IFC (International Finance Corporation) julkaisi 19.3.2009 Fray Bentosin tehtaan ensimmäisen toimintavuoden ympäristömonitoroinnin tulokset. Raportti on osa Botnian ja IFC:n sopiman ympäristö- ja sosiaalisten toimien suunnitelman (Environmental and Social Action Plan, ESAP) mukaista raporttien sarjaa. Nyt julkaistu raportti on kolmas ulkopuolisen konsulttiyhtiön EcoMetrixin julkaisemista raporteista ja liittyy ESAPin vaatimaan riippumattomaan tehtaan toiminnan seurantaan. Ensimmäinen tutkimus tehtiin ennen tehtaan käynnistystä ja toinen ensimmäisten kuuden kuukauden toiminnan jälkeen. Tämä kolmas raportti perustuu tehtaan ensimmäisen toimintavuoden (2008) tietoihin, ja neljäs tehdään vuoden 2009 toiminnasta. Raportin mukaan kaikki osoittaa tehtaan toimivan ympäristövaikutusten arvioinnissa ja CIS-tutkimuksessa (Cumulative Impact Study) ennustettujen tiukkojen ympäristöstandardien mukaisesti sekä Uruguayn ja IFC:n asettamien päästötasojen alapuolella. Raportti osoittaa myös, ettei tehdas ole vaikuttanut Uruguay-joen veden laatuun. Ilman laatu on pysynyt tehtaalle asetettujen tavoitteiden ja CIS-tutkimuksen ennusteiden tasolla, ja voidaan todeta, ettei tehtaan toiminnalla ole minkäänlaisia terveysvaikutuksia. Kaikki tutkimukset ovat luettavissa englanniksi webbisivuillamme sekä IFC:n webbisivuilla.
IFC julkaisi Fray Bentosin tehtaan ensimmäisen toimintavuoden monitorointitulokset
| Source: Metsä Fibre