Huhtamäki kasvaa Kaakkois-Aasiassa - uusi tehdas Thaimaaseen


HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.5.2007 KLO 9.00
 
Huhtamäki jatkaa asemansa vahvistamista johtavana kuluttajapakkausten valmistajana Aasian kasvumarkkinoilla. Huhtamäki rakentaa uuden tehtaan olemassa olevan tehtaansa läheisyyteen Samutsakornin teollisuusalueelle Bangkokiin. Tehdas tuottaa korkealaatuisia joustopakkauksia maan elintarvike- ja kuluttajatuoteteollisuuden tarpeisiin.
 
"Olemme olleet jo pitkään läsnä Aasiassa, mutta etsimme aktiivisesti uusia kasvukohteita. Paikalliset markkinat kasvavat nopeasti, yli 10 prosenttia vuodessa ja investoimme tänne hyötyäksemme kasvusta", toteaa toimitusjohtaja Heikki Takanen.
 
"Tämä projekti vahvistaa sekä asemaamme että asiakaskuntaamme ja tukee Thaimaan kasvussa olevaa elintarvikevientiä", sanoo johtaja Maurice Petitjean joustopakkaus-, kalvo- ja Euroopan kuitupakkausliiketoiminnasta.
 
Alustavan aikataulun mukaan kaupallinen tuotanto uudella tehtaalla käynnistyy kesällä 2008. Investoinnin arvo on noin 17 miljoonaa euroa.
 
Lisätietoja antavat:
Sakari Ahdekivi, talousjohtaja, p. 010 686 7853
Maurice Petitjean, johtaja, joustopakkaus-, kalvo- ja Euroopan kuitupakkausliiketoiminta, matkapuhelin +31 629 607 878
 
 
HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä
 
 
Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2006. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee noin 14 800 työntekijää 66 tehtaassa ja useissa myyntikonttoreissa 36 maassa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on noteerattu Helsingin Pörssissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.