Alppihiihtäjät kertoo Suomalaisen laskettelun tarinan


Kirjan tekijät ovat toimittaja Markku Rimpiläinen ja toimitusjohtaja Roger Talermo. Kirjan on kustantanut Arthouse Oy.
Tekijät ryhtyivät kolme vuotta sitten kokoamaan tietoja laskettelun historiasta, koska muistitieto ja osaksi myös dokumentit lajin pioneeriajoilta olivat katoamassa. Tekijöiden omat muistot laskettelurinteistä ulottuvat 60-luvun alkuun saakka.
Ensimmäiset tiedot alppihiihdon käännöstekniikoista kantautuivat Suomeen 1920-luvulla. Naisten hiihtokursseilla opeteltiin kristianiaa ja telemarkia vuonna 1928. Innokkaat suomenruotsalaiset ulkoilmaihmiset hakivat oppia Ruotsista. Suomen ensimmäinen lasketteluopas oli Rabbe Schaumanin Skida Rätt, jonka julkaisi ruotsinkielinen partiopoikajärjestö vuonna 1935.
Ratalaskun ja kilpa-alppihiihdon toi Suomeen Kanadasta mestarihiihtäjä Erkki Penttilä. Hänen johdollaan raivattiin Bad Grankullaan Suomen ensimmäinen laskettelurinne. Ensimmäiset SM-kisat järjestettiin vanhalla Sallatunturilla vuonna 1937.
Alppihiihdon pioneeriaikojen kuvauksen jälkeen teos jakaantuu kahteen päälinjaan. Toinen niistä seuraa kotimaan hiihtokeskusten kehittymistä, toinen maajoukkueiden vähittäistä nousua maailman huipulle. Kirja kattaa myös freestylen historian Suomessa.
Suomen ensimmäinen hiihtohissi rakennettiin Kiianlinnaan vuonna 1951. Vuonna 1960 Suomessa oli vasta 12 hiihtohissiä, joista vain Vuokatin ja Rukan hissit olivat moderneja ankkurihissejä.
Sodan jälkeen myös suomalaiset kilpalaskijat alkoivat matkustaa kilpailuihin Alppien hurjille rinteille. He uskoivat, että jonain päivänä suomalainen laskija voisi nousta maailman huipulle.
Lasketteluharrastus alkoi levitä nopeasti 1960-luvulla. Uudet, turvalliset hissit toivat lajin tavallisten harrastajien ulottuville. Talvimatkailu alkoi kehittyä, kun Pohjois-Suomeenkin saatiin uusia hissejä.
70 vuodessa laskettelu on kasvanut mittoihin, joista lajin pioneerit eivät osanneet edes uneksia. Alppihiihto on oleellinen osa suomalaista kilpaurheilua ja matkailuteollisuutta.
Alppihiihtäjät perustuu lajin pioneerien haastatteluihin ja laajaan arkistomateriaaliin. Kuva-aineisto on runsasta ja suurelta osin ennen julkaisematonta.

Attachments

ALPPIHIIHTÄJÄT KERTOO SUOMALAISEN LASKET