LAROX OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.9.2009 klo 9.00 Larox perustaa tytäryhtiön Intiaan Larox perustaa tytäryhtiön Intiaan tavoitteenaan lisätä yhtiön osuutta kasvavasta Intian markkinasta. Tytäryhtiö vastaa sekä jälkimarkkinapalveluiden että uuslaitemyynnin kehittämisestä. ”Larox on toiminut Intiassa jo yli kaksikymmentä vuotta ja kiitos paikallisten edustajiemme meillä on siellä merkittävä asiakaskunta. Oman tytäryhtiön perustaminen parantaa edellytyksiämme kehittää jälkimarkkinatoimintaamme ja syventää asiakassuhteita. Tarjoamme paikallista palvelua, paikallisella kielellä ja paikallisella valuutalla. Varaosavaraston ja paikan päällä työskentelevän henkilöstömme avulla pystymme parantamaan ja nopeuttamaan asiakaspalveluamme ja suodatinmyynnin osalta tukemaan edustajiamme nopeammin ja paremmin”, sanoo Larox Oyj:n toimitusjohtaja Topi Karppanen. ”Suodatinmyynnin osalta jatkamme edelleen yhteistyötä intialaisten edustajiemme kanssa, sillä he tuntevat Intian markkinapotentiaalin erittäin hyvin.” ”Intia on Laroxille hyvin tärkeä markkina. Haluamme vahvistaa asemaamme siellä kasvustrategiamme mukaisesti. Intiassa on valtava väestö, nopea talouskasvu ja runsaasti luonnonvaroja kuten rautamalmia, hiiltä ja sinkkiä. Monet intialaiset asiakkaamme ovat tänä päivänä globaaleja, alansa johtavia yrityksiä. Kaivos-, metallurgisen ja kemian prosessiteollisuuden kasvun myötä Intiassa on jatkuvasti kysyntää suodatuslaitteille ja huoltopalveluille. Intialla on myös paineita parantaa energiatehokkuuttaan, mikä lisää tehokkaiden, energian ja vedenkulu- tusta vähentävien suodatusratkaisujen kysyntää”, Topi Karppanen sanoo. ”Tavoitteemme on lisätä markkinaosuuttamme tästä kasvavasta markkinasta. Lisäksi tulemme hyödyntämään paikallisia resursseja ammattitaitoisen insinöörisuun- nittelun ja valmistuksen osalta.” Bangaloressa sijaitsevan tytäryhtiön toiminnan arvioidaan olevan täydessä käynnissä viimeistään vuoden 2010 toisen kvartaalin aikana. Larox Oyj Lisätietoja: Topi Karppanen Toimitusjohtaja Puh. 020 7687210 Fax. 020 7687277 topi.karppanen@larox.com www.larox.com Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet Larox on teollisuussuodattimia kehittävä, suunnitteleva, valmistava ja niiden jälkimarkkinapalveluista vastaava konepajayritys. Se on täyden palvelun ratkaisutoimittaja nesteen ja kiintoaineen erottamiseksi toisistaan suodattamalla. Larox-teknologiaa hyödynnetään maailmanlaajuisesti pääosin kaivos- ja metallurgisen teollisuuden ja kemian prosessiteollisuuden sovelluksissa. Larox toimii yli 40 maassa ja sillä on noin 600 työntekijää. Yhtiöllä on tuotantotoimintaa Suomessa ja Kiinassa. Pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa. Liikevaihto vuonna 2008 oli 208,0 miljoonaa euroa, josta yli 93 % kertyi Suomen ulkopuolelta.