Kesko valittu toimialansa parhaaksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä


Dow Jones Sustainability -indeksi (DJSI World) on vuonna 1999 perustettu ensimmäinen kansainvälinen kestävää kehitystä mittaava indeksi. Vuonna 2001 Dow Jonesin indeksiperhettä laajennettiin perustamalla eurooppalaisten pörssiyritysten suorituskykyä mittaava DJSI STOXX -indeksi.
 
Dow Jonesin maailmanlaajuiseen indeksiin (DJSI World) hyväksyttiin tänä vuonna 318 yritystä 24 maasta, ja eurooppalaiseen indeksiin (DJSI STOXX) 167 yritystä 13 eri maasta. Yritykset on luokiteltu 18 eri toimialaryhmään. Arvioinnin suoritti sveitsiläinen riippumaton osapuoli SAM Group. Aiempien vuosien tapaan arviointi kattoi yhteiskuntavastuun kaikki osa-alueet: ympäristöasiat sekä yrityksen taloudellisen ja sosiaalisen vastuun. Sosiaalisen vastuun osalta korostettiin tänä vuonna erityisesti kaupan toimialan roolia kuluttajille suunnatun terveellisistä ravintotottumuksista kertovan tietouden levittäjänä sekä terveysnäkökohtien huomioimista kaupan omissa tuotevalikoimissa.
 
Sekä maailman että Euroopan indekseihin hyväksytään arvioiduista yrityksistä vain pieni osa, joten Keskon saavutusta voidaan pitää merkittävänä tunnustuksena pitkäjänteiselle ja järjestelmälliselle yhteiskuntavastuutyölle.
 
Lisätietoja:
Sijoittajasuhdepäällikkö Jukka Pokki, puh. 01053 22645
Kehitysjohtaja Jouko Kuisma, puh. 01053 23140
www.sustainability-indexes.com