Metso Oyj:n yhtiötiedote 30.7.2009 klo 13:00 Metso toimittaa voimakattilan espanjalaisen Industrias Celulosa Aragonesan (SAICA) uuteen kierrätyspolttoainetta hyödyntävään voimalaitokseen Zaragozan alueelle. Kattilalaitos otetaan käyttöön vuoden 2011 kolmannen neljänneksen aikana. Tilauksen arvo on noin 50 miljoonaa euroa, ja se kirjataan Metson Energia- ja ympäristöteknologian kolmannen vuosineljänneksen aikana saatuihin tilauksiin. Monipolttoainekattilan höyrykapasiteetti on 150 MW, ja siinä käytetään Metson kiertoleijutekniikkaa sekä tehokasta savukaasujen puhdistusjärjestelmää, joka tekee uuden laitoksen toiminnasta erittäin vähäpäästöistä. Investoinnin avulla SAICA minimoi kaatopaikalle päätyvän jätteen määrän kierrättämällä paperitehtaan tuotantojätteen sähköenergiaksi. SAICA on Espanjan johtava paperin tuottaja. Yhtiön vuotuinen tuotantokapasiteetti on 2 miljoonaa tonnia. SAICA on myös Espanjan suurin paperinkierrättäjä, joka hyödyntää keräyspaperia paperintuotannossaan. Tällä hetkellä yhtiö kierrättää vuodessa 2,2 miljoonaa tonnia paperia, joka muutoin päätyisi kaatopaikalle. Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-, automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää noin 28 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com Lisätietoa lehdistölle antaa: Kari Remes, myyntijohtaja, Power-liiketoimintalinja, Metso, puh. 040 709 2015 Lisätietoa sijoittajille antaa: Marja Kortesalo, sijoittajasuhdepäällikkö, Metso-konserni, puh. 020 484 3211