Metsäliitto-konserni lehdistötiedote 28.5.2009 Metsäliitto-konserni ja Vapo selvittävät yhteisessä hankkeessa puupohjaisia biopolttonesteitä valmistavan tehtaan perustamisen edellytyksiä Itämeren alueella. Hankkeessa arvioidaan biopolttonesteiden valmistuksen liiketaloudellisten edellytysten lisäksi eri sijoituspaikkavaihtoehdot Itämeren alueella. Mahdollisina sijoituspaikkoina tarkastellaan Kemiä ja Äänekoskea Suomessa, Jönköpingiä Ruotsissa ja Kundaa Virossa. Näillä paikkakunnilla aloitetaan myös ympäristövaikutusten arviointi. Lisäksi jatketaan edelleen muiden mahdollisten sijoituspaikkojen selvittämistä. "Biopolttonesteet ovat yksi mahdollinen uusien puupohjaisten tuotteiden kehityslinja, jota haluamme tarkastella lähemmin", sanoo Metsäliitto-konsernin pääjohtaja Kari Jordan. Metsäliitolla ja Vapolla on eriomaiset mahdollisuudet kehittää puuhun ja turpeeseen perustuvaa biopolttonesteliiketoimintaa. Selvityksen kohteena olevan tehtaan suunnitellaan käyttävän raaka-aineenaan erilaisia metsäenergiajakeita, ojitettujen soiden turvetta ja ruokohelpiä, mutta myös esimerkiksi puupohjaisten rakennusjätteiden hyödyntäminen on mahdollista. Lopputuotteita ovat synteettiset biopolttonesteet ja -kaasut. Selvitystyön arvioidaan kestävän noin vuoden ajan. Mikäli tehdasinvestointi päätetään selvitysten jälkeen toteuttaa, perustetaan sitä varten Metsäliitto-konsernin ja Vapon puoliksi omistama erillinen yhtiö. Lisätietoja: Hannu Anttila, strategiajohtaja, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 5111 Anne-Mari Achrén, viestintäjohtaja, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4541
Metsäliitto ja Vapo selvittävät biopolttonesteiden tuotannon edellytyksiä
| Source: Metsäliitto Osuuskunta