02.10.07 Sopeuttaakseen tuotantoaan muuttuneen markkinatilanteen mukaan Metsäliiton Puutuoteteollisuus käynnistää Vilppulan sahalla tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuvat yt-neuvottelut. Väliaikaisiin lomautuksiin liittyvät neuvottelut koskevat enintään 130 henkilöä. "Valmistamme Vilppulan sahalla tuotteita pääasiassa eurooppalaisille asiakkaillemme. Tuotannon sopeuttaminen markkinatilanteen mukaan on normaalia liiketoiminnan ohjausta", sanoo Saha- ja jalostusteollisuuden liiketoimintaa johtava Timo Pekkola. "Kysyntätilanteen muuttuminen samanaikaisesti useamman asiakkaan kohdalla johtaa tarpeeseen sopeuttaa tuotantoa laajemmin. Kuusisahatavaran kysynnän muututtua rajoitamme tuotantoamme Soinlahden lisäksi myös Vilppulan sahalla. Pyrimme siihen, että vaikutukset henkilöstöömme ovat mahdollisimman vähäisiä. Ylituotannon pakottamista markkinoille emme näe tässä tilanteessa järkevänä vaihtoehtona." Mahdolliset lomautukset suunnitellaan toteutettavaksi puolen vuoden aikana marraskuun puolivälistä alkaen. Metsäliitto Osuuskunta on antanut yt-lain mukaisen esityksen neuvottelujen aloittamiseksi henkilöstölle 2.10.2007. Neuvottelut käynnistyvät 8.10.2007. Lisätietoja: Johanna Kankkunen, apulaisjohtaja, markkinointi ja viestintä, puh. 050 350 4005.