METSO JATKAA SVEDALAN TARJOUSTAAN


Metso-konsernin Svedala Industri AB:stä tekemä ostotarjous etenee Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisten (FTC) käsittelyssä. Metson neuvottelut mahdollisten ostajien kanssa kilpailuviranomaisten edellyttämien divestointien eli Metson jauhinmyllyliiketoimintojen ja EU:n komission edellyttämän remedy-paketin myynnistä ovat loppusuoralla ja Metso arvioi, että näistä päästään sopimuksiin lähiaikoina.

FTC:n loppukäsittelyn vuoksi Metso on päättänyt jatkaa tarjouksensa voimassaoloaikaa 21.6.2001 saakka, johon mennessä Metso uskoo pääsevänsä FTC:n kanssa sopimukseen. Metso aikoo tiedottaa kaupan päättämisen aikataulusta Svedalan osakkeenomistajille viimeistään 18.6.2001.

Metso on edelleen sitoutunut 21.6.2000 tekemäänsä ehdolliseen tarjoukseen. Voimassaoloajan jatkamista lukuunottamatta 21.6.2000 tehdyn ostotarjouksen ehdot pysyvät ennallaan ja 7.7.2000 julkistetun tarjousesitteen mukaisina.

Metso-konserni on prosessiteollisuuden koneiden ja järjestelmien maailmanlaajuinen toimittaja. Konsernin kuitu- ja paperiteknologian liiketoiminta-alue Metso Paper on maailman johtava sellu- ja paperiteollisuuden sekä jatkojalostus- ja levyteollisuuden tekniikan, järjestelmien ja laitteiden toimittaja. Metson muita ydinliiketoimintoja ovat kiven ja mineraalien käsittelyä harjoittava Metso Minerals sekä automaatio- ja säätöteknologian osaaja Metso Automation. Vuonna 2000 Metso-konsernin liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 22 000. Metson osakkeet noteerataan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä.