SOPRANO OYJ PÖRSSITIEDOTE PANU KAUPPISESTA SOPRANO OYJ:N UUSI TALOUSJOHTAJA JA CFO KTM Panu Kauppinen (42 v.) on tänään nimitetty Soprano Oyj:n talousjohtajaksi, Chief Financial Officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi. Panu Kauppinen ottaa vastuulleen taloushallinnon lisäksi pörssitiedottamisen sekä yhteydenpidon Helsingin Pörssiin ja Rahoitustarkastukseen. Ensimmäisiä työtehtäviä on Sopranon listanvaihtoon tähtäävän prosessin loppuun saattaminen. Panu Kauppinen toimi aikaisemmin pörssin päälistalla noteeratun Evia Oyj:n talousjohtajana ja hallituksen sihteerinä. Soprano on voimakkaassa kasvuvaiheessa oleva ja kannattava pörssiyhtiö, jossa on hyvä tekemisen tunnelma. Vuodet Evian talousjohtajana opettivat viestintäalan ja sen haasteet perin pohjin. Halusin taas mukaan kasvuun ja otan uuden haasteen Sopranossa innolla vastaan, kertoo juuri nimitetty uusi CFO Panu Kauppinen. Kauppinen aloittaa uudessa tehtävässään maaliskuun aikana. Soprano on tutkimusten mukaan Suomen tunnetuin viestintätoimisto. Seuraava tavoitteemme on olla paras ja suurin. Voidaksemme keskittyä kasvuun haimme Sopranon talousjohtajaksi pörssiyhtiöistä valmista ammattilaista. Kuusi vuotta kilpailijamme palveluksessa olleena Panu Kauppisella on syvällinen toimialan tuntemus, tiukka kokemus pörssiyhtiön taloudenpidosta sekä näyttöä uusien IFRS-säännösten käytännön soveltamisesta, kiteyttää valinnan perusteet Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen. Soprano Oyj Lisätietoja: Arto Tenhunen, toimitusjohtaja, Soprano Oyj, puhelin 0400-413314 tai arto.tenhunen@soprano.fi