PÖYRYLLE JÄTEVEDENKÄSITTELYYN LIITTYVÄ TOIMEKSIANTO PARIISISSA


Pöyry on saanut Pariisin jätevedenkäsittelyyn liittyvän toimeksiannon Syndicat Intercommunal d'Assainissement de la Région Parisienneltä (SIAAP). Projektin arvo on noin 1,5 miljoonaa euroa.
 
Projekti käsittää Pariisin pohjoispuolella sijaitsevan Grésillonsin jätevedenkäsittelylaitoksen laajentamiseen liittyviä teknisiä palveluja. Hankkeessa lisätään laitoksen käsittelykapasiteettia vastaamaan 1,5 miljoonan asukkaan jätevesikuormaa nykyisen 0,5 miljoonan sijasta. Projekti valmistuu vuoden 2014 puolivälissä.
 
Pöyry hyödyntää laajaa osaamistaan laitoksen laajentamishankkeen teknisessä arvioinnissa ja tavoitteena on ottaa käyttöön tehokkaat ja energiataloudelliset ratkaisut.
 
Pöyry on globaali energia-, metsäteollisuus- sekä infrastruktuuri- ja ympäristöaloihin keskittynyt konsultointi- ja suunnitteluyritys. Pöyryn liikevaihto vuonna 2006 oli noin 620 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 7000 asiantuntijaa.
 
PÖYRY OYJ
 
Satu Perälampi
viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
 
Lisätietoja antaa:
Didier Carron, President, Pöyry Environment S.A., Ranska
puh. +33 4 7291 8370
 
www.poyry.com
 
JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
GlobeNewswire