Neste Oil Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään Suomen Kansallisoopperassa. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2007 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle vuodelta 2007. Osinko 1,00 euroa osakkeelta Yhtiökokous myös hyväksyi hallituksen ehdotuksen voitonjaosta, jonka mukaan vuodelta 2007 maksetaan osinkoa 1,00 euroa osakkeelta. Osinkoon ovat oikeutettuja ne osakkeenomistajat, jotka on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon osingonmaksun täsmäytyspäivänä 19.3.2008. Osingot maksetaan perjantaina 28.3.2008. Hallituksen kokoonpano ja palkkiot Yhtiökokouksen nimitysvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti valittiin hallituksen nykyisistä jäsenistä Timo Peltola, Mikael von Frenckell, Michiel A. M. Boersma, Ainomaija Haarla, Nina Linander, Antti Tanskanen ja Maarit Toivanen-Koivisto sekä uutena jäsenenä Markku Tapio. Timo Peltola jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Mikael von Frenckell varapuheenjohtajana. Hallituksen vuosipalkkioista yhtiökokous päätti seuraavaa: - puheenjohtaja 66 000 euroa/vuosi - hallituksen varapuheenjohtaja 49 200 euroa/vuosi - jäsenet 35 400 euroa/vuosi Lisäksi hallituksen ja sen valiokuntien kokouksiin osallistumisesta maksetaan hallituksen jäsenille kokouspalkkiota 600 euroa/kokous sekä korvataan yhtiön matkustussäännön mukaiset kulut. Kokouspalkkio maksetaan kaksinkertaisena eli 1 200 euroa/kokous Suomen ulkopuolella asuville hallituksen jäsenille. Hallintoneuvoston kokoonpano ja palkkiot Yhtiökokous hylkäsi osakkeenomistaja George Jauhiaisen ehdotuksen hallintoneuvoston lakkauttamisesta. Hallintoneuvoston jäsenmääräksi vahvistettiin 8, ja hallintoneuvoston jäseniksi tulevalle toimikaudelle valittiin Heidi Hautala (puheenjohtaja), Hannes Manninen (varapuheenjohtaja), Esko Ahonen, Mikael Forss, Timo Heinonen, Markus Mustajärvi, Jutta Urpilainen ja Anne-Mari Virolainen. Hautala, Forss, Mustajärvi ja Urpilainen valittiin uudelle toimikaudelle. Uusia jäseniä ovat Manninen, Ahonen, Heinonen ja Virolainen. Hallintoneuvoston jäsenet ovat kansanedustajia, paitsi Mikael Forss, joka on johtaja Kansaneläkelaitoksessa. Hallintoneuvoston palkkioihin ei tehty muutoksia, joten ne ovat: - puheenjohtaja 1 000 euroa/kk - varapuheenjohtaja 600 euroa/kk - jäsenet 500 euroa/kk Lisäksi hallintoneuvoston kokouksiin osallistumisesta maksetaan 200 euron kokouspalkkio. Tilintarkastajan valinta Hallituksen esityksen mukaisesti yhtiön tilintarkastajaksi valittiin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti KHT-yhteisö Ernst & Young Oy vastuullisena tilintarkastajana Anna-Maija Simola, KHT. Tilintarkastajalle suoritetaan palkkio laskun mukaan. Yhtiökokouksen nimitysvaliokunta Yhtiökokous päätti Suomen valtiota edustaneen Valtioneuvoston kanslian esityksestä asettaa nimitysvaliokunnan valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitysvaliokuntaan valitaan hallituksen puheenjohtaja asiantuntijajäsenenä sekä kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajat. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän marraskuun 3. päivänä. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, nimeämisoikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle. Suurimmat osakkeenomistajat määräytyvät niiden arvo-osuusjärjestelmään rekisteröityjen omistustietojen perusteella, kuitenkin siten, että sellaisen omistajan, jolla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ilmoittaa tietyistä omistusmuutoksista (liputusvelvollinen omistaja), esimerkiksi useisiin rahastoihin hajautetut omistukset lasketaan yhteen, jos omistaja ilmoittaa viimeistään 31.10.2008 kirjallisesti yhtiön hallitukselle sitä vaativansa. Nimitysvaliokunnan koollekutsujana toimii hallituksen puheenjohtaja, ja valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitysvaliokunnan on annettava ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän helmikuun 2. päivänä. Yhtiökokouksen päätökset tehtiin yksimielisesti tai enemmistöpäätöksinä, joista ei äänestetty, lukuun ottamatta osakkeenomistaja George Jauhiaisen ehdotusta hallintoneuvoston lakkauttamisesta. Jauhiaisen ehdotus hylättiin äänestyksellä, jossa sitä kannatti 6,41 % ja sitä vastusti 93,59 % annetuista äänistä. Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Neste Oilin pääkonttorissa kahden viikon kuluttua. NESTE OIL OYJ Osmo Kammonen viestintäjohtaja Lisätietoja: lakiasiainjohtaja Matti Hautakangas, puh. 050 458 5350 Neste Oil lyhyesti Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö tavoittelee kasvua sekä öljynjalostuksessa että huippulaatuisen biodieselin tuotannossa. Neste Oilin öljynjalostamot sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 260 000 tynnyriä päivässä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 12 103 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 4 800 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.