JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2001


Konsernin tulos ja tase

Maailman talouden pitkään jatkunut noususuhdanne taittui vuoden 2001 kuluessa. Kaikki tärkeimmät talousalueet ajautuivat vuoden 2001 syksyllä taantumaan, jonka ennakoidaan jatkuvan ainakin vuoden 2002 ensimmäisen vuosipuoliskon ajan. Heikentynyt suhdanne vaikutti Jaakko Pöyry Group -konsernin toimintaan etenkin vuoden 2001 jälkipuoliskolla. Liikevaihto laski 9,0 prosenttia ja oli 431,8 (edellisvuonna 474,5) miljoonaa euroa. Liikevaihdon supistuminen johtui pääosin kokonaistoimitusprojektien volyymin pienenemisestä noin 40 miljoonalla eurolla. Liikevoitto oli 28,0 (31,8) miljoonaa euroa eli 6,5 (6,7) prosenttia liikevaihdosta. Vaikea suhdannetilanne huomioiden konsernin liikevoitto oli tyydyttävä, mutta vuodelle 2001 asetettuja tavoitteita alhaisempi. Osakekohtainen tulos oli 1,30 (1,40) euroa. Osakekohtaisen tuloksen kasvu vuodesta 1996 vuoteen 2001 vastaa tavoitteeksi asetettua keskimääräistä 15 prosentin kasvua.

Konsernin sijoitetun pääoman tuottotavoite on 20,0 prosenttia. Vuoden 2001 toteutunut sijoitetun pääoman tuotto oli 21,2 (25,1) prosenttia.

Konsernin taserakenne on hyvä. Oma pääoma vuoden lopussa oli 104,7 (97,4) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 48,9 (42,2) prosenttia. Konsernin maksuvalmius oli koko tilikauden hyvä. Velkaantumisaste oli -3,0 (-2,5) prosenttia.

Tulevaisuuden näkymät

Jaakko Pöyry Group -konsernin markkina-asema on vahva ja tilauskanta hyvä. Markkinatilanne ja suhdannenäkymä muodostavat kuitenkin vuodesta 2002 haastavan. Olettaen, että talouden suhdanteet toipuvat ennakoidulla tavalla vuoden 2002 loppupuolella, konsernin tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2001 tasolla ja sijoitetun pääoman tuoton saavuttavan sille asetetun strategisen tavoitteen.

Konsernin eri liiketoimintaryhmien tulevaisuuden näkymät on esitetty liitteenä olevassa toimintakertomuksessa.

Tilintarkastuskertomus on annettu 7.2.2002.

Osingonjako

Jaakko Pöyry Group Oyj:n hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että joulukuun 31. päivänä 2001 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa 0,60 euroa osakkeelta ja että osinko maksetaan 18.3.2002.

Varsinainen yhtiökokous

Jaakko Pöyry Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 6.3.2002 Pöyry-talossa Vantaalla.

Yhtiökokouskutsu julkaistaan kokonaisuudessaan erillisellä tiedotteella 8.2.2002 klo 9.00.

Liitteet
Hallituksen toimintakertomus tilikaudelta 1.1.-31.12.2001
Konsernin tuloslaskelma ja tase sekä vastuut
Konsernin tunnusluvut


JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ



Erkki Pehu-Lehtonen
Toimitusjohtaja

Teuvo Salminen
Toimitusjohtajan sijainen


Täydellinen raportti taulukkoineen on ladattavissa alla olevasta linkistä.

Attachments

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2001