Evia Oyj Pörssitiedote 18.6.2009 klo 11.35 Evia Oyj hakeutuu konkurssiin - Viherjuuri Helsinki Oy jatkaa toimintaansa Evia Oyj on tänään hakeutunut konkurssiin konsernin suurten velkojen ja kiinteiden kulujen takia. Viherjuuri Helsinki Oy jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä. Konkurssiin hakeutumisen syynä on hallituksen näkemys, että konsernin velat ovat liian suuret hoidettavaksi konsernin liiketoimintojen tulovirralla ja realisoitavissa olevalla omaisuudella. Ilman velkojen leikkausta yrityssaneerauksen edellytykset eivät hallituksen arvion mukaan myöskään täyty. Yhtiö on käynyt useita neuvotteluja mahdollisista yritysjärjestelyistä, mutta ne ovat rauenneet epävarmuuteen yhtiön veloista ja vastuista. Hallitus arvioi, että Evia-konsernin tulorahoitus ja yhtiön realisoitavissa olevat omaisuuserät eivät riitä konsernin kokonaisvelan ja ylisuurten kiinteiden kulujen hoitoon. Yhtiöllä on erittäin huomattava vaatimus ensisijaisesti nykyisen Spectrico Oyj:n (entinen GSM Suomi Oyj) myyjiä ja toissijaisesti Spectrico Oyj.tä kohtaan joulukuussa 2008 tehdyn yrityskaupan perusteella. Hallitus kuitenkin arvioi, että vaateen mahdollinen ratkaisu Spectricon konkurssin takia tulee kestämään liian kauan ja yhtiö velkaantuisi sitä ennen liikaa. Muuttuneen tilanteen takia yhtiökokousta ei pidetä aiemmin ilmoitettuna päivänä 26.6.2009. Myös osakkeen noteeraus pörssissä tulee päättymään. Markkinointitoimisto Viherjuuri Helsinki Oy jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä. Hallitus Lisätietoja: Jari Torvelainen, toimitusjohtaja, Evia Oyj, puh. 040 555 5553, jari.torvelainen@evia.fi Jakelu: Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.evia.fi > Sijoittajille
Evia Oyj hakeutuu konkurssiin - Viherjuuri Helsinki Oy jatkaa toimintaansa
| Source: Evia Oyj