Metso Oyj:n pörssitiedote 21.4.2009 klo 14.15 Metso päätti alkuvuoden aikana sopeutustoimenpiteistä useissa eri yksiköissään. Metso sunnnittelee kirjaavansa ensimmäisellä neljänneksellä sopeutustoimenpiteisiin liittyen noin 22 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset liikevoittovaikutteisesti. Kustannuksista lähes 17 miljoonaa euroa liittyy Paperi- ja kuituteknologiaan, vajaa 2 miljoonaa euroa Energia- ja ympäristöteknologiaan ja vajaa 4 miljoonaa euroa Kaivos- ja maarakennusteknologiaan. Kertakustannukset liittyvät pääosin noin 1,800 henkilöä koskeneisiin pysyviin henkilöstövähennyksiin ja yksiköiden sulkemisiin, joita koskevat päätökset Metso teki alkuvuoden aikana eri yksiköissään. Henkilövähennyksistä noin puolet liittyy Suomen toimintoihin. Metso arvioi saavuttavansa toimenpiteiden seurauksena vuositasolla noin 90 miljoonan euron säästöt, joista vuoden 2009 aikana arvioidaan toteutuvan noin 40 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi lomautusten kautta toteutuvien säästöjen arvioidaan kuluvana vuonna olevan Suomessa noin 25-30 miljoonaa euroa. Metso julkaisee tammi-maaliskuun 2009 osavuosikatsauksen tiistaina 28.4.2009 noin klo 12.00. Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-, automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää yli 29 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com Lisätietoa sijoittajille antaa: Johanna Sintonen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso-konserni, puh. 020 484 3253 Tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta sekä asiakkaiden liiketoiminnan kannattavuudesta ja investointihalukkuudesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä, kannattavuutta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumista koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida. Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista. Epävarmuustekijöitä ovat muun muassa: (1) yleinen taloudellinen tilanne mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotason vaihtelut, jotka vaikuttavat asiakkaiden toimintaedellytyksiin sekä yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden kannattavuuteen (2) kilpailutilanne, erityisesti kilpailijoiden kehittämät merkittävät teknologiset ratkaisut (3) yhtiön oman toiminnan, kuten tuotannon, tuotekehityksen ja projektinjohdon, onnistuminen ja jatkuva tehostaminen (4) vireillä olevien ja tulevien yritysostojen ja -järjestelyjen onnistuminen. Metso Oyj Olli Vaartimo varatoimitusjohtaja Kati Renvall viestintäjohtaja jakelu: Nasdaq OMX Helsinki Oy Tiedotusvälineet www.metso.com