Nokia Dow Jones Sustainability Group Indeksiin
| Source: Nokia Oyj
Nokia tiedostaa roolinsa teknologiaratkaisujen kehittäjänä sekä taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kehityksen tukijana. Kestävään kehitykseen sitoutuminen on osa Nokian yrityskulttuuria ja arvoja. Nokia on allekirjoittanut Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) Elinkeinoelämän peruskirjan vuonna 1991 ja sitoutunut siten kestävän kehityksen toteuttamiseen peruskirjassa määritellyllä tavalla. Ekotehokkuus yhdistettynä elinikaariajatteluun on tärkeä tekijä Nokian tuotteiden ja ratkaisujen kehittämisessä, tuottamisessa sekä markkinoinnissa.
"Pääseminen DJSGIin merkitsee yritykselle julkista tunnustusta siitä, että se on yksi teollisuuden alansa johtavista yrityksistä taloudellisissa, sosiaalisissa ja ympäristöasioissa. Sijoittajat ja muut tärkeät sidosryhmät, kuten asiakkaat ja työntekijät ovat kiinnostuneita yrityksen sitoutumisesta kestävään kehitykseeen. Osakkeen arvoa kasvatetaan pitkällä tähtäyksellä toisaalta hallitsemalla taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöasioihin liittyvät riskit ja toisaalta käyttämällä hyväksi niihin liittyvät mahdollisuudet," sanoo Dow Jones Indeksin johtaja David E. Moran.
Lisätietoja:
Outi Mikkonen
Puh. 09 5113 8720
Fax 09 452 5510
outi.mikkonen@nokia.com
www.sustainability-index.com
http://www.sustainability-index.com/description/components.html
www.nokia.com
Recommended Reading
-
Nokia CorporationStock Exchange Release30 June 2026 at 20:30 EESTNotification under Chapter 9, Section 10 of the Finnish Securities Market Act: voting rights of FMR LLC in Nokia Corporation decreased...
Read More -
Press Release Nokia to provide intelligent connectivity for Finnish Border Guard counter-drone initiative nationwide Nokia Defense joins Finnish-Nordic consortium to strengthen counter-UAS border...
Read More