Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 27. päivänä maaliskuuta 2006 alkaen klo 13.00 Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä, Messuaukio 1 (kongressisiiven sisäänkäynti), Helsinki. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvien asioiden lisäksi:
- Hallituksen ehdotus tilintarkastajaksi ja tilintarkastajan palkkioksi
Hallitus ehdottaa, että yhtiölle valitaan edelleen yksi varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla KHT-tilintarkastuyhteisö, ja varsinaiseksi tilintarkastajaksi KHT-tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:ta. Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajalle maksettaisiin palkkio laskun mukaan.
- Hallituksen ehdotus vuodelta 2005 maksettavaksi osingoksi
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2005 vahvistetun taseen perusteella maksetaan osinkona 1,10 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on 30.3.2006 merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osingon maksupäivä on 6.4.2006.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallituksen käyttöön varataan yleishyödyllisiin tarkoituksiin lahjoituksina jaettavaksi 300 000 euroa.
Tilinpäätösasiakirjat ovat osakkeenomistajien nähtävinä 3.3.2006 alkaen yhtiön pääkonttorissa osoitteessa, Satamakatu 3, Helsinki, ja niistä lähetetään jäljennökset osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää.
Yhtiökokouskutsu julkaistaan myöhemmin erikseen yhtiökokouskutsulehdissä Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Kauppalehti sekä pörssitiedotteena.
Helsingissä helmikuun 7. päivänä 2006
KESKO OYJ:N HALLITUS
Lisätietoja antaa viestintäjohtaja Paavo Moilanen, puh. 01053 22764
Kesko Oyj
Paavo Moilanen
viestintäjohtaja
viestintäjohtaja
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet