SYSOPENDIGIA OYJ Pörssitiedote 11.3.2008
SYSOPENDIGIA OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET JA HALLITUKSEN
JÄRJESTÄYTYMINEN
SYSOPENDIGIA Oyj:n varsinainen yhtiökokous 11. maaliskuuta 2008 vahvisti yhtiön
tilinpäätöksen konsernitilinpäätöksineen tilikaudelta 1.1.-31.12.2007 sekä
myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille.
Osinko
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 2007
jaetaan osinkona 0,10 euroa ulkona olevaa osaketta kohti eli yhteensä enintään
2.085.364,50 euroa. Osinko maksetaan osakkaalle, joka on osingonmaksun
täsmäytyspäivänä 14.3.2008 merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 25.3.2008.
Toiminimi
Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön toiminimeksi Digia Oyj ja muuttaa
yhtiöjärjestystä vastaavasti.
Hallituksen kokoonpano
Yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin Pekka Sivonen, Kari Karvinen,
Harri Koponen, Pertti Kyttälä ja Martti Mehtälä. Hallitus valitsi yhtiökokouksen
jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa
edelleen hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi Pekka Sivosen ja
hallituksen varapuheenjohtajaksi Pertti Kyttälän.
Hallituksen jäsenten palkkiot
Yhtiökokous päätti, että hallitustyöskentelystä maksetaan palkkiona hallituksen
jäsenille 2000 euroa kuukaudessa, hallituksen varapuheenjohtajalle 3000 euroa
kuukaudessa ja hallituksen puheenjohtajalle 5000 euroa kuukaudessa sekä lisäksi
kaikille maksetaan kokouspalkkioina 400 euroa kokoukselta mukaan luettuna
hallituksen asettamien valiokuntien kokoukset. Yhtiön hallituksen päätoimiselle
puheenjohtajalle ei makseta edellä mainittuja palkkioita.
Tilintarkastaja
Yhtiökokous valitsi yhtiön uudeksi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst & Young
Oy:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Heikki Ilkan.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja erityisten oikeuksien
antamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta tai maksuttomasta
osakeannista ja optio-oikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta
seuraavin ehdoin:
- Valtuutusta voidaan käyttää mm. Yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, Yhtiön
osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi, yritys- ja
liiketoiminta-kauppojen ja muiden yhteistoimintajärjestelyjen toteuttamiseksi ja
rahoittamiseksi;
- Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää uusien tai Yhtiön hallussa
olevien omien osakkeiden antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että
annettavien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on enintään 4.000.000
kappaletta;
- Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä OMX
Pohjoismaisen Pörssin Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä
mahdollisten yritysostojen rahoittamiseksi;
- Hallitus on muutoin valtuutettu päättämään osakeannin kaikista ehdoista mukaan
lukien sen, että hallituksella on oikeus päättää myös suunnatusta osakeannista
ja suunnatusta erityisten oikeuksien antamisesta; ja
- Valtuutus korvaa yhtiökokouksen 28.2.2007 antamat valtuutukset ja on voimassa
18 kuukauden ajan valtuutuspäätöksestä eli 11.9.2009 saakka.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
seuraavin ehdoin:
- Yhtiön omia osakkeita voidaan tarvittaessa hankkia Yhtiön pääomarakenteen
kehittämiseksi, Yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi,
yritys- ja liiketoimintakauppojen ja muiden yhteistoimintajärjestelyjen
toteuttamiseksi ja rahoittamiseksi, tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai
mitätöitäviksi;
- Osakkeita voidaan hankkia, yhdessä tai useammassa erässä, yhteensä enintään
2.000.000 kappaletta;
- Osakkeita ei hankita osakkeenomistajien osakeomistusten suhteessa, vaan osana
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin järjestämää julkista kaupankäyntiä;
- Osakkeet hankitaan hallituksen päättämään hintaan, joka perustuu julkisessa
kaupankäynnissä muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon;
- Omia osakkeita voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla ja osakkeiden
hankinta alentaa siten yhtiön vapaata omaa pääomaa ja jakokelpoisia varoja;
- Hallitus on muutoin valtuutettu päättämään omien osakkeiden hankinnan kaikista
ehdoista; ja
- Valtuutus korvaa yhtiökokouksen 28.2.2007 antaman valtuutuksen ja on voimassa
18 kuukauden ajan valtuutuspäätöksestä eli 11.9.2009 saakka.
Omien osakkeiden hankinta
Hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen kokouksessaan 11.3.2008 jatkaa omien
osakkeiden hankintaa 13.2.2008 julkistetuin ehdoin yhtiökokouksen antamien
valtuuksien mukaisesti. Yhtiöllä on tällä hetkellä hallussaan 139.377 kappaletta
omia osakkeita.
SYSOPENDIGIA OYJ
Hallitus
Lisätietoja
Tomi Merenheimo, Johtaja, lakiasiat ja sijoittajaviestintä, puh. 040 560 6101,
tomi.merenheimo@sysopendigia.fi
JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
SYSOPENDIGIA OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
| Source: Digia Oyj