www.wilsonrollers.com tai www.wilsonsports.com.
 
AMER-YHTYMÄ OYJ
Viestintä
 
Marja-Leena Simola
Puh. 09 7257 8306
Fax 09 791 385
Sähköposti: marja-leena.simola@amer.fi