Vaisalalle korvausvaatimus


Vaisala Oyj on saanut korvausvaatimuksen patentoidun GPS-teknologian
käytöstä radiosondissa. Asian tulee ratkaisemaan välimiesoikeus
Yhdysvalloissa. Vaade on 6,5 miljoonaa dollaria. Vaisala pitää
vaatimusta perusteettomana.

Vaisala on menestyvä kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää
ja valmistaa elektronisia mittausjärjestelmiä ja -laitteita.
Tuotteiden sovellusalueina ovat meteorologia, ympäristötieteet,
liikenne ja teollisuus. Vaisalan palveluksessa on yli 1200 alansa
ammattilaista ja konsernin liikevaihto vuonna 2001 oli 183,5 miljoonaa
euroa. Vaisalan markkina-alue kattaa koko maailman. Vuonna 2001
viennin osuus liikevaihdosta oli 96 %. Vaisalan A-sarjan osakkeet on
listattu Helsingin Arvopaperipörssissä.