Wilsonilta markkinoille uusi suurempi Rally-tennispallo


Wilson tuo markkinoille uuden, tavanomaista suuremman Rally-tennispallon, jonka avulla pelaajien on mahdollista parantaa peliään. Uuden pallon ansiosta pelaajien on mahdollista pallotella entistä pidempään ja saada lisää reagointiaikaa sen lisäksi, että pallo näkyy entistä paremmin. Uusi Rally-pallo on halkaisijaltaan 2,7 tuumaa eli 6 % suurempi kuin perinteinen tennispallo, jonka halkaisija on 2,63 tuumaa. Uudessa pallossa on käytetty lisäksi patentoitavana olevaa LiteCore-teknologiaa, jonka ansiosta pallon sisus on entistä kevyempi ja pelattavuus ainutlaatuinen. Pallo painaa 56 ½ grammaa ja on siten kaksi grammaa kevyempi kuin perinteinen tennispallo, joka painaa 58 ½ grammaa.
 
Wilson kehitti pallonsa yhteistyössä Kansainvälisen Tennisliiton ( ITF) ja Yhdysvaltain tennisammattilaisjärjestön USTA:n (United States Tennis Association) kanssa. ITF muutti viime vuoden heinäkuussa sääntöjä niin, että ylisuuren tennispallon käyttö on mahdollista kaikilla pelitasoilla. Liiton järjestämän kaksivuotisen kokeilun aikana ylisuurta tennispalloa on käytetty vuoden vaihteesta alkaen jo neljässä Davis Cupissa ja useissa USTA:n otteluohjelmissa.
Sen lisäksi, että uusi pallo parantaa pelaajan suoritusta, se myös tekee pelaamisesta hauskempaa. Laajat testitulokset osoittavat, että pallottelu pitenee jopa 25 % ja lisää siten pelaajan sydämeen ja verisuoniin kohdistuvaa harjoitusta. Ilmanvastuksen johdosta pelaajalla on enemmän aikaa valmistautua lyöntiin. Pallon näkyvyys on kasvanut 15 % tavanomaiseen palloon verrattuna.
 
Wilsonin uusi Rally-tennispallo tulee markkinoille kesäkuun loppupuolella ja sitä myyvät valtuutetut jälleenmyyjät. Pallot ovat kolmen kappaleen metallipakkauksessa.
 
Lisätietoja uudesta pallosta ja Wilsonin tennisvälineistä saa yhtiön kotisivuilta www.wilsonsports.com.
 
AMER-YHTYMÄ OYJ
Viestintä
 
Marja-Leena Simola
Puh. 09 7257 8306
Fax 09 791 385
Sähköposti: marja-leena.simola@amer.fi