YIT OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2007 klo 8.00
YIT:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2006:
LIIKEVAIHDON JA LIIKEVOITON KASVU JATKUI
Vuonna 2006 YIT:n liikevaihto ja liikevoitto nousivat kaikkien
aikojen korkeimpiin arvoihinsa. Konsernin tilauskanta on
ennätyksellisen korkea. Hallitus esittää, että YIT nostaisi osinkoa
kahdettatoista vuotta peräkkäin.
Kiinteistöteknisissä palveluissa jatkettiin kannattavuuden
parantamista. Toimialan liikevoitto kasvoi 54 prosenttia.
Liikevoittoprosentti nousi 6,2 prosenttiin. Huolto- ja
kunnossapitotyöt sekä korjaus- ja modernisointihankkeet lisääntyivät.
Rakentamispalveluissa tulos oli kaikkien toiminta-alueiden osalta
erinomainen. Kehitys oli vahvaa erityisesti Venäjällä, jossa
toimintaa laajennettiin kolmeen uuteen kaupunkiin. Vuonna 2006 YIT
aloitti Suomessa 2 818 vapaarahoitteisen asunnon sekä Venäjällä 3 699
ja Baltian maissa 887 asunnon rakentamisen. Toimialan liikevaihto
kasvoi 12 prosenttia ja liikevoitto 19 prosenttia. Kannattavuus pysyi
erinomaisena ja liikevoittoprosentti oli 11,8.
Teollisuus- ja verkkopalveluissa kehitys oli myönteistä teollisuuden
investoinneissa ja kunnossapidossa. Toimialan liikevoitto laski 54
prosenttia verkkopalveluiden heikosta markkinatilanteesta ja
henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä johtuen. Liikevoittoprosentti
oli 3,8.
- Näkymät vuodelle 2007 ovat suotuisat. Rakentaminen ja
kiinteistöteknisten palvelujen kysyntä jatkuu kokonaisuutena edelleen
vilkkaana koko toiminta-alueellamme. Uusien asuntojen kysyntä pysyy
hyvällä tasolla. Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan Suomessa
käynnistetään tänä vuonna yli 30 000 asunnon rakentaminen. Venäjällä
asuntokysyntä on voimakasta. Tavoitteenamme on kasvattaa konsernin
liikevaihtoa Venäjällä keskimäärin 50 prosenttia vuodessa kaudella
2006 - 2009. Venäjän liiketoimintoihin sijoitettu pääoma kasvaa
liikevaihdon kasvua nopeammin. Kiinteistöteknisissä palveluissa sekä
Teollisuus- ja verkkopalveluissa jatkamme kannattavuuden
parantamista. Ennätyksellisen vahva tilauskanta ja hyvä
markkinatilanne antavat hyvät mahdollisuudet jatkaa kannattavaa
kasvua suunnitelmiemme mukaisesti, toteaa konsernijohtaja Hannu
Leinonen.
Liikevaihto kasvoi 9 prosenttia
YIT-konsernin vuoden 2006 liikevaihto kasvoi ilman merkittäviä
yritysostoja 9 prosenttia ja nousi 3 284,4 milj. euroon (2005:
3 023,8 Me). Liikevaihto Venäjällä kasvoi 65 prosenttia ja nousi
216,9 milj. euroon (131,6 Me). Liikevaihdosta 55 prosenttia (56 %)
tuli Suomesta, 32 prosenttia (32 %) muista Pohjoismaista, 7
prosenttia (4 %) Venäjältä ja 6 prosenttia (7 %) Liettuasta,
Latviasta ja Virosta.
Huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta nousi
1 222,4 milj. euroon (1 136,4 Me), mikä oli 37 prosenttia (38 %) koko
liikevaihdosta.
Vuoden 2006 alusta lukien YIT on seurannut kotitalouksille
tarjottavia palveluja omana kokonaisuutenaan. Yrityksille ja
yhteisöille tarjottavien palvelujen osalta seurataan pitkäjänteisten
palvelusopimusten, omaperustaisten kehityshankkeiden sekä kilpailu-
urakoiden osuuksien kehitystä. Vuonna 2006 kuluttajapalvelujen osuus
liikevaihdosta oli 24 prosenttia, pitkien palvelusopimusten osuus 28
prosenttia, omaperustaisten kehityshankkeiden osuus noin 9 prosenttia
ja kilpailu-urakoiden osuus noin 39 prosenttia. YIT:n strategisena
tavoitteena on lisätä kuluttajapalvelujen, pitkien palvelusopimusten
sekä omaperustaisten kehityshankkeiden suhteellista osuutta
liikevaihdosta.
Liikevoitto kasvoi 14 prosenttia
Konsernin liikevoitto kasvoi 14 prosenttia ja nousi 258,8 milj.
euroon (227,7 Me). Liikevoittoprosentti oli 7,9 (7,5 %). Tulos ennen
veroja kasvoi 11 prosenttia ja nousi 238,2 milj. euroon (214,8 Me).
Osakekohtainen tulos kasvoi 8 prosenttia ja oli 1,36 euroa (1,26 e).
Osakekohtainen oma pääoma nousi 5,29 euroon (4,49 e). Sijoitetun
pääoman tuotto oli 24,8 prosenttia (26,4 %).
Rahoitusasema pysyi vahvana
Pääoman tarve on lisääntynyt Venäjän liiketoiminnan kasvun, tonttien
hankinnan ja käynnissä olevan omaperustaisen asuntotuotannon kasvun
takia. Vuoden lopussa konsernin sijoitetusta pääomasta 23 prosenttia
(11 %) eli 279 milj. euroa (100 Me) oli Venäjällä. Konsernin
rahoitusasema säilyi vahvana. Nettovelat olivat 506,5 milj. euroa
(254,4 Me). Velkaantumisaste nousi 75,1 prosenttiin (45,1 %).
Omavaraisuusaste oli 34,5 prosenttia (36,3 %). Taseen loppusumma
katsauskauden lopussa oli 2 117,8 milj. euroa (1 688,1 Me).
Osinkoehdotus 0,65 euroa
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkona tilivuodelta 2006
maksetaan 0,65 euroa (0,55 e) osakkeelta eli 47,8 prosenttia (43,7 %)
osakekohtaisesta tuloksesta. YIT on nostamassa osinkoa kahdettatoista
vuotta peräkkäin.
Tilauskanta kasvoi 49 prosenttia
Konsernin tulouttamaton tilauskanta nousi kaikkien aikojen
korkeimmalle tasolle. Tilauskanta vuoden lopussa oli 49 prosenttia
suurempi kuin vuotta aiemmin ja nousi 2 802,3 milj. euroon (1 878,8
Me). Tilauskannan katesisältö on hyvä. Osa konsernin huolto- ja
kunnossapitoliiketoiminnasta on luonteeltaan sellaista, ettei se ole
mukana tilauskannassa.
Henkilöstön määrä 22 300
Vuonna 2006 konsernin palveluksessa oli keskimäärin 21 846 (21 194)
henkilöä. Kauden lopussa henkilöstöä oli 22 311 (21 289). YIT:n
henkilöstöstä 51 prosenttia työskentelee Suomessa, 36 prosenttia
muissa Pohjoismaissa, 6 prosenttia Venäjällä ja 7 prosenttia
Liettuassa, Latviassa ja Virossa.
Korkeasuhdanne jatkuu Pohjois-Euroopassa
Korkeasuhdanne jatkuu YIT:n toiminta-alueella, vaikka kasvu on hieman
viimevuotista hitaampaa. Taloudelliset tutkimuslaitokset arvioivat
Pohjoismaiden kansantalouksien kehittyvän vuosina 2007 ja 2008
vakaasti 2 - 3 prosentin vauhdilla eli noin prosenttiyksikön EU:n
kasvua nopeammin. Venäjä ja Norja hyötyvät edelleen öljyn korkeista
hinnoista. Venäjän, Viron, Latvian ja Liettuan talouksien kasvuvauhti
on yli kaksinkertainen Pohjoismaihin verrattuna. Eurokorot nousevat
maltillisesti. Positiivinen tulokehitys ja työllisyyden paraneminen
vahvistavat kotitalouksien luottamusta. Suomessa ennätyksellisen
suurena jatkuva maan sisäinen muuttoliike pitää uusien asuntojen
tuotantotarpeen vakaana. Muu rakentaminen kasvaa. Asuntojen vahva
kysyntä Venäjän suurkaupungeissa mahdollistaa asuntotuotannon
laajentamisen myös pitkällä aikavälillä. Viennin ja
teollisuustuotannon kasvu lisäävät teollisuuden investointien ja
kunnossapidon tarvetta Pohjoismaissa.
Näkymät vuodelle 2007
Arvioimme, että vuoden 2007 liikevaihto ja liikevoitto (EBIT)
kasvavat viimevuotisista.
Liikevaihdon kasvunäkymiä tukevat ennätysmäisen suuri tilauskanta,
korkeasuhdanteen jatkuminen ja YIT:n merkittävät panostukset Venäjän
markkinoille. Tilauskannan terve katesisältö sekä kannattavuuden
parantamiseen tähtäävät omat toimenpiteet ovat pohjana liikevoiton
kasvunäkymille.
Yhtiökokous
YIT Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 16.3.2007 klo
13.00 alkaen Finlandia-talossa, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki.
Yhtiökokouskutsu, joka sisältää hallituksen ehdotukset
yhtiökokoukselle, julkaistaan kokonaisuudessaan erillisenä
pörssitiedotteena 9.2.2007.
Vuosikertomus 2006 ja osavuosikatsaukset vuonna 2007
Vuosikertomus vuodelta 2006 ilmestyy YIT:n verkkosivuilla suomeksi ja
englanniksi viikolla 9/2007. Osavuosikatsaukset julkaistaan 26.4.,
27.7. ja 26.10.2007. Taloudelliset katsaukset ja muuta
sijoittajatietoa löytyy YIT:n internet-sivuilta osoitteesta
www.yit.fi/sijoittajat.
Liitteenä on hallituksen toimintakertomus ja taulukko-osassa
tiivistelmä konsernin tilinpäätöstiedoista. Tilinpäätöstiedotteen
luvut ovat tilintarkastamattomia.
YIT OYJ
Hannu Leinonen
konsernijohtaja
Lisätietoja antavat:
Sakari Toikkanen, varatoimitusjohtaja, 020 433 2336,
sakari.toikkanen@yit.fi
Petra Thorén, sijoittajasuhdejohtaja, 040 764 5462,
petra.thoren@yit.fi
Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi
Tiedotustilaisuudet 9.2.2007
Analyytikoille ja salkunhoitajille järjestetään tiedotustilaisuus klo
10.00 YIT:n pääkonttorissa, osoitteessa Panuntie 11, 00620 Helsinki.
Lehdistötilaisuus järjestetään samassa paikassa klo 13.00.
YIT:n internet-sivuilla osoitteessa http://webcast.magneetto.com/yit/
on nähtävissä suomeksi ja englanniksi webcasting -esitys, jossa
konsernijohtaja Hannu Leinonen esittelee vuoden 2006 tuloksen.
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006
LIIKEVAIHDON JA LIIKEVOITON KASVU JATKUI
Vuonna 2006 YIT:n liikevaihto ja liikevoitto nousivat kaikkien
aikojen korkeimpiin arvoihinsa. Konsernin tilauskanta on
ennätyksellisen korkea. Hallitus esittää, että YIT nostaisi osinkoa
kahdettatoista vuotta peräkkäin.
Kiinteistöteknisissä palveluissa jatkettiin kannattavuuden
parantamista. Toimialan liikevoitto parani 54 prosenttia.
Liikevoittoprosentti nousi 6,2 prosenttiin. Huolto- ja
kunnossapitotyöt sekä korjaus- ja modernisointihankkeet lisääntyivät.
Rakentamispalveluissa tulos oli kaikkien toiminta-alueiden osalta
erinomainen. Kehitys oli vahvaa erityisesti Venäjällä, jossa
toimintaa laajennettiin kolmeen uuteen kaupunkiin. Vuonna 2006 YIT
aloitti Suomessa 2 818 vapaarahoitteisen asunnon sekä Venäjällä 3 699
ja Baltian maissa 887 asunnon rakentamisen. Toimialan liikevaihto
kasvoi 12 prosenttia ja liikevoitto 19 prosenttia. Kannattavuus pysyi
erinomaisena ja liikevoittoprosentti oli 11,8.
Teollisuus- ja verkkopalveluissa kehitys oli myönteistä teollisuuden
investoinneissa ja kunnossapidossa. Toimialan liikevoitto laski 54
prosenttia verkkopalveluiden heikosta markkinatilanteesta ja
henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä johtuen. Liikevoittoprosentti
oli 3,8.
YHTIÖN NIMI MUUTTUI YIT OYJ:KSI
Yhtiökokouksessa 13.3.2006 päätettiin muuttaa yhtiöjärjestyksen 1 §
siten, että yhtiön toiminimi muuttui muotoon YIT Oyj ja ruotsiksi
oleva rinnakkaistoiminimi muotoon YIT Abp. Englanninkielinen nimi YIT
Corporation säilyi ennallaan. Muutos rekisteröitiin kaupparekisteriin
24.3.2006.
OSAKKEEN NIMELLISARVO PUOLITETTIIN
Yhtiökokouksessa 13.3.2006 päätettiin muuttaa yhtiöjärjestyksen 1 §
siten, että osakkeen nimellisarvo muutettiin yhdestä eurosta 0,5
euroksi (splittaus), jolloin osakkeiden lukumäärä kaksinkertaistui.
Muutos tapahtui osakkeenomistajien omistusten suhteessa osakepääomaa
korottamatta. Muutos merkittiin kaupparekisteriin 24.3.2006 ja
kaupankäynti kaksinkertaisella osakemäärällä alkoi Helsingin
Pörssissä 27.3.2006.
Hallituksen toimintakertomuksessa esitetyt osakekohtaiset luvut on
muutettu vertailukelpoisiksi siten, että niissä on huomioitu
24.3.2006 voimaan tullut osakkeen nimellisarvon puolittaminen.
YIT TARKENSI STRATEGISIA TAVOITETASOJAAN
YIT Oyj:n hallitus vahvisti 19.9.2006 taloudelliset tavoitetasot
strategiakaudelle 2007 - 2009. Liikevoittoprosenttia (EBIT-%) koskeva
tavoite asetettiin nyt ensimmäisen kerran konsernitasolle.
Liikevoittotavoitteeksi asetettiin 9 prosenttia liikevaihdosta.
Muut taloudelliset tavoitetasot pidettiin ennallaan. Liikevaihdon
kasvutavoite on keskimäärin 10 prosenttia vuodessa, sijoitetun
pääoman tuottotavoite on 22 prosenttia, omavaraisuusastetavoite 35
prosenttia ja osingonjakotavoite 40 - 60 prosenttia tuloksesta
verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen.
Lisäksi YIT asetti erilliseksi tavoitteeksi kasvattaa liikevaihtoa
Venäjällä keskimäärin 50 prosenttia vuodessa kaudella 2006 - 2009.
Kasvua tavoitellaan Venäjällä ensisijaisesti lisäämällä
omaperustaisia asuntokohteita sekä toimitila- ja
logistiikkahankkeita. Myös kiinteistöteknisten palveluiden toimintaa
Pietarissa ja Moskovassa kasvatetaan. Teollisuuden palveluille
haetaan jalansijaa Pietarin alueella.
Hallituksen päätös tavoitetasojen tarkentamisesta julkistettiin
pörssitiedotteena 19.9.2006 ja Venäjän kasvutavoite 10.10.2006.
LIIKEVAIHTO KASVOI 9 PROSENTTIA
YIT-konsernin vuoden 2006 liikevaihto kasvoi ilman merkittäviä
yritysostoja 9 prosenttia ja nousi 3 284,4 milj. euroon (2005:
3 023,8 Me). Liikevaihto Venäjällä kasvoi 65 prosenttia ja nousi
216,9 milj. euroon (131,6 Me).
Liikevaihto segmenteittäin (milj. euroa)
1-12/ 1-12/ Muutos, % Osuus
2006 2005 konsernin
liikevaih-
dosta
1-12/2006
Kiinteistötekniset
palvelut *) 1 415,1 1 398,4 1 43 %
Rakentamispalvelut 1 452,2 1 298,3 12 44 %
Teollisuus- ja
verkkopalvelut *) 476,9 398,8 20 15 %
Muut erät -59,8 -71,7 -17 -2 %
YIT-konserni yhteensä 3 284,4 3 023,8 9 100 %
*) Vuoden 2006 alussa teollisuuden sähkö- automaatio- ja LVI-
toimintoja siirrettiin Suomessa YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä
Teollisuus- ja verkkopalvelut toimialaan. Siirrettyjen
liiketoimintojen liikevaihto 1-12/2005 oli 58,9 milj. euroa. Vuoden
2006 vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu oli Kiinteistöteknisissä
palveluissa 6 prosenttia ja Teollisuus- ja verkkopalveluissa
4 prosenttia.
YIT:n palveluketju kattaa investointien koko elinkaaren.
Elinkaaristrategialla pyritään parempaan palvelukykyyn,
liiketoiminnan kasvuun sekä tasaisempaan tuottovirtaan. Osa konsernin
liikevaihdosta tulee kiinteistöjen, teollisuuden,
tietoliikenneverkkojen ja perinteisen infrastruktuurin huolto- ja
kunnossapitoliiketoiminnasta. Vuonna 2006 huolto- ja
kunnossapitoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta nousi 1 222,4 milj.
euroon (1 136,4 Me), mikä oli 37 prosenttia (38 %) koko
liikevaihdosta.
Vuoden 2006 alusta lukien YIT on seurannut kotitalouksille
tarjottavia palveluja omana kokonaisuutenaan. Yrityksille ja
yhteisöille tarjottavien palvelujen osalta seurataan pitkäjänteisten
palvelusopimusten, omaperustaisten kehityshankkeiden sekä kilpailu-
urakoiden osuuksien kehitystä. Vuonna 2006 kuluttajapalvelujen osuus
liikevaihdosta oli 24 prosenttia, pitkien palvelusopimusten osuus 28
prosenttia, omaperustaisten kehityshankkeiden osuus noin 9 prosenttia
ja kilpailu-urakoiden osuus noin 39 prosenttia. YIT:n strategisena
tavoitteena on lisätä kuluttajapalvelujen, pitkien palvelusopimusten
sekä omaperustaisten kehityshankkeiden suhteellista osuutta
liikevaihdosta.
Liikevaihdosta 55 prosenttia (56 %) tuli Suomesta, 32 prosenttia
(32 %) muista Pohjoismaista, 7 prosenttia (4 %) Venäjältä ja 6 prosenttia
(7 %) Liettuasta, Latviasta ja Virosta.
YIT-konsernin strateginen liikevaihdon kasvutavoite on keskimäärin
10 prosenttia vuodessa. Lisäksi YIT on asettanut erilliseksi
tavoitteeksi kasvattaa liikevaihtoa Venäjällä keskimäärin
50 prosenttia vuodessa kaudella 2006 - 2009.
LIIKEVOITTO KASVOI 14 PROSENTTIA
Konsernin liikevoitto kasvoi 14 prosenttia ja nousi 258,8 milj.
euroon (227,7 Me). Liikevoittoprosentti oli 7,9 (7,5 %).
Liikevoitto segmenteittäin (milj. euroa)
1-12/ 1-12/ Muutos, % Osuus
2006 2005 konsernin
liikevoi-
tosta
1-12/2006
Kiinteistötekniset
palvelut *) 87,6 56,8 54 34 %
Rakentamispalvelut 170,8 143,1 19 66 %
Teollisuus- ja
verkkopalvelut **) 18,0 39,1 -54 7 %
Muut erät -17,6 -11,3 56 -7 %
YIT-konserni yhteensä 258,8 227,7 14 100 %
*) Eräisiin päättyneisiin sopimuksiin liittyviä varauksia purettiin
Kiinteistöteknisissä palveluissa kaudella 10-12/2006. Positiivinen
vaikutus liikevoittoon oli 7,2 milj. euroa.
**) Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan liikevoittoon 7-9/2006
sisältyy 5,1 milj. euroa Verkkopalveluiden sopeuttamiskustannuksia.
Tulos ennen veroja oli 11 prosenttia edellisvuotista parempi ja nousi
238,2 milj. euroon (214,8 Me). Tulos verojen jälkeen oli 175,4 milj.
euroa (156,9 Me). Sijoitetun pääoman tuotto oli 24,8 prosenttia
(26,4 %).
YIT on asettanut strategiakaudelle 2007 - 2009 tavoitteeksi kasvattaa
liikevoitto 9 prosenttiin liikevaihdosta. Strateginen tavoitetaso
sijoitetun pääoman tuotolle on 22 prosenttia.
OSAKEKOHTAINEN TULOS KASVOI 8 PROSENTTIA
Osakekohtainen tulos kasvoi 8 prosenttia ja oli 1,36 euroa (1,26 e).
Osakekohtainen oma pääoma nousi 5,29 euroon (4,49 e).
OSINKOEHDOTUS 0,65 EUROA
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkona tilivuodelta 2006
maksetaan 0,65 euroa (0,55 e) osakkeelta eli 47,8 prosenttia (43,7 %)
osakekohtaisesta tuloksesta. YIT on nostamassa osinkoa kahdettatoista
vuotta peräkkäin.
Strateginen osingonjakotavoite on 40 - 60 prosenttia vuosituloksesta
verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen.
Hallituksen ehdotus voittovarojen käytöstä on esitetty hallituksen
toimintakertomuksen lopussa.
TILAUSKANTA KASVOI 49 PROSENTTIA
Konsernin markkina-asema on vahva. Konsernin tulouttamaton
tilauskanta nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle. Tilauskanta
vuoden lopussa oli 49 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin ja
nousi 2 802,3 milj. euroon (1 878,8 Me). Tilauskannan katesisältö on
hyvä. Osa konsernin huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta on
luonteeltaan sellaista, ettei se ole mukana tilauskannassa.
Tilauskanta segmenteittäin (milj. euroa)
12/ 12/ Muutos, % Osuus
2006 2005 konsernin
tilauskannasta
12/2006
Kiinteistötekniset
palvelut 601,7 492,0 22 21 %
Rakentamispalvelut 2 053,5 1 242,6 65 73 %
Teollisuus- ja
verkkopalvelut 184,0 173,3 6 7 %
Muut erät -36,9 -29,1 27 -1 %
YIT-konserni yhteensä 2 802,3 1 878,8 49 100 %
KONSERNIN RAHOITUSASEMA PYSYI VAHVANA
Pääoman tarve on lisääntynyt Venäjän liiketoiminnan kasvun, tonttien
hankinnan ja käynnissä olevan tuotannon takia. Vuoden lopussa
konsernin sijoitetusta pääomasta 23 prosenttia (11 %) eli 279 milj.
euroa (100 Me) oli Venäjällä. Korolliset luotot kauden lopussa olivat
532,4 milj. euroa (335,0 Me) ja likvidit varat 25,9 milj. euroa
(80,6 Me). Nettovelat olivat 506,5 milj. euroa (254,4 Me). Konsernin
rahoitusasema säilyi vahvana. Velkaantumisaste kauden lopussa nousi
75,1 prosenttiin (45,1 %). Omavaraisuusaste oli 34,5 prosenttia
(36,3 %). Omavaraisuusasteen tavoitetaso on 35 prosenttia.
Maksuvalmiutta lisättiin syyskuussa kasvattamalla
yritystodistusohjelman koko 100 milj. eurosta 200 milj. euroon.
Lisäksi konvertoitiin lyhytaikaisia luottoja pitkäaikaisiksi kahdella
50 milj. euron suuruisella listaamattomalla joukkovelkakirjalainalla
syyskuussa ja yhdellä 75 milj. euron suuruisella listaamattomalla
joukkovelkakirjalainalla joulukuussa.
Kauden rahoitustuotot olivat 2,6 milj. euroa (1,9 Me),
valuuttakurssitappiot 2,7 milj. euroa (valuuttakurssivoitot 2,0 Me)
ja rahoituskulut 20,5 milj. euroa (16,8 Me). Nettorahoituskulut
olivat 20,6 milj. euroa (12,9 Me) eli 0,6 prosenttia (0,4 %)
liikevaihdosta.
Kiinteäkorkoisten lainojen osuus konsernin koko lainasalkusta oli 39
prosenttia (49 %). Suoraan pääoma- ja rahamarkkinoilta lainoista oli
otettu 59 prosenttia (39 %).
Rahoitusyhtiöille myytyjen rakennusaikaisten urakkasaatavien
kokonaismäärä kauden lopussa oli 272,1 milj. euroa (268,2 Me). Niistä
120,4 milj. euroa (109,4 Me) sisältyy taseen korollisiin velkoihin ja
loput ovat taseen ulkopuolisia eriä IAS 39 säännösten mukaisesti.
Myydyistä saatavista rahoitusyhtiöille maksetut 9,3 milj. euron
(5,3 Me) korot sisältyvät kaikki rahoituskuluihin.
Valmiiden myymättömien asuntojen yhtiölainaosuudet 28,6 milj. euroa
(15,3 Me) sisältyvät myös korollisiin velkoihin, mutta niiden korot
on yhtiövastikkeisiin sisältyvinä kirjattu projektikuluihin.
Korollisiin velkoihin sisältyviä leasing-vastuita oli 3,1 milj. euroa
(5,1 Me).
Taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 2 117,8 milj. euroa
(1 688,1 Me).
INVESTOINNIT JA YRITYSKAUPAT
Bruttoinvestoinnit taseen pysyviin vastaaviin tilikaudella olivat
50,4 milj. euroa (30,1 Me) eli 1,5 prosenttia (1,0 %) liikevaihdosta.
Rakennuskalustoon investoitiin 17,3 milj. euroa (11,8 Me) ja
tietotekniikkaan 5,1 milj. euroa (2,7 Me). Muut tuotannolliset
investoinnit olivat 0,9 milj. euroa (1,6 Me). Muut investoinnit
sisältäen yrityskaupat olivat 27,1 milj. euroa (14,0 Me).
Kiinteistöteknisissä palveluissa täydennettiin vuoden 2006 aikana
liiketoimintoja Ruotsissa ja Norjassa strategian mukaisesti.
Ruotsissa YIT osti Umeåssa ilmanvaihtotekniikkaan keskittyneen Fläkt
Teknik i Umeå AB:n, Kalmarissa putkistoyhtiö AB Smedby Värme &
Sanitetin sekä Uppsalassa sähköyhtiö El Perssonin. Norjassa YIT osti
kaksi ilmanvaihtoyhtiötä. Mo i Ranassa ostettiin URD Klima Mo AS ja
Arendalissa Rune Nilsen Ventilasjon AS. Kauppojen myötä YIT:n
palvelukseen siirtyi Ruotsissa yhteensä 48 henkilöä ja Norjassa
30 henkilöä.
YIT Rakennus Oy kasvatti omistusosuutensa Moskovan alueella asuntojen
perustajaurakointia harjoittavassa ZAO YIT Moskoviassa 82 prosenttiin
ja myöhemmin vuoden aikana 88 prosenttiin. Aiempi omistusosuus oli 51
prosenttia. Liettualaisessa AB YIT Kausta-konsernissa YIT Rakennus Oy
lisäsi omistusosuutensa 95,1 prosenttiin aikaisemmin sovitun mukaisesti.
AB YIT Kausta myi Kaunasissa sijaitsevan teräsrakennetehtaansa
suomalaiselle Peikko Groupille.
YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy osti katsauskaudella
petrokemianteollisuudelle kunnossapito- ja investointipalveluja
tarjoavat Alueputkitus Oy:n ja Konepaja Alueputkitus Oy:n. YIT
Teollisuus- ja verkkopalveluihin kuuluneen Telesilta-
liiketoimintayksikön laivasähköistysliiketoiminnot myytiin
perustettavalle yritykselle, jonka nimeksi tuli Telesilta Oy.
MERKITTÄVIMMÄT RISKIT JA RISKIENHALLINTA
YIT:n riskienhallintapolitiikan tavoitteena on YIT:n liiketoiminnan
ja toimintaympäristön erityispiirteet huomioon ottaen merkittävimpien
riskitekijöiden tunnistaminen ja kokonaisriskitason optimaalinen
hallinta siten, että yhtiön strategiset ja taloudelliset tavoitteet
saavutetaan.
YIT on määritellyt konsernin merkittävimmät riskit sekä
hallintakeinot strategisiin ja hallinnollisiin riskeihin. YIT:n
merkittävimmät strategiset riskitekijät liittyvät orgaanisen ja
yritysostojen kautta tapahtuvan kasvun toteuttamiseen, pääoman
hallintaan, kilpailu-urakoiden hallintaan, henkilöstön riittävyyden
ja osaamisen varmistamiseen sekä yleiseen taloudelliseen kehitykseen.
Hallinnollisissa riskeissä kiinnitetään huomiota menestyksekkään
yrityskulttuurin ja johtamisjärjestelmän edelleen kehittämiseen.
YIT:n riskienhallinta on integroitu osa konsernin johtamis-, seuranta-
ja raportointijärjestelmiä. Säännöllistä raportointia ja seurantaa
toteutetaan toimialoilla ja koko konsernin tasolla.
Liiketoimintariskien tunnistamisesta ja niihin varautumisesta
huolehditaan ensisijaisesti liiketoiminnasta vastaavissa yksiköissä,
liiketoimintaryhmissä ja toimialoilla. Konsernijohtajalla on
kokonaisvastuu riskienhallinnasta. Hallitus hyväksyy
riskienhallintapolitiikan ja sen tavoitteet sekä ohjaa ja valvoo
riskienhallinnan suunnittelua ja toteutusta.
YIT-konsernin ja sen emoyhtiön YIT Oyj:n hallinnoinnin
pääperiaatteet on määritelty lainsäädännön lisäksi YIT Oyj:n
yhtiöjärjestyksessä sekä hallituksen, tarkastusvaliokunnan ja
konsernin johtoryhmän työjärjestyksissä. Selvitys YIT:n
hallinnointiperiaatteista, riskienhallintapolitiikasta ja
yksittäisten riskien hallinnasta on julkistettu vuosien 2003, 2004
ja 2005 vuosikertomuksissa ja julkistetaan vuosikertomuksessa 2006.
Tiedot löytyvät myös osoitteesta www.yit.fi.
YIT-konsernin liiketoimintaan liittyviä rahoitusriskejä ovat
likviditeetti-, korko-, valuutta- ja luottoriskit. Hallitus on
hyväksynyt noudatettavan rahoituspolitiikan, jonka käytännön
toteutuksesta vastaa konsernin rahoitusosasto yhdessä
liiketoimintayksiköiden kanssa. Selvitys rahoitusriskeistä on
esitetty tilinpäätöksen liitetiedoissa.
YIT:n keskeinen tavoite vahinkoriskien hallinnassa on minimoida
tunnistetuista riskeistä YIT:lle aiheutuvat menetykset ja siten
turvata yhtiön taloudellinen tulos ja toiminnan jatkuvuus. YIT:n
projektit vakuutetaan projektikohtaisilla vakuutuksilla, jotka
kattavat projektikohteelle sattuvat äkilliset ja ennalta
arvaamattomat esinevahingot kuten tulipalot, sortumiset ja varkaudet.
Muu omaisuus, kuten kiinteistöt, koneet ja laitteet vakuutetaan
jatkuvilla omaisuusvakuutuksilla esinevahinkojen varalta. YIT:n
liiketoiminta on hajautettu kahdeksaan maahan ja noin 500
toimipaikkaan. Toiminnan kokonaislaajuuteen nähden suuria projekteja,
joiden vakuuttamista pitäisi tarkastella erikseen, on vain harvoin.
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS YIT:N VUODEN 1997 JÄLKIVEROSTA
Korkein hallinto-oikeus päätti 21.6.2006, että Helsingin hallinto-
oikeuden päätöstä saattaa voimaan YIT:n vuodelta 1997 toimitettu
jälkiverotus ei muuteta. Päätöksen mukaan YIT Oyj:llä ei ole oikeutta
vähentää sulautuneen tytäryhtiön vahvistettuja tappioita
verotuksessaan. Tällä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä ei ole
vaikutusta YIT:n vuoden 2006 tulokseen, koska YIT:n maksama jälkivero
on kirjattu jo vuoden 2002 tulokseen.
YIT on antanut asiasta pörssitiedotteet 14.3.2002, 31.12.2002,
3.3.2003, 1.6.2004 ja 21.6.2006.
OIKEUDEN PÄÄTÖKSET KOSKIEN KIINTEISTÖ OY VILHONKATU 7:N SANEERAUSTA
VUODELTA 1999
Helsingin hovioikeus määräsi 14.2.2006 antamallaan päätöksellä
Kiinteistö Oy Vilhonkatu 7:n maksamaan YIT:lle korvauksia SOK:n
entisen pääkonttorirakennuksen vuonna 1999 valmistuneen saneerauksen
muutos- ja lisätöistä sekä urakka-ajan pidennyksestä aiheutuneista
kustannuksista korkoineen sekä oikeudenkäyntikuluja. Kiinteistö Oy
Vilhonkatu 7 sekä YIT hakivat valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus myönsi 17.11.2006 antamallaan päätöksellä Kiinteistö
Oy Vilhonkatu 7:lle rajoitetun valitusoikeuden koskien Helsingin
hovioikeuden tuomiota Vilhonkatu 7:n saneerauksesta vuodelta 1999.
SOK maksoi Helsingin hovioikeuden tuomion perusteella 15.2.2006
YIT:lle 11,1 miljoonaa euroa. Summaa ei kirjata YIT:n tulokseen ennen
kuin asiassa saadaan lopullinen päätös.
YIT on antanut asiasta pörssitiedotteet 24.2.2003, 14.2.2006,
18.4.2006 ja 24.11.2006.
MUUTOKSIA KONSERNIJOHDOSSA
YIT Oyj:n konsernijohtaja ja toimitusjohtajan sijainen vaihtuivat
1.1.2006. Konsernijohtajana aloitti diplomi-insinööri Hannu Leinonen,
joka toimi aikaisemmin YIT Primatel Oy:n toimitusjohtajana.
Varatoimitusjohtajana ja konsernijohtajan sijaisena aloitti tekniikan
lisensiaatti Sakari Toikkanen, joka toimi aikaisemmin YIT Building
Systems Oy:n varatoimitusjohtajana. YIT:n entinen konsernijohtaja
Reino Hanhinen jäi vuoden 2006 alussa eläkkeelle ja siirtyi YIT:n
hallituksen puheenjohtajaksi. Esko Mäkelä jatkoi
varatoimitusjohtajana 31.12.2006 asti vastuualueenaan
sijoittajasuhteet.
Sijoittajasuhdepäällikkö Petra Thorén nimitettiin 1.1.2006 alkaen
YIT Oyj:n sijoittajasuhdejohtajaksi. Thorén on ollut 1.1.2006 lähtien
myös YIT:n johtoryhmän jäsen.
Hallitus valitsee yhtiön toimitusjohtajan. Toimitusjohtajan ja
toimitusjohtajan sijaisen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Mikäli
yhtiö irtisanoo sopimuksen, toimitusjohtajalle ja toimitusjohtajan
sijaiselle maksetaan lisäksi 12 kuukauden palkkaa vastaava erillinen
korvaus.
MUUTOKSIA KONSERNIRAKENTEESSA
Kiinteistöteknisten palveluiden Baltian maiden ja Venäjän
liiketoiminnoista muodostettiin itsenäinen maaryhmä vuoden 2006
alusta alkaen. Liiketoiminnot ovat aiemmin sisältyneet samaan
kokonaisuuteen Suomen toimintojen kanssa.
Rakentamispalvelut-toimialalla YIT Tolonen Oy fuusioitiin YIT
Rakennus Oy:öön. Moskovan alueen kaupungeissa asuntorakentamista
harjoittavan ZAO YIT Ramenjen nimeksi muutettiin ZAO YIT Moskovia.
Lokakuussa YIT perusti yhdessä yhdeksän yksityishenkilön kanssa
asuntotuotantoon keskittyvän ZAO YIT Uralstroi -yhteisyrityksen
Jekaterinburgiin. YIT:n omistusosuus on 71 prosenttia.
Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimiala muuttui alkuvuoden 2006
aikana juridisesti yhdeksi yhtiöksi. YIT Primatel Oy, YIT Service Oy
ja YIT Industria Oy fuusioitiin emoyhtiö YIT Teollisuus- ja
verkkopalvelut Oy:öön. Pietariin perustettiin tytäryhtiö OOO YIT
Industria.
Vuoden 2006 alussa teollisuuden sähkö-, automaatio- ja LVI-toimintoja
siirrettiin Suomessa YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä Teollisuus- ja
verkkopalvelut toimialaan. Siirrettyjen liiketoimintojen liikevaihto
1-12/2005 oli 58,9 milj. euroa.
HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 22 300
Vuonna 2006 konsernin palveluksessa oli keskimäärin 21 846 (21 194)
henkilöä. Vuoden lopussa henkilöstöä oli 22 311 (21 289). YIT:n
henkilöstöstä 51 prosenttia työskentelee Suomessa, 36 prosenttia
muissa Pohjoismaissa, 6 prosenttia Venäjällä ja 7 prosenttia
Liettuassa, Latviassa ja Virossa.
Henkilöstö toimialoittain 31.12.2006 (31.12.2005)
Määrä Osuus
konsernin
henkilöstöstä
Kiinteistötekniset
palvelut 11 643 (11 731) 52 %
Rakentamispalvelut 5 693 (5 115) 26 %
Teollisuus- ja
verkkopalvelut 4 642 (4 126) 21 %
Konsernipalvelut 333 (317) 1 %
YIT-konserni yhteensä 22 311 (21 289) 100 %
Henkilöstö maittain 31.12.2006 (31.12.2005)
Määrä Osuus
konsernin
henkilöstöstä
Suomi 11 355 (11 159) 51 %
Ruotsi 4 137 (4 143) 18 %
Norja 2 618 (2 485) 12 %
Tanska 1 286 (1 103) 6 %
Venäjä 1 293 (907) 6 %
Liettua, Latvia, Viro 1 622 (1 492) 7 %
YIT-konserni yhteensä 22 311 (21 289) 100 %
Verkkopalveluissa käytiin yt-neuvottelut toiminnan tehostamiseksi ja
työvoiman vähentämiseksi
YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy:n Verkkopalvelut-
liiketoimintaryhmässä käytiin vuonna 2006 yhteistoimintaneuvottelut
toiminnan tehostamiseksi ja työvoiman vähentämiseksi. Työvoiman
vähentämistarpeen taustalla oli Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän
markkinatilanteen merkittävä ja pysyväisluontoinen heikentyminen
kuluneen vuoden aikana.
Henkilöstön vähentämistarpeeksi tarkentui 308 henkilöä.
Vähentämistarpeesta 92 toteutettiin eläkejärjestelyin, lomautuksin,
tehtäväsiirroin ja muilla ratkaisuilla. 216 henkilöä irtisanottiin
tuotannollisin ja taloudellisin perustein.
Henkilöstön vähennysten kustannusvaikutusten pääosa, 5,1 milj. euroa,
kirjattiin Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan vuoden 2006
kolmannen neljänneksen liikevoittoon. Lopullinen kustannusvaikutus
riippuu YT-neuvottelujen päättymisen jälkeen alkaneiden
työllistämistoimenpiteiden onnistumisesta. Lisäkustannus on enintään
noin 3 milj. euroa ja se kirjataan vuoden 2007 ensimmäisen
vuosipuoliskon liikevoittoon.
YIT ilmoitti neuvottelujen aloittamisesta pörssitiedotteella
28.7.2006 ja niiden päättämisestä 15.9.2006.
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA
Henkilöstön ja toimintajärjestelmien kehittäminen on osa YIT:n
liiketoimintaa. Konsernin taloudellinen panostus tutkimus- ja
kehitystoimintaan vuonna 2006 oli noin 21,0 milj. euroa (19,0 Me),
mikä vastaa 0,6 prosenttia (0,6 %) liikevaihdosta.
YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
YIT Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 13.3.2006. Yhtiökokous
vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2005 ja myönsi vastuuvapauden
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osingoksi vahvistettiin
1,10 euroa osakkeelta (0,70 euroa vuodelta 2004) eli yhteensä
68,6 milj. euroa (42,9 Me). (Osakekohtaiset osingot on ilmaistu ennen
osakkeen nimellisarvon puolittamista eli splittausta voimassa olleen
osakemäärän mukaisesti.) Osingonmaksun täsmäytyspäiväksi päätettiin
16.3.2006 ja osingonmaksupäiväksi 23.3.2006.
1.1. - 13.3.2006 hallituksen jäseninä toimivat Reino Hanhinen
(puheenjohtaja), Ilkka Brotherus (varapuheenjohtaja), Eino Halonen,
Antti Herlin ja Teuvo Salminen.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi.
Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Eino Halonen, Reino
Hanhinen, Antti Herlin ja Teuvo Salminen sekä uutena jäsenenä Sari
Baldauf. Järjestäytymiskokouksessaan 14.3.2006 hallitus valitsi
puheenjohtajakseen Reino Hanhisen ja varapuheenjohtajakseen Eino
Halosen. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Eino Halonen
ja jäseniksi Teuvo Salminen ja Reino Hanhinen.
Yhtiökokous valitsi uudelleen KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n
tilintarkastajaksi tarkastamaan kulumassa olevan tilikauden hallintoa
ja tilejä. PricewaterhouseCoopers Oy on nimennyt päävastuulliseksi
tilintarkastajaksi ekonomi Göran Lindellin, KHT.
Yhtiökokous päätti yhtiöjärjestyksen 1, 2, 3, 4 ja 9 §:ien
muuttamisesta. Yhtiöjärjestyksen muutokset merkittiin
kaupparekisteriin 24.3.2006.
Yhtiöjärjestyksen 1 § päätettiin muuttaa siten, että yhtiön toiminimi
muuttui muotoon YIT Oyj ja ruotsiksi oleva rinnakkaistoiminimi
muotoon YIT Abp.
Yhtiöjärjestyksen 2 § päätettiin muuttaa siten, että toimialaan
lisättiin sana verkkopalvelut.
Yhtiöjärjestyksen 3 § päätettiin muuttaa siten, että osakkeen
nimellisarvo muutettiin yhdestä eurosta 0,5 euroksi (splittaus),
jolloin osakkeiden lukumäärä kaksinkertaistui. Muutos tapahtui
osakkeenomistajien omistusten suhteessa osakepääomaa korottamatta.
Yhtiöjärjestyksen 4 § päätettiin muuttaa siten, että yhtiökokous
valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä
vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) jäsentä. Hallitukseen ei
voida valita 68 vuotta täyttänyttä henkilöä.
Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa siitä yhtiökokouksesta, jossa
hänet on valittu ja päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättyessä.
Yhtiöjärjestyksen 9 § päätettiin muuttaa siten, että yhtiökokouksessa
valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet.
Osakkeen nimellisarvon puolittamisen johdosta yhtiökokous päätti
vuoden 2002 ja 2004 optio-oikeuksien ehtojen muuttamisesta. Vuoden
2002 C- ja D-optio-oikeuksien ehtoja päätettiin muuttaa siten, että
kukin C- ja D-optio-oikeus oikeuttaa sen haltijan merkitsemään neljä
YIT Oyj:n 0,5 euron nimellisarvoista osaketta. Osakkeita voidaan
merkitä siten, että osakepääoma voi nousta enintään
2 800 000 eurolla. Vuoden 2004 E- ja F-optio-oikeuksien ehtoja
päätettiin muuttaa siten, että kukin E- ja F-optio-oikeus oikeuttaa
sen haltijan merkitsemään kaksi 0,50 euron nimellisarvoista osaketta.
Osakkeita voidaan merkitä yhteensä enintään 1 200 000 kpl ja
osakepääoma voi nousta enintään
600 000 eurolla. C-optio-oikeuksien perusteella merkittävien
osakkeiden merkintähinnaksi päätettiin muuttaa 3,2725 euroa
osakkeelta ja D-optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden
merkintähinnaksi 2,9225 euroa osakkeelta. E-optio-oikeuksien ehtoja
päätettiin muuttaa siten, että osakkeiden merkintähinnaksi muodostui
6,80 euroa osakkeelta. Optio-oikeuksien perusteella tehtävien
osakemerkintöjen merkintäpaikaksi muutettiin Nordea Pankki Suomi
Oyj:n omaisuuspalvelukonttorit.
Yhtiökokous päätti lisäksi antaa vastikkeetta merkittäviksi enintään
300 000 K, 900 000 L, 900 000 M ja 900 000 N optio-oikeutta. Optio-
oikeudet jaetaan vuosina 2006 (K), 2007 (L), 2008 (M) ja 2009 (N)
YIT Oyj:n hallituksen päätöksen perusteella YIT-konsernin yhtiöiden
palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville YIT Oyj:n
toimitusjohtajalle, toimitusjohtajan sijaiselle ja muille konsernin
johto- ja avainhenkilöille.
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Yhtiöllä on yksi osakesarja. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen
yhtiökokouksessa ja samansuuruiseen osinkoon.
Vuoden 2006 alussa yhtiön liikkeeseen laskemien osakkeiden
kokonaismäärä oli 62 397 352 kappaletta ja osakepääoma
62 397 352 euroa. Yhtiökokouksen päätöksen myötä osakkeen nimellisarvo
muutettiin yhdestä eurosta 0,5 euroksi (splittaus) 24.3.2006, jolloin
osakkeiden määrä kaksinkertaistui.
Vuoden aikana osakkeiden lukumäärä kasvoi yhteensä
1 982 368 kappaleella vuoden 2002 C- ja D-optioilla sekä vuoden 2004 E-
optioilla tehtyjen osakemerkintöjen perusteella. Vuoden lopussa
osakkeiden määrä oli 126 777 072 kappaletta ja osakepääoma
63 388 536 euroa.
Omien osakkeiden hankinnasta ja luovutuksesta sekä osakepääoman
muutokseen johtavista päätöksistä päättää osakeyhtiölain mukaan
yhtiökokous.
Osakkeenomistajalla on arvopaperimarkkinalain perusteella
velvollisuus tehdä julkinen ostotarjous yhtiön osakkeista hänen
omistusosuutensa ylitettyä kolme kymmenesosaa tai puolet yhtiön
osakkeista. Tämä säännös korvaa YIT:n yhtiöjärjestyksessä olevan
lunastusvelvollisuutta koskevan määräyksen.
Valtuudet osakepääoman korottamiseen
Vuoden 2006 aikana ei järjestetty osakeantia eikä laskettu
liikkeeseen vaihtovelkakirja- tai optiolainoja. Hallituksella ei
ollut vuoden päättyessä voimassa valtuutusta osakeantiin eikä
vaihtovelkakirja- tai optiolainojen liikkeeseen laskuun.
Markkina-arvo kasvoi 18 prosenttia
YIT:n osakkeen päätöskurssi vuoden 2006 viimeisenä
kaupankäyntipäivänä oli 20,95 euroa (2005: 18,07 e). Kurssinousu
vuoden aikana oli 16 prosenttia.
Osakkeen ylin noteeraus vuoden 2006 aikana oli 23,88 euroa (18,25 e)
ja alin 15,20 euroa (8,95 e). Keskikurssi oli 19,24 euroa (13,99 e).
Osakekannan markkina-arvo vuoden lopussa oli 2 656,0 milj. euroa
(2 254,4 Me) eli 18 prosenttia edellisvuotista suurempi.
Osakkeen vaihto kasvoi merkittävästi vuoteen 2005 verrattuna.
Osakkeita vaihdettiin Helsingin Pörssissä vuoden 2006 aikana
184 576 963 (120 368 616) kappaletta. Vaihdon arvo oli 3 563,1 milj.
euroa (1 697,3 Me). Osakkeiden keskimääräinen päivävaihto oli
657 460 (475 766) osaketta.
Omat osakkeet
YIT Oyj:llä oli vuoden 2006 lopussa 400 kappaletta yhtiön omia
osakkeita, mikä vastasi 0,0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
YIT hankki 200 omaa osakettaan joulukuussa 2005 keskihintaan
35,25 euroa/kappale. Osakkeen nimellisarvon puolittamisen johdosta
osakemäärä kaksinkertaistui ja osakkeen kurssi puolittui 24.3.2006.
Omien osakkeiden hankinnasta päätti kevään 2005 yhtiökokous, joka
päätti vähintään 200 ja enintään 2 000 000 oman osakkeen
hankkimisesta. Osakkeet eivät oikeuta osinkoon eikä niillä ole
äänioikeutta yhtiökokouksessa.
Hallituksella ei vuoden päättyessä ollut valtuutusta omien osakkeiden
hankkimiseen tai luovuttamiseen.
Tytäryhtiöt eivät omistaneet emoyhtiön osakkeita.
Osakkeenomistajien määrä kasvoi merkittävästi
Rekisteröityjen osakkeenomistajien määrä kasvoi vuoden 2006 aikana
9 368:sta 14 364:aan eli 53 prosenttia. Yksityissijoittajien määrä
kasvoi yli 4 600:lla.
Hallintarekisteröityjen ja muiden kuin suomalaisten sijoittajien
omistuksessa oli vuoden alussa yhteensä 39,9 prosenttia (27,9 %) ja
sen päättyessä 45,9 prosenttia (39,9 %) osakkeista.
Vuoden 2006 aikana ei tapahtunut YIT:n osakkeenomistuksessa
muutoksia, jotka olisivat edellyttäneet liputusilmoitusta.
OPTIO-OHJELMAT
YIT:llä oli vuonna 2006 kolme optio-ohjelmaa, joista vuoden 2002
optio-ohjelma päättyi 30.11.2006.
Optio-oikeuksien liikkeeseen laskusta ja ehdoista päättää
yhtiökokous. YIT:n optioehtojen perusteella hallitus päättää
vuosittain optioiden jakamisesta. Vuonna 2004 ja 2006 toteutetut
osakkeen nimellisarvon puolittamiset ovat aiheuttaneet muutoksia
optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden lukumäärään ja
merkintähintaan.
Optioehdot ovat luettavissa kokonaisuudessaan yhtiön internet-
sivuilla osoitteessa www.yit.fi/sijoittajat.
Vuoden 2002 optio-ohjelma
Vuonna 2002 varsinainen yhtiökokous päätti antaa merkittäviksi
enintään 450 000 C-optio-oikeutta ja enintään 950 000 D-optio-
oikeutta konserni johto- ja avainhenkilöille. Kukin vuoden 2002 C- ja
D-optio-oikeus oikeutti sen haltijan merkitsemään neljä YIT Oyj:n
0,5 euron nimellisarvoista osaketta. Merkintöjen seurauksena osakepääoma
voi nousta enintään 2 800 000 eurolla.
C-optioita merkitsi vuonna 2002 noin 110 hallituksen nimeämää
konsernin johto- ja avainhenkilöä. Tytäryhtiö YIT Rakennus Oy
merkitsi kaikki D-optiot jaettaviksi konsernin johto- ja
avainhenkilöille vuosina 2003 - 2005 porrastetusti sen mukaan, kuinka
optio-ohjelman mukaiset kannattavuus- ja kasvutavoitteet
saavutettiin.
Osakkeen merkintähinta perustui optioehtojen mukaisesti YIT Oyj:n
osakkeen keskikurssiin Helsingin pörssissä joulukuussa 2001 sekä
tammikuussa 2002 lisättynä 15 %:lla. Osakkeen merkintähintaa
alennettiin optioehdoissa ilmoitetulla tavalla osakekohtaisten
osinkojen määrällä. C-optio-oikeuden perusteella merkittävän osakkeen
merkintähinta oli 3,2725 euroa osakkeelta ja D-optio-oikeuden
perusteella merkittävän osakkeen merkintähinta 2,9225 euroa
osakkeelta.
Osakkeiden merkintäaika C-optio-oikeuksien perusteella oli
1.4. - 30.11. vuosina 2004 - 2006 sekä D-optio-oikeuksien perusteella
1.4. - 30.11. vuosina 2005 - 2006. Merkintäaikojen alkaessa C-optioita oli
jaettu konsernin johto- ja avainhenkilöille yhteensä 427 740
kappaletta ja D-optioita 698 520 kappaletta.
Vuonna 2006 merkittiin C-optioilla 373 000 osaketta ja D-optiolla
1 430 488 osaketta. Merkintäaika C- ja D-optioilla päättyi 30.11.2006.
C-optioilla merkittiin yhteensä 1 710 960 osaketta ja
D-optioilla yhteensä 2 793 732 osaketta.
Vuoden aikana käytiin kauppaa 59 850 kappaleella C-optio-oikeuksia
66,95 euron keskihintaan ja 310 950 kappaleella D-optio-oikeuksia
69,15 euron keskihintaan.
Vuoden 2004 optio-ohjelma
Vuonna 2004 varsinainen yhtiökokous päätti antaa merkittäviksi
enintään 180 000 E-optio-oikeutta ja enintään 420 000 F-optio-
oikeutta uuden Kiinteistötekniset palvelut -toimialan johdolle ja
avainhenkilöille. Optio-ohjelman piiriin kuuluu noin 65 henkilöä,
jotka eivät olleet mukana vuoden 2002 optio-ohjelmassa. Kukin optio-
oikeus oikeuttaa merkitsemään kaksi YIT Oyj:n 0,5 euron
nimellisarvoista osaketta. Merkintöjen seurauksena osakepääoma voi
nousta enintään 600 000 eurolla.
E-optiot jaettiin kesällä 2004. F-optiot merkitsi YIT Rakennus Oy
jaettaviksi Kiinteistötekniset palvelut -toimialan johdolle ja
avainhenkilöille vuosina 2005 - 2007 porrastetusti sen mukaan, kuinka
toimialan tulokselle (EBITA-%) asetetut tavoitteet saavutetaan.
Osakkeita voidaan merkitä E-optio-oikeuksien perusteella
1.4. - 30.11.2006 ja 1.4. - 30.11.2007 sekä F-optio-oikeuksien perusteella
1.4. - 30.11.2007.
Osakkeen merkintähinta perustuu YIT Oyj:n osakkeen pörssikurssiin
Helsingin pörssissä marras- ja joulukuussa 2003 sekä tammikuussa 2004
lisättynä 10 %:lla ja kahdella jaettuna. Osakkeen merkintähintaa
alennetaan optioehdoissa ilmoitetulla tavalla osakekohtaisten
osinkojen määrällä. E-optio-oikeuden perusteella merkittävän osakkeen
merkintähinta on 6,80 euroa osakkeelta. F-optio-oikeuden perusteella
merkittävän osakkeen merkintähinta vahvistetaan ennen merkintäajan
alkamista.
Merkintäajan alkaessa E-optioita oli jaettu konsernin johto- ja
avainhenkilöille yhteensä 167 400 kappaletta. F-optioita oli jaettu
31.12.2006 mennessä konsernin johto- ja avainhenkilöille yhteensä
50 960 kappaletta.
Vuonna 2006 E-optioilla merkittiin 178 880 osaketta. Jäljellä
olevilla E-optioilla voidaan merkitä vielä enintään 155 920 osaketta.
Vuoden aikana käytiin kauppaa 138 150 kappaleella E-optio-oikeuksia
28,42 euron keskihintaan.
Vuoden 2006 optio-ohjelma
Vuonna 2006 varsinainen yhtiökokous päätti antaa vastikkeetta
merkittäviksi enintään 300 000 K, 900 000 L, 900 000 M ja 900 000
N-optio-oikeutta. Kukin K-, L-, M- ja N-optio-oikeus oikeuttaa sen
haltijan merkitsemään yhden YIT Oyj:n 0,50 euron nimellisarvoisen
osakkeen. Merkintöjen seurauksena osakepääoma voi nousta enintään
1 500 000 eurolla.
YIT Rakennus Oy merkitsi vuoden 2006 optio-oikeudet jaettaviksi
vuosina 2006 (K), 2007 (L), 2008 (M) ja 2009 (N) YIT Oyj:n
hallituksen päätöksen perusteella YIT-konsernin yhtiöiden
palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville YIT Oyj:n
toimitusjohtajalle, toimitusjohtajan sijaiselle ja muille konsernin
johto- ja avainhenkilöille. Kriteereinä L-, M- ja N-optioiden
jakamiselle ovat sijoitetun pääoman tuotto ja liikevaihdon kasvu.
2006 K, 2006 L, 2006 M ja 2006 N optio-oikeuksien perusteella
merkittävien osakkeiden merkintähinta tulee perustumaan YIT Oyj:n
osakkeen keskikurssiin Helsingin pörssissä joulukuussa 2005 sekä
tammi- ja helmikuussa 2006 lisättynä 10 %:lla ja kahdella jaettuna.
Osakkeen merkintähintaa alennetaan optioehdoissa ilmoitetulla tavalla
osakekohtaisten osinkojen määrällä. YIT Oyj:n hallitus vahvistaa
ennen merkintäaikojen alkamista osakkeiden merkintähinnat.
Osakkeita voidaan merkitä vuosittain 1.4. - 30.11. välisenä aikana.
Osakkeita voidaan merkitä K-optio-oikeuksien perusteella vuosina 2007
- 2008, L-optio-oikeuksien perusteella vuosina 2007 - 2008, M-optio-
oikeuksien perusteella vuosina 2008 - 2009 ja N-optio-oikeuksien
perusteella vuosina 2009 - 2010.
K-optioita oli 31.12.2006 mennessä jaettu konsernin johto- ja
avainhenkilöille yhteensä 244 000 kappaletta.
KORKEASUHDANNE JATKUU POHJOIS-EUROOPASSA
Pohjoismaissa korkeasuhdanteen huippu on ohitettu. Nordea arvioi
tammikuussa Pohjoismaiden bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna
2,9 prosenttia eli selvästi euroalueen kasvua nopeammin. Vuonna 2008
kasvu hidastuu 2,4 prosenttiin. Venäjä ja Norja hyötyvät edelleen
öljyn korkeista hinnoista. Virossa, Latviassa ja Liettuassa talouden
kasvuvauhti on lähes kolminkertainen Pohjoismaihin verrattuna ja
Venäjällä kaksinkertainen. Eurokorot nousevat maltillisesti.
Positiivinen tulokehitys ja työllisyyden paraneminen vahvistavat
kotitalouksien luottamusta. Suomessa ennätyksellisen suurena jatkuva
maan sisäinen muuttoliike pitää uusien asuntojen tuotantotarpeen
vakaana ja lisää vanhojen asuntojen korjaustoimintaa. Muu
rakentaminen kasvaa. Asuntojen vahva kysyntä Venäjän suurkaupungeissa
mahdollistaa asuntotuotannon laajentamisen myös pitkällä aikavälillä.
Viennin ja teollisuustuotannon kasvu lisäävät teollisuuden
investointien ja kunnossapidon tarvetta Pohjoismaissa.
Suomi
Nordea arvioi tammikuussa Suomen BKT:n kasvavan tänä vuonna
3,2 prosenttia ja edelleen 3,6 prosenttia vuonna 2008. Kasvu jatkuu siis
pitkän aikavälin keskiarvoa nopeampana. Työllisyyden paraneminen,
positiivinen ansiokehitys ja maltillisesti kohoava korkotaso tukevat
kotitalouksien kulutusta ja asuntokysyntää. Ansiotason nousu hidastuu
viime vuoden 3 prosentista 2,6 prosenttiin ja kiihtyy ensi vuonna
3,5 prosenttiin. Muutos heijastuu kotitalouksien kulutukseen. Kone- ja
laiteinvestointien kasvu nopeutuu tänä vuonna 4,5 prosenttiin.
Rakentamisen määrä kasvaa Rakennusteollisuus RT:n lokakuussa
julkaiseman suhdannekatsauksen mukaan tänä vuonna 2,5 prosenttia.
Asuntojen rakentaminen pysyy hyvällä tasolla. Korjaustoiminta pysyy
vilkkaana. Asuntoja aloitetaan RT:n mukaan tänä vuonna 33 500, mikä
on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Valtiovarainministeriön
aloitusarvio on yli 30 000 asuntoa. Toimistorakentaminen lisääntyy
erityisesti pääkaupunkiseudulla. Myös liikerakentaminen jatkuu
vilkkaana. Korjausrakentaminen kasvaa tällä vuosikymmenellä 2 - 3,5
prosentin vuosivauhdilla. Uudis- ja korjausrakentamisen kasvu
ylläpitää kysyntää rakennus- ja kiinteistötekniikkamarkkinoilla
(lämpö-, vesi-, ilmastointi-, sähkö- ja automaatiourakointi ja
kunnossapito). Teollisuuden, kiinteistöjen ja infrastruktuurin
kunnossapitomarkkinat laajentuvat ulkoistamiskehityksen edetessä.
Laajakaistayhteyksien määrän kasvu on hidastunut, ja kiinteän ja
matkapuhelinverkon laajennusinvestoinnit pysyvät vähäisinä.
Ruotsi
Konjunkturinstitutet (KI) arvioi joulukuussa Ruotsin BKT:n kasvavan
tänä vuonna 3,6 prosenttia ja 3,2 prosenttia vuonna 2008.
Positiivisen kehityksen taustalla on teollisuuden korkea kapasiteetin
käyttöaste ja hyvät tulokset sekä kotitalouksien positiivinen
tulokehitys ja matalat korot. Kasvu on laajalla pohjalla. Vuonna 2007
vienti lisääntyy 6,9 prosenttia kansainvälisen kysynnän ja
suhteellisen heikon kruunun vaikutuksesta. Kiinteät investoinnit
kasvavat tänä vuonna 6,3 prosenttia, mutta kasvu hidastuu ensi vuoden
aikana 4,5 prosenttiin. Teollisuuden kiinteät investoinnit kasvavat
tänä vuonna 3,6 ja ensi vuonna 2,2 prosenttia. Palvelusektorin
investoinnit ovat suuremmat ja ne kasvavat nopeammin kuin
teollisuudessa. Sekä tänä että ensi vuonna kasvua on 6,4 prosenttia.
Asuntoinvestointien kasvu jatkuu KI:n mukaan tänä vuonna 5,1
prosentin ja ensi vuonna 3,7 prosentin vauhdilla. KI:n tammikuun
suhdannebarometrin mukaan rakennusyritysten tilauskannat ja
työllisyys olivat kasvaneet ja yritykset odottivat tuotantonsa
kasvavan edelleen. Rakennusyrityksistä 60 prosenttia ilmoittaa, että
ammattityövoiman puute hidastaa kasvua. Euroconstruct ennusti
joulukuussa, että tänä vuonna aloitetaan 35 000 ja ensi vuonna 34 500
uuden asunnon rakentaminen. Byggindustrin BI arvioi joulukuussa, että
muiden rakennustyyppien tuotanto kasvaa tänä vuonna 10 prosenttia ja
vähenee 2 prosenttia vuonna 2008.
Norja
Norjan korkeasuhdanne on vahvistunut. Norjan tilastokeskuksen
joulukuisen ennusteen mukaan bruttokansantuote kasvaa tänä ja ensi
vuonna 3,1 prosenttia. Kotitalouksien kulutus kasvaa tänä vuonna
3,6 prosenttia ja jatkuu lähes samalla vauhdilla 2008 - 2009. Vuonna 2004
alkanut voimakas kiinteiden investointien kasvu hidastuu tänä vuonna
4,2 prosenttiin asuntoinvestointien kasvun pysähtymisen takia.
Elinkeinoelämän investoinnit kasvavat tänä vuonna 7,6 prosenttia ja
kahden seuraavan vuoden aikana noin 5 prosenttia vuodessa. Norjan
keskuspankin ohjauskorko on puolentoista vuoden aikana noussut
1,75 prosenttiyksikköä. Tilastokeskus odottaa ohjauskoron vielä tämän
vuoden aikana nousevan 0,5 prosenttiyksikköä 4,25 prosenttiin.
Kansainvälisen talouskasvun hidastuminen heikentää manner-Norjan
vientikehitystä kahden seuraavan vuoden aikana. Viime vuoden
tammikuusta marraskuuhun aloitettiin 29 100 asunnon rakentaminen,
mikä oli 2,3 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Muita rakennuksia aloitettiin samalla aikavälillä 3,2 miljoonaa
neliömetriä eli 11,2 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Elinkeinoelämän rakennusten kysynnän arvioidaan edelleen kasvavan
vuosina 2007 - 2009. Euroconstruct arvioi joulukuussa asuntojen
korjausrakentamisen kasvavan keskimäärin 3 prosentin vuosivauhdilla
vuosina 2007 - 2009. Muiden rakennusten korjaustoiminta säilyy
nykytasolla.
Tanska
Tanskan talousnäkymät ovat edelleen hyvät. Nordea ennakoi joulukuussa
tämän vuoden BKT:n kasvuksi 2,1 prosenttia. Vuonna 2008 kasvu
hidastuu 1,5 prosenttiin. Viime vuonna nopeutunut viennin kasvu
jatkuu tänä vuonna 6 ja ensi vuonna 5,6 prosentin vauhdilla.
Yksityisen kulutuksen kasvun arvioidaan tänä vuonna hidastuvan
2,6 prosenttiin. Investoinnit kasvavat tänä vuonna 5,8 prosenttia.
Asuntojen hinnat nousivat viime vuonna 23,9 prosenttia ja nousu
hidastuu tänä vuonna noin 2,8 prosenttiin hidastuen edelleen ensi
vuonna. Asuntoinvestointien kasvu hidastuu tänä ja ensi vuonna 4,5 ja
1,0 prosenttiin. Euroconstruct arvioi joulukuussa, että uusia
asuntoja aloitetaan sekä tänä että kahtena seuraavana vuonna 29 000.
Asuntojen korjausrakentaminen ei näinä vuosina kasva. Muu talojen
uudisrakentaminen kasvaa 3,7 prosenttia tänä vuonna ja 3,8 ja 3,9
prosenttia vuosina 2008 - 2009. Teollisuusrakennusten tuotannon arvo
kasvaa tänä vuonna 10 prosenttia. Vuosina 2008 ja 2009
elinkeinoelämän rakennusten tuotanto kasvaa noin 4 prosentin
vuosivauhdilla. Toimitilarakennusten korjaustoiminnan vuosikasvu on
prosentin luokkaa.
Baltia
Latvian, Liettuan ja Viron BKT:n ja investointien kasvu on selvästi
nopeampaa kuin Pohjoismaissa. VTT:n arvion mukaan rakentamisen arvo
oli 5,8 miljardia euroa vuonna 2005. Nordea arvioi joulukuun
ennusteessaan BKT:n kasvun jatkuvan näissä maissa 7,4 - 11,9
prosentin tasolla vuosina 2007 ja 2008. Korkea koulutustaso sekä
Viron, Latvian ja Liettuan EU-jäsenyys tukevat maiden talouksien
kasvua. Investointien kasvu on tänä vuonna Virossa 14 prosenttia,
Latviassa 18 ja Liettuassa 15 prosenttia. Vuonna 2008 investointien
kasvu jatkuu näissä maissa yli 10 prosentin vauhdilla. Inflaatio on
Virossa ja Liettuassa kaksinkertainen EMU-alueen keskiarvoon
verrattuna ja Latviassa kolminkertainen. Nopea inflaatio siirtää
maiden EMU-jäsenyyden alkamisajankohtaa. Korkoero euroon pienenee
maiden pyrkiessä EMU-jäsenyyteen. Lainanoton edullisuus, talouskasvu
ja väestön vaurastuminen ovat lisänneet uusien asuntojen kysyntää ja
korjausrakentamista. VTT arvioi, että tänä vuonna Baltian maissa
valmistuu yhteensä noin 21 000 asuntoa. Rakennuslupia on myönnetty
valmistuneisiin verrattuna yli kaksinkertaiselle määrälle.
Venäjä
Korkea öljyn hintataso tukee Venäjän talouskasvua. Nordea arvioi
joulukuussa Venäjän BKT:n kasvavan tänä vuonna 6,5 prosenttia ja
6,0 prosenttia vuonna 2008. Venäjän kauppaministeriö (MERT) arvioi
joulukuussa BKT:n kasvaneen 6,9 prosenttia vuonna 2006 ja nosti
vuosien 2007 ja 2008 kasvuarvioiksi 6,2 ja 5,9 prosenttia. Venäjän
keskuspankki ennusti viime vuoden elokuussa vuoden 2007 BKT:n
kasvuksi 6 prosenttia edellyttäen, että Ural-öljylaadun tynnyrihinta
on keskimäärin 61 USD. Jos tynnyrihinta olisi 45 USD, kasvu jäisi
5 prosenttiin, ja korkeammalla 75 USD tynnyrihinnalla kasvuvauhti
nousisi 6,4 prosenttiin. Venäjä on öljyrahastonsa varoilla viime
aikoina lyhentänyt nopeutetussa aikataulussa valtion velkaa ja on
valuuttavaranto huomioon ottaen käytännössä velaton maa. Inflaatio
oli viime vuonna 9,7 prosenttia ja se hidastuu tänä vuonna Nordean
arvion mukaan 8,7 prosenttiin. Venäjän kauppaministeriö ennustaa
inflaation laskevan 6,5 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.
Investointien kasvuvauhti kiihtyy tänä vuonna 18 prosenttiin ja
jatkuu ensi vuonna 12 prosentin vauhdilla. Investointivauhti on
lähivuosina edelleen selvästi nopeampi kuin EU:ssa ja Pohjoismaissa
keskimäärin. Merkittävä osa investoinneista kohdistuu
asuntotuotantoon. Hyvän tulokehityksen ansiosta kotitalouksien
kulutuksesta on tullut kasvun päämoottori. Yksityinen kulutus kasvaa
tänä vuonna 15 prosenttia ja se muodostaa puolet BKT:sta. Keskiluokan
vaurastuminen on vahvistanut vapaarahoitteisten asuntojen kysyntää
suurissa kaupungeissa kuten Moskovassa ja Pietarissa.
TOIMIALOJEN TULOSKEHITYS
KIINTEISTÖTEKNISET PALVELUT
Kiinteistöteknisten palveluiden liikevaihto vuonna 2006 kasvoi
prosentin edellisvuotisesta ja oli 1 415,1 milj. euroa (1 398,4 Me).
Liikevaihdon vertailukelpoinen*) kasvu vuonna 2006 oli 6 prosenttia.
Huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus toimialan liikevaihdosta
nousi 64 prosenttiin (60 %) eli 907,5 milj. euroon (840,7 Me).
Toimialalla jatkettiin kannattavuuden parantamista. Liikevoitto
kasvoi 54 prosenttia ja oli 87,6 milj. euroa (56,8 Me).
Liikevoittoprosentti nousi 6,2 prosenttiin (4,1 %). Neljännellä
vuosineljänneksellä se oli 8,6 prosenttia (5,2 %). Eräisiin päättyneisiin
sopimuksiin liittyviä varauksia purettiin Kiinteistöteknisissä
palveluissa kaudella 10-12/2006. Positiivinen vaikutus liikevoittoon
oli 7,2 milj. euroa. Sijoitetun pääoman tuotto nousi 34,4 prosenttiin
(22,0 %).
Tilauskanta vuoden lopussa oli 22 prosenttia edellisvuotista suurempi
ja nousi 601,7 milj. euroon (492,0 Me).
Vuoden lopussa toimialan palveluksessa oli 11 643 henkeä (11 731).
Vuoden 2006 aikana liiketoimintoja täydennettiin Ruotsissa ja
Norjassa useilla pienillä yrityskaupoilla strategian mukaisesti.
Kauppojen myötä YIT:n palvelukseen siirtyi Ruotsissa yhteensä
48 henkilöä ja Norjassa 30 henkilöä.
Kiinteistötekniset palvelut -toimialan liikevaihto maittain
1-12/2006 (1-12/2005) Osuus toimialan
liikevaihdosta
1-12/2006
Ruotsi 541,0 Me (537,6 Me) 38 %
Suomi 327,4 Me *) (394,3 Me) 23 %
Norja 345,9 Me (305,4 Me) 25 %
Tanska 146,4 Me (123,9 Me) 10 %
Viro, Latvia,Liettua
ja Venäjä 54,4 Me (37,0 Me) 4 %
Yhteensä 1 415,1 Me (1 398,4 Me) 100 %
*) Vuoden 2006 alussa teollisuuden sähkö- automaatio- ja LVI-
toimintoja siirrettiin Suomessa YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä
Teollisuus- ja verkkopalvelut toimialaan. Siirrettyjen
liiketoimintojen liikevaihto 1-12/2005 oli 58,9 milj. euroa.
Kiinteistöteknisten palveluiden Baltian maiden ja Venäjän
liiketoiminnoista muodostettiin itsenäinen maaryhmä vuoden 2006
alusta alkaen. Liiketoiminnot sisältyivät aikaisemmin samaan
kokonaisuuteen Suomen toimintojen kanssa.
Talotekniikan kysyntä säilyi hyvänä kaikissa toimintamaissa.
Venäjällä ja Baltiassa teknisten ratkaisujen ja palvelujen kysyntä
kasvoi voimakkaasti vahvan talouskasvun ja ulkomaisten investointien
lisääntymisen myötä.
Huolto- ja kunnossapitotyöt sekä korjaus- ja modernisointihankkeet
lisääntyivät. Rakennejärjestelyt julkisella sektorilla lisäsivät
kiinnostusta teknisten palvelujen ulkoistuksiin.
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa teollisuudelle tarjottavien
palvelujen markkinat kasvoivat.
RAKENTAMISPALVELUT
Rakentamispalveluiden liikevaihto vuonna 2006 kasvoi 12 prosenttia
edellisvuotisesta ja oli 1 452,2 milj. euroa (1 298,3 Me).
Kunnossapitoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta kasvoi 51,3 milj.
euroon (42,3 Me), mikä oli 4 prosenttia (3 %) toimialan
liikevaihdosta. Liikevaihdosta 75 prosenttia tuli Suomesta,
13 prosenttia Venäjältä ja 12 prosenttia Liettuasta, Latviasta ja
Virosta sekä alle prosentti muista maista.
Rakentamispalveluiden tulos oli kaikkien toiminta-alueiden osalta
erinomainen. Liikevoitto kasvoi 19 prosenttia ja nousi 170,8 milj.
euroon (143,1 Me). Liikevoittoprosentti pysyi erinomaisena ja oli
11,8 prosenttia (11,0 %). Sijoitetun pääoman tuotto pysyi hyvänä ja
oli 24,1 prosenttia (25,8 %).
Tulouttamaton tilauskanta oli kaikkien aikojen korkein. Tilauskanta
kasvoi 65 prosenttia 2 053,5 milj. euroon (1 242,6 Me). Tilauskannan
katesisältö on hyvä.
Toimialan palveluksessa oli vuoden lopussa 5 693 henkilöä (5 115).
Suomessa asuntojen kysyntä pysyi hyvänä. Vapaa-ajanasuntojen
rakentamisessa edettiin suunnitelmien mukaan. Toimitilarakentamisessa
kuluttajakysyntä vauhditti kaupan investointeja ja logistiikkatilojen
markkinatilanne jatkui hyvänä. Uusien toimistorakennusten kysyntä
parani vuoden aikana ja korjausrakentaminen kasvoi tasaisesti.
Teollisuuden rakennusinvestoinnit pysyivät vähäisinä.
Infrarakentamisessa markkinatilanne säilyi hyvänä. Suomessa
voitettiin uusia yleisten teiden hoitourakoita ja YIT:n asema maan
suurimpana yksityisenä tienhoitajana vahvistui.
Asuntojen kysyntä oli vahvaa Venäjällä, jossa toimintaa laajennettiin
kolmeen uuteen kaupunkiin. Kazanista ja Jaroslavlista hankittiin
ensimmäiset asuntotontit. Jekaterinburgiin perustettiin
asuntorakentamiseen keskittyvä yhteisyritys. Rakentaminen
käynnistettiin vuoden aikana myös Moskovan kaupungissa. Venäjällä ja
Baltian maissa talouskasvu ja ulkomaisten investointien lisääntyminen
kasvattivat toimi- ja logistiikkatilojen kysyntää. Vuonna 2006
käynnistettiin omia toimitilahankkeita myös Pietarin alueella
Venäjällä sopimalla mm. EPI Russia -rahaston omistukseen tulevan
logistiikkakeskuksen sekä Atrian tuotantolaitoksen rakentamisesta
YIT:n Gorelovosta hankkimalle tontille.
Asuntojen hinnat nousivat Suomessa maltillisesti. Baltian maissa ja
erityisesti Venäjällä hintojen nousu oli voimakasta. YIT:n
rakentamien asuntojen keskimääräinen myyntihinta loka-joulukuussa
2006 oli Venäjällä noin 43 prosenttia ja Baltian maissa noin
53 prosenttia Suomessa myytyjen vapaarahoitteisten asuntojen
keskimääräisestä myyntihinnasta.
Asuntorakentaminen 2006 (2005), kpl
Suomi Venäjä Viro,
Latvia,
Liettua
Vapaa- Valtion Yhteensä
rahoitteiset rahoittamat,
(myös vapaa- vuokra-
ajan asunnot
asunnot) ja kilpailu-
urakat
Myytyjä 2478 (3094) - (-) 2478 (3094) 1950 (1535) 697(848)
Aloitettuja 2818 (2993) 186 (328) 3004 (3321) 3699 (2263) 887(1111)
Rakenteilla
vuoden
lopussa 3210 (3417) 186 (153) 3396 (3570) 8381 (5350) 1858 (1530)
Valmistui 3025 (2577) 153 (158) 3178 (2735) 563 (466) 559 (237)
Valmiita
myymättömiä
vuodenlopussa 235 (110) - (-) 235 (110) 6 (1) - (-)
Perustajaurakointimuotoinen asuntorakentaminen ja omaperustaiset
kehityshankkeet edellyttävät hyvää tonttivarantoa. Suomessa
tonttihankinnat keskittyvät kasvukeskuksiin sekä niiden kehyskuntiin.
Baltiassa ja erityisesti Venäjällä tonttivarantoa vahvistetaan
voimakkaan kasvun mahdollistamiseksi koko toiminta-alueella.
Merkittävin tonttihankinta tehtiin Pietarin pohjoisosasta Novo-
Orlovskij -metsäpuiston pohjoispuolelta. Noin 46 hehtaarin
laajuiselle tontille voidaan toteuttaa yli 15 500 asuntoa vuodesta
2008 alkaen.
Tonttivaranto 31.12.2006 (31.12.2005),
Rakennusoikeudet ja kaavoitusmahdollisuudet, 1 000 krs-m2
Suomi Venäjä Viro, Latvia,
Liettua
Asuntotontit 1 723 (1 733) 1 761 (587) 367 (215)
Toimitilatontit 927 (676) 400 (26) 35 (33)
Yhteensä 2 650 (2 409) 2 161 (613) 402 (248)
Tonttivarantoon
sidottu pääoma, M 325,1 (268,9) 129,2 (32,5) 51,0 (24,7)
Tonttivaranto sisältää valmiiksi kaavoitetut tontit sekä arvion
kaavakehitysvaiheessa olevien alueiden mahdollisesti toteutuvasta
rakennusoikeudesta. Yhteistyössä maanomistajien kanssa tehtävien
aluekehittämissopimusten tuomat rakennusoikeudet siirtyvät YIT:n
omistukseen vaiheittain rakentamisen edetessä.
TEOLLISUUS- JA VERKKOPALVELUT
Teollisuus- ja verkkopalveluiden liikevaihto vuonna 2006 kasvoi
20 prosenttia ja oli 476,9 milj. euroa (398,8 Me). Liikevaihdon
vertailukelpoinen kasvu vuonna 2006 oli 4 prosenttia. Vuoden 2006
alussa teollisuuden sähkö- automaatio- ja LVI-toimintoja siirrettiin
Suomessa YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä Teollisuus- ja verkkopalvelut
toimialaan. Siirrettyjen liiketoimintojen liikevaihto 1-12/2005 oli
58,9 milj. euroa.
Kunnossapitoliiketoiminnan osuus oli 288,2 milj. euroa (305,4 Me) eli
60 prosenttia liikevaihdosta (77 %). Liikevaihdosta 94 prosenttia
tuli Suomesta ja 6 prosenttia muista maista.
Kehitys oli myönteistä teollisuuden investoinneissa ja
kunnossapidossa. Liikevoitto heikkeni 54 prosenttia verkkopalveluiden
heikosta markkinatilanteesta ja henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä
johtuen. Liikevoitto oli 18,0 milj. euroa (39,1 Me) ja
liikevoittoprosentti 3,8 (9,8 %). Sijoitetun pääoman tuotto oli
28,8 prosenttia (63,3 %).
Henkilöstön vähennysten kustannusvaikutusten pääosa, 5,1 milj. euroa,
kirjattiin Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan vuoden 2006
kolmannen neljänneksen liikevoittoon. Lopullinen kustannusvaikutus
riippuu YT-neuvottelujen päättymisen jälkeen alkaneiden
työllistämistoimenpiteiden onnistumisesta. Lisäkustannus on enintään
noin 3 milj. euroa ja se kirjataan vuoden 2007 ensimmäisen
vuosipuoliskon liikevoittoon.
Tilauskanta kauden lopussa oli 184,0 milj. euroa (173,3 Me).
Verkkopalveluiden tilauskanta perustuu asiakkailta saatuihin
ennusteisiin.
Toimialan palveluksessa oli kauden lopussa 4 642 henkilöä (4 126).
Teollisuuden kunnossapitopalveluiden kysyntä oli vilkasta.
Kunnossapidon ulkoistusten ja palvelusopimusten lisäksi tehtiin
mittavia huoltoseisokkitöitä metsä-, energia-, prosessi- ja
rakennusaineteollisuudelle.
Teollisuuden investointiprojektien markkinatilanne säilyi suotuisana.
Prosessi- ja energiateollisuudessa kansainvälinen sekä kotimainen
kysyntä pysyivät hyvinä. Meriteollisuudessa jatkui erittäin hyvä
markkinatilanne.
Verkkopalveluiden markkinatilanne heikkeni merkittävästi.
Teleoperaattoreiden investoinnit sekä kunnossapito- ja
viankorjaustyöt vähentyivät ja laajakaistaliittymien kysyntä hiipui.
Kiinteiden puhelimien määrä ja niihin liittyvät työt vähenivät
edellisvuosien tapaan.
TAPAHTUMAT KATSAUSKAUDEN JÄLKEEN
YIT ja Vattenfall solmivat 16.1.2007 kumppanuussopimuksen
Vattenfallin tähän saakka itse hoitamien sähköverkon ylläpito- ja
rakennustöiden siirtymisestä YIT:lle 22.1.2007 alkaen. YIT:n
palvelukseen siirtyi noin sata henkilöä. Sopimuksen myötä YIT:n
toiminta laajenee energiaverkkojen ylläpitoliiketoimintaan strategian
mukaisesti.
NÄKYMÄT VUODELLE 2007
Arvioimme, että vuoden 2007 liikevaihto ja liikevoitto (EBIT)
kasvavat viimevuotisista.
Liikevaihdon kasvunäkymiä tukevat ennätysmäisen suuri tilauskanta,
korkeasuhdanteen jatkuminen ja YIT:n merkittävät panostukset Venäjän
markkinoille. Tilauskannan terve katesisältö sekä kannattavuuden
parantamiseen tähtäävät omat toimenpiteet ovat pohjana liikevoiton
kasvunäkymille.
HALLITUKSEN EHDOTUS VOITTOVAROJEN KÄYTÖSTÄ
Emoyhtiö YIT Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2006 ovat:
· voittovarat edellisiltä tilikausilta 162.161.357,01
· tilikauden voitto 84.420.484,12
246.581.841,13
==============
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että voittovarat käytetään seuraavasti:
· Osakkeenomistajille jaetaan osinkona
0,65 euroa/osake eli 82.404.836,80
· Voittovarojen tilille jätetään 164.177.004,33
246.581.841,13
==============
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen
tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä
ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön
maksukykyä.
Helsingissä 8. päivänä helmikuuta 2007
Reino Hanhinen Eino Halonen
Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja
Sari Baldauf Antti Herlin
Teuvo Salminen Hannu Leinonen
Toimitusjohtaja
TIIVISTELMÄ KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ 31.12.2006
(Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastamattomia.)
1. Konsernitilinpäätös 1.1. - 31.12.2006
Tuloslaskelma
Tase
Laskelma oman pääoman muutoksista
Rahavirtalaskelma
Vastuusitoumukset
Hankitut ja myydyt liiketoiminnot
Liikevaihto, liikevoitto ja tilauskanta segmenteittäin
2. Muita YIT-konsernin tunnuslukuja
Tunnusluvut
Konsernin kehitys vuosineljänneksittäin
Liikevaihto, liikevoitto ja tilauskanta segmenteittäin
vuosineljänneksittäin
1. KONSERNITILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2006
IFRS-tilinpäätöskäytäntö
YIT siirtyi 1.1.2005 kansainväliseen IFRS-tilinpäätöskäytäntöön
(International Financial Reporting Standards). Ennen IFRS-standardien
käyttöönottoa YIT:n taloudellinen raportointi on perustunut
suomalaiseen tilinpäätöskäytäntöön (Finnish Accounting Standards,
FAS).
Vuoden 2006 tilinpäätös esitetään IFRS-standardien kirjaamis- ja
arvostusperiaatteita noudattaen.
Segmenttijako
YIT:n toimialarakennetta tiivistettiin 1.6.2005 yhdistämällä
Teollisuuden palvelut ja Tietoverkkopalvelut yhdeksi Teollisuus- ja
verkkopalvelut -segmentiksi. YIT:n liiketoiminta jakautuu nyt kolmeen
liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Kiinteistötekniset palvelut,
Rakentamispalvelut ja Teollisuus- ja verkkopalvelut. Teollisuus- ja
verkkopalvelut -segmentin vertailuluvut vuodelta 2005 on laadittu
yhdistämällä Teollisuuden palveluiden ja Tietoverkkopalveluiden
taloudelliset luvut.
Vuoden 2006 alussa teollisuuden sähkö-, automaatio- ja LVI-toimintoja
siirrettiin Suomessa YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä Teollisuus- ja
verkkopalvelut segmenttiin. Siirrettyjen liiketoimintojen liikevaihto
1-12/2005 oli 58,9 milj. euroa.
TULOSLASKELMA (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
1-12/2006 1-12/2005
Liikevaihto 3 284,4 3 023,8 9
- Suomen ulkopuolisen
liiketoiminnan osuus 1 477,4 1 326,6 11
Liiketoiminnan tuotot ja
kulut -3 002,8 -2 772,9 8
Osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta 1,3 0,7 86
Poistot ja arvonalentumiset -24,1 -23,9 1
Liikevoitto 258,8 227,7 14
% liikevaihdosta 7,9 7,5 -
Rahoitustuotot 2,6 1,9 37
Kurssierot -2,7 2,0 *)
Rahoituskulut -20,5 -16,8 22
Voitto ennen veroja 238,2 214,8 11
% liikevaihdosta 7,3 7,1 -
Tuloverot 1) -62,8 -57,9 8
Katsauskauden voitto 175,4 156,9 12
% liikevaihdosta 5,3 5,2 -
Jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 171,0 155,5 10
Vähemmistölle 4,4 1,4 *)
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta
voitosta laskettu osakekohtainen
tulos
Tulos/osake, e **) 1,36 1,26 8
Tulos/osake, e, laimennettu **) 1,35 1,23 10
*) Muutos yli 100 prosenttia
**) Osakekohtaiset tunnusluvut on muutettu taulukoissa
vertailukelpoisiksi siten, että niissä on huomioitu 24.3.2006 voimaan
tullut osakkeen nimellisarvon puolittaminen (split). Muutosprosentit
on laskettu splitiä edeltäneistä arvoista.
1) Veroiksi on merkitty koko tilikaudelle arvioidut verot.
TULOSLASKELMA VIIMEISELTÄ VUOSINELJÄNNEKSELTÄ (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
10- 10-
12/2006 12/2005
Liikevaihto 908,1 860,0 6
- Suomen ulkopuolisen
liiketoiminnan osuus 429,7 405,6 6
Liiketoiminnan tuotot ja
kulut -815,7 -787,8 4
Osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta 0,5 0,2 *)
Poistot ja arvonalentumiset -6,5 -7,2 -10
Liikevoitto 86,4 65,2 32
% liikevaihdosta 9,5 7,6 -
Rahoitustuotot 0,3 0,6 -50
Kurssierot -0,9 -0,6 50
Rahoituskulut -5,7 -4,0 43
Voitto ennen veroja 80,1 61,2 31
% liikevaihdosta 8,8 7,1 -
Tuloverot 1) -19,2 -17,7 9
Katsauskauden voitto 60,8 43,5 40
% liikevaihdosta 6,7 5,1 -
Jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 60,3 42,8 41
Vähemmistölle 0,5 0,7 -29
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta
voitosta laskettu osakekohtainen
tulos
Tulos/osake, e **) 0,48 0,35 35
Tulos/osake, e, laimennettu **) 0,48 0,34 41
*) Muutos yli 100 prosenttia
**) Osakekohtaiset tunnusluvut on muutettu taulukoissa
vertailukelpoisiksi siten, että niissä on huomioitu 24.3.2006 voimaan
tullut osakkeen nimellisarvon puolittaminen (split). Muutosprosentit
on laskettu splitiä edeltäneistä arvoista.
1) Veroina on otettu huomioon katsauskauden tulokseen suhteutettu
osuus koko tilikauden arvioiduista veroista.
TASE (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
31.12.2006 31.12.2005
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet 91,8 77,1 19
Liikearvo 248,8 248,8 -
Muut aineettomat hyödykkeet 15,6 13,4 16
Osuudet osakkuusyrityksissä 2,9 1,8 61
Muut sijoitukset 3,0 3,0 -
Muut saamiset 13,4 9,4 43
Laskennalliset verosaamiset 21,1 23,6 -11
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 1 006,4 685,2 47
Myyntisaamiset ja muut
saamiset 688,9 545,2 26
Rahavarat 25,9 80,6 -68
Varat yhteensä 2 117,8 1 688,1 25
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille
kuuluva oma pääoma
Osakepääoma 63,4 62,4 2
Muu oma pääoma 607,1 497,4 22
Vähemmistöosuus 3,9 3,7 5
Oma pääoma yhteensä 674,4 563,5 20
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 52,5 36,5 44
Eläkevelvoitteet 11,6 11,6 -
Varaukset 32,2 30,1 7
Korolliset velat 275,8 172,4 60
Muut velat 8,4 4,4 91
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 788,0 691,2 14
Varaukset 18,3 15,8 16
Lyhytaikaiset korolliset velat 256,6 162,6 58
Oma pääoma ja velat yhteensä 2 117,8 1 688,1 25
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (milj. e)
Osake- Yli- Vara- Muut Muun- Arvon- Kerty- Vähem- Oma
pääoma kurssi- rahas- rahas- toero- muutos- neet mis- pääoma
rahas- to tot rahas- rahas- voitto- tön yhteen-
to to to varat osuus sä
Oma pääoma
1.1.2006 62,4 77,2 0,7 2,5 -3,0 -0,1 420,0 3,7 563,5
Osakemerkin-
nät optioilla 1,0 5,6 - - - - - - -
Korkoriskin
suojaus - - - - - 0,9 - - -
Käyvän arvon
muutos - - - - - 0,2 - - -
Muuntoerot - - - - -1,5 - -0,3 - -
Optioiden
kirjaus - 1,0 - 11,2 - - -9,6 - -
Tilikauden
voitto - - - - - - 171,0 - -
Osingonjako - - - - - - -68,9 - -
Muu muutos - - 0,1 - - - 0,1 - -
Oma pääoma
31.12.2006 63,4 83,8 0,8 13,7 -4,5 1,0 512,3 3,9 674,4
Osake- Yli- Vara- Muut Muun- Arvon- Kerty- Vähem- Oma
pääoma kurssi- rahas- rahas- toero- muutos- neet mis- pääoma
rahas- to tot rahas- rahas- voitto- tön yhteen-
to to to varat osuus sä
Oma pääoma
31.12.2004 61,3 71,5 0,7 1,6 -1,4 - 307,4 4,1 445,4
IAS 32:n
ja IAS 39:n
käyttöönoton
vaikutus - - - - - -0,4 -0,3 - -0,7
Oma pääoma
1.1.2005 61,3 71,5 0,7 1,6 -1,4 -0,4 307,2 4,1 444,7
Osakemerkin-
nät optioilla 1,1 5,7 - - - - - - -
Korkoriskin
suojaus - - - - - 0,3 - - -
Muuntoerot - - - - -1,6 - - - -
Optioiden
kirjaus - - - 0,9 - - 0,1 - -
Tilikauden
voitto - - - - - - 155,5 - -
Osingonjako - - - - - - -42,9 - -
Muu muutos - - - - - - 0,1 - -
Oma pääoma
31.12.2005 62,4 77,2 0,7 2,5 -3,0 -0,1 420,0 3,7 563,4
RAHAVIRTALASKELMA (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
1-12/2006 1-12/2005
Liiketoiminnan rahavirrat
Tilikauden voitto 175,4 156,9 12
Suoriteperusteisten erien
peruminen 106,8 94,4 13
Käyttöpääoman muutokset
- Lyhytaikaisten saamisten
muutos -140,0 -74,3 88
- Vaihto-omaisuuden muutos -319,5 -54,6 *)
- Lyhytaikaisten velkojen
muutos 105,6 102,1 3
Käyttöpääoman muutos
yhteensä -353,9 -26,8 *)
Maksetut korot -24,9 -20,8 20
Saadut korot 2,4 1,3 85
Maksetut verot -54,1 -37,0 46
Liiketoiminnan
nettorahavirta -148,3 168,0 -
Investointien rahavirrat
Tytäryritysten ja
liiketoimintojen hankinta
vähennettynä hankintahetken
rahavaroilla -11,1 -4,7 *)
Investoinnit aineellisiin
hyödykkeisiin -33,8 -23,1 46
Investoinnit aineettomiin
hyödykkeisiin -3,1 -1,8 72
Investoinnit sijoituksiin - -0,5 -
Tytäryritysten ja
liiketoimintojen myynti 2,5 - -
Aineellisten hyödykkeiden
myynti 3,0 5,1 -41
Aineettomien hyödykkeiden
myynti - 0,1 *)
Sijoitusten myynti 0,5 0,4 25
Investointien
nettorahavirta -42,0 -24,5 71
Rahoituksen rahavirrat
Osakeannista saadut maksut 6,6 6,7 -1
Lainasaamisten vähennys 0,1 - -
Lyhytaikaisten lainojen
muutos 61,9 -21,5 -
Pitkäaikaisten lainojen
nostot 175,0 - -
Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut -37,4 -36,4 3
Rahoitusleasingvelkojen
maksut -1,9 -5,1 -63
Maksetut osingot -68,9 -42,9 61
Rahoituksen nettorahavirta 135,4 -99,2 *)
Rahavarojen muutos -54,8 44,3 -
Rahavarat katsauskauden alussa 80,6 36,1 *)
Valuuttakurssien muutoksen
vaikutus 0,1 0,2 -50
Rahavarat katsauskauden
lopussa 25,9 80,6 -68
*) Muutos yli 100 prosenttia
VASTUUSITOUMUKSET (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
31.12.2006 31.12.2005
Omasta puolesta annetut
vakuudet
- Annetut yrityskiinnitykset 29,3 29,3 -
- Pantatut arvopaperit 1,5 1,6 -6
Muut vastuusitoumukset
- Ostovastuut 252,5 266,8 -5
- Vuokravastuut 202,1 189,2 7
- Annetut vuokravastuut 6,5 3,8 71
- Muut vastuusitoumukset 0,8 0,4 *)
Johdannaissopimuksista
johtuva vastuu **)
Kohde-etuuksien arvot
-- Korko-optiosopimukset 28,4 28,4 -
-- Koronvaihtosopimukset 145,0 60,0 *)
-- Valuuttatermiinisopimukset 202,7 70,5 *)
Käyvät arvot
-- Korko-optiosopimukset 0,8 0,6 33
-- Koronvaihtosopimukset 1,2 -0,2 *)
-- Valuuttatermiinisopimukset 1,7 -0,8 *)
Ehdolliset saatavat
- Oikeudenkäynnit 11,1 - -
*) Muutos yli 100 %
**) Johdannaissopimusten käyvät arvot on siirrytty esittämään
nettoarvoisina. Vertailukaudet on muutettu uuden esitystavan
mukaisiksi.
HANKITUT LIIKETOIMINNOT
Vuonna 2006 YIT-konserni teki pieniä yritys- ja
liiketoimintahankintoja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Hankinnat tehtiin Kiinteistötekniset palvelut, Rakentamispalvelut ja
Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialoille. Hankinnoilla
vahvistettiin nykyisiä paikallisia liiketoimintoja.
Hankinnoista merkittävimmät olivat Konepaja Alueputkitus -konsernin
100 prosentin osuuden hankinta, Fläktteknik i Umeå AB:n (Ruotsi),
ja URD Klima Mo AS:n (Norja) 100 prosentin omistuksen
hankinnat. Näiden hankintojen yhteenlaskettu hankintahinta oli
6,0 milj. euroa. Hankinnoista ei syntynyt kohdistamatonta liikearvoa.
Liikearvo kohdistettiin pääasiassa aineettomiin oikeuksiin ja vaihto-
omaisuuteen.
Merkittävimmät hankitut yhtiöt on fuusioitu osaksi aikaisempaa
liiketoimintaa, joten hankintojen erillistä vaikutusta
vuoden 2006 tulokseen ei ole mahdollista arvioida. Hankitut yhtiöt
ovat konsernin kokoon nähden vähäisiä.
Tilikaudella lisättiin omistusosuutta ZAO YIT Moskoviassa
36,8 prosentilla 87,8 prosenttiin ja AB YIT Kausta-konsernissa
9,4 prosentilla 95,1 prosenttiin.
MYYDYT LIIKETOIMINNOT
Vuonna 2006 liettualainen tytäryhtiö AB YIT Kausta myi
teräsrakennetehtaan ja YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy myi
Telesilta-liiketoimintayksikön laivansähköistysliiketoiminnot.
LIIKEVAIHTO SEGMENTEITTÄIN (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
1-12/2006 1-12/2005
Kiinteistötekniset palvelut
*) 1 415,1 1 398,4 1
Rakentamispalvelut 1 452,2 1 298,3 12
Teollisuus- ja
verkkopalvelut *) 476,9 398,8 20
Muut erät -59,8 -71,7 -17
YIT-konserni yhteensä 3 284,4 3 023,8 9
*) Vuoden 2006 alussa teollisuuden sähkö- automaatio- ja LVI-
toimintoja siirrettiin Suomessa YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä
Teollisuus- ja verkkopalvelut toimialaan. Siirrettyjen
liiketoimintojen liikevaihto 1-12/2005 oli 58,9 milj. euroa. Vuoden
2006 vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu oli Kiinteistöteknisissä
palveluissa 6 prosenttia ja Teollisuus- ja verkkopalveluissa
4 prosenttia.
LIIKEVOITTO SEGMENTEITTÄIN (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
1-12/2006 1-12/2005
Kiinteistötekniset palvelut
*) 87,6 56,8 54
Rakentamispalvelut 170,8 143,1 19
Teollisuus- ja
verkkopalvelut **) 18,0 39,1 -54
Muut erät -17,6 -11,3 56
YIT-konserni yhteensä 258,8 227,7 14
*) Eräisiin päättyneisiin sopimuksiin liittyviä varauksia purettiin
Kiinteistöteknisissä palveluissa kaudella 10-12/2006. Positiivinen
vaikutus liikevoittoon oli 7,2 milj. euroa.
**) Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan liikevoittoon 7-9/2006
sisältyy 5,1 milj. euroa Verkkopalveluiden sopeuttamiskustannuksia.
TILAUSKANTA SEGMENTEITTÄIN KAUDEN LOPUSSA (milj. e)
IFRS IFRS muutos, %
12/2006 12/2005
Kiinteistötekniset palvelut 601,7 492,0 22
Rakentamispalvelut 2 053,5 1 242,6 65
Teollisuus- ja verkkopalvelut 184,0 173,3 6
Muut erät -36,9 -29,1 27
YIT-konserni yhteensä 2 802,3 1 878,8 49
2. MUITA YIT-KONSERNIN TUNNUSLUKUJA
TUNNUSLUVUT
IFRS IFRS muutos, %
12/2006 12/2005
Tulos/osake, e **) 1,36 1,26 8
Tulos/osake, e, laimennettu **) 1,35 1,23 10
Oma pääoma/osake, e **) 5,29 4,49 18
Osakkeen keskikurssi kauden
aikana, e **) 19,24 13,99 38
Osakkeen kurssi kauden
lopussa, e **) 20,95 18,07 16
Osakekannan markkina-arvo
kauden lopussa, milj. e 2 656,0 2 254,4 18
Ulkona olevien osakkeiden
osakeantioikaistun lukumäärän
painotettu keskiarvo,
1 000 kpl **) 125 357 123 544 1
Ulkona olevien osakkeiden
osakeantioikaistun lukumäärän
painotettu keskiarvo,
1 000 kpl,
laimennettu **) 126 772 126 522 -
Ulkona olevien osakkeiden
osakeantioikaistu lukumäärä
kauden lopussa, 1 000 kpl **) 126 777 124 794 2
Korollinen nettovelka
kauden lopussa, milj. e 506,5 254,4 99
Sijoitetun pääoman tuotto,
viimeiset 12 kk, % 2) 24,8 26,4 -
Oman pääoman tuotto, % 28,3 31,1 -
Omavaraisuusaste, % 34,5 36,3 -
Velkaantumisaste, % 75,1 45,1 -
Bruttoinvestoinnit pysyviin
vastaaviin, milj. e 50,4 30,1 67
% liikevaihdosta 1,5 1,0 -
Tilauskanta kauden lopussa,
milj. e 3) 2 802,3 1 878,8 49
- josta Suomen ulkopuolista
tilauskantaa 1 490,0 752,4 98
Henkilöstö keskimäärin 21 846 21 194 3
**) Osakekohtaiset tunnusluvut on muutettu taulukoissa
vertailukelpoisiksi siten, että niissä on huomioitu 24.3.2006 voimaan
tullut osakkeen nimellisarvon puolittaminen (split). Muutosprosentit
on laskettu splitiä edeltäneistä arvoista.
2) Laskettu ajalta 1.1.2006 - 31.12.2006 käyttäen 31.12.2005 ja
31.12.2006 taseen lukuja.
3) Tulouttamaton osuus sitovasti saaduista tilauksista.
KONSERNIN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN I/2005-IV/2006
IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS
I/ II/ III/ IV/ I/ II/ III/ IV/
2005 2005 2005 2005 2006 2006 2006 2006
Liikevaihto, milj. e 663,9 745,1 754,8 860,0 768,8 818,0 789,5 908,1
Liikevoitto, milj. e 40,1 55,7 66,7 65,2 53,7 60,1 58,6 86,4
- prosenttia
liikevaihdosta 6,0 7,4 8,8 7,6 7,0 7,3 7,4 9,5
Rahoitustuotot, milj. e 0,3 0,4 0,6 0,6 1,3 0,4 0,6 0,3
Kurssierot, milj. e 1,2 0,9 0,5 -0,6 -0,6 -0,6 -0,6 -0,9
Rahoituskulut, milj. e -4,1 -4,5 -4,2 -4,0 -4,3 -4,6 -5,9 -5,7
Voitto ennen veroja,
milj. e 37,5 52,5 63,6 61,2 50,1 55,3 52,7 80,1
- prosenttia
liikevaihdosta 5,6 7,1 8,4 7,1 6,5 6,8 6,7 8,8
Taseen loppusumma,
milj. e 1508,2 1612,2 1621,4 1688,1 1722,0 1847,2 1925,5 2117,8
Tulos/osake, e **) 0,23 0,32 0,36 0,35 0,29 0,31 0,28 0,48
Oma pääoma/osake,
e **) 3,48 3,77 4,14 4,49 4,23 4,54 4,83 5,29
Osakkeen
päätöskurssi, e **) 10,92 13,80 17,65 18,07 22,38 19,17 18,27 20,95
Markkina-arvo,
milj.e 1338,6 1711,2 2193,2 2254,4 2792,9 2406,7 2294,4 2656,0
Sijoitetun pääoman
tuotto, % 19,7 21,8 23,7 26,4 28,1 28,2 25,2 24,8
Omavaraisuusaste, % 30,1 31,8 34,6 36,3 33,5 34,5 34,6 34,5
Korollinen nettovelka
kauden lopussa, milj.
e 368,1 313,6 271,8 254,4 334,2 342,5 416,8 506,5
Velkaantumisaste, % 85,6 66,6 52,3 45,1 62,7 59,5 68,1 75,1
Bruttoinvestoinnit,
milj. e 7,0 14,1 22,3 30,1 9,1 18,7 29,9 50,4
Tulouttamaton
tilauskanta kauden
lopussa, milj. e 1909,4 1999,2 1881,4 1878,8 2007,2 2151,3 2246,2 2802,3
Henkilöstö kauden
lopussa 21096 21297 21468 21289 21140 21873 22188 22311
**) Osakekohtaiset tunnusluvut on muutettu vertailukelpoisiksi siten,
että niissä on huomioitu 24.3.2006 voimaan tullut osakkeen
nimellisarvon puolittaminen (split).
LIIKEVAIHTO SEGMENTEITTÄIN (milj. e)
IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS
I/ II/ III/ IV/ I/ II/ III/ IV/
2005 2005 2005 2005 2006 2006 2006 2006
Kiinteistötekniset
palvelut 319,5 348,0 327,2 403,7 325,6 348,4 335,2 405,9
Rakentamispalvelut 272,0 313,8 339,5 373,0 350,8 368,1 337,0 396,3
Teollisuus- ja
verkkopalvelut 85,6 100,7 105,0 107,5 107,7 116,9 128,3 124,0
Muut erät -13,2 -17,4 -16,9 -24,2 -15,3 -15,4 -11,0 -18,1
YIT-konserni yhteensä 663,9 745,1 754,8 860,0 768,8 818,0 789,5 908,1
LIIKEVOITTO SEGMENTEITTÄIN (milj. e)
IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS
I/ II/ III/ IV/ I/ II/ III/ IV/
2005 2005 2005 2005 2006 2006 2006 2006
Kiinteistötekniset
palvelut 8,2 14,3 13,3 21,0 11,7 19,8 21,1 35,0
Rakentamispalvelut 29,4 34,2 44,1 35,4 40,7 40,5 39,6 50,0
Teollisuus- ja
verkkopalvelut 6,3 9,3 12,3 11,2 5,3 5,0 2,5 5,2
Muut erät -3,8 -2,1 -3,0 -2,4 -4,0 -5,2 -4,6 -3,8
YIT-konserni yhteensä 40,1 55,7 66,7 65,2 53,7 60,1 58,6 86,4
TILAUSKANTA SEGMENTEITTÄIN KAUDEN LOPUSSA (milj. e)
IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS IFRS
I/ II/ III/ IV/ I/ II/ III/ IV/
2005 2005 2005 2005 2006 2006 2006 2006
Kiinteistötekniset
palvelut 574,0 602,6 575,7 492,0 517,6 584,1 582,7 601,7
Rakentamispalvelut 1131,0 1263,3 1193,8 1242,6 1296,5 1391,8 1524,4 2053,5
Teollisuus- ja
verkkopalvelut 234,4 187,3 158,3 173,3 219,5 208,4 180,3 184,0
Muut erät -30,0 -54,0 -46,4 -29,1 -26,4 -33,0 -41,2 -36,9
YIT-konserni
yhteensä 1909,4 1999,2 1881,4 1878,8 2007,2 2151,3 2246,2 2802,3