Botnian jatkuvien toimintojen liikevaihto laski yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana noin 34 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja oli 614,0 miljoonaa euroa (929,1 milj. euroa 1-9/08). Sellun myyntimäärä oli noin 16 prosenttia heikompi kuin vastaavalla jaksolla edellisvuonna, 1 486 600 tonnia. Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli -124,7 miljoonaa euroa, selvästi heikompi kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla (72,3 milj. euroa). Merkittävimmät tulosta rasittaneet tekijät olivat markkinatilanteen ja sellun hinnan voimakas heikkeneminen. Tulosta pienensivät myös kysyntätilanteesta johtuneet tuotannonrajoitusseisokit kaikilla Suomen tehtailla. Katsauskauden tulos Uruguayn liiketoiminnoista koostuvien lopetettujen toimintojen osalta oli 22,6 miljoonaa euroa (133,3 milj. euroa 1-9/08). Edelliseen neljännekseen verrattuna Botnian jatkuvien toimintojen tulos koheni hieman. Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 218,4 miljoonaa euroa, mikä oli noin 11 prosenttia korkeampi kuin kuluvan vuoden toisen neljänneksen liikevaihto (196,6 milj. euroa). Myös kolmannen neljänneksen liiketulos parani hieman ja oli -19,9 miljoonaa euroa (-53,2 milj. euroa 4-6/09). Lopetettujen toimintojen tulos oli vuoden kolmannella vuosineljänneksellä 18,1 miljoonaa euroa (5,9 milj. euroa 4-6/09). Sellun myyntimäärä nousi yli kuusi prosenttia vuoden edelliseen neljännekseen verrattuna. Sellun valuuttamääräiset markkinahinnat nousivat 15 prosenttia havusellulla ja 14 prosenttia lehtisellulla. Dollari heikkeni kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä viisi prosenttia toiseen neljännekseen verrattuna. Sellun kysyntä ja tarjonta olivat kolmannella vuosineljänneksellä tasapainossa. Lehtisellusta oli paikoitellen jopa niukkuutta, ja toimitustilanne oli tiukka. Selluvarastot maailmalla pysyivät alhaisina. Lähiaikojen markkinanäkymiä varjostavat suljettujen tehtaiden uudelleen käynnistämiset Kanadassa ja Suomessa. Lisäksi USA:n ja Kanadan tukitoimet maiden omalle selluteollisuudelle antavat kilpailuetua paikallisille toimijoille. Lue lisää Botnian osavuosikatsauksesta * Liikevaihto 1-9/2009 614,0 milj. euroa (929,1 milj. euroa tammi-syyskuussa 2008) * Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä -124,7 milj. euroa (72,3 milj.euroa) Liiketulos sisältäen kertaluonteiset erät -199,7 milj. euroa (72,3 milj. euroa) * Tulos ennen veroja ja ilman kertaluonteisia eriä -125,0 milj. euroa (65,4 milj.euroa) * Investoinnit 7,7 milj. euroa (16,7 milj. euroa) * Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaluonteisia eriä -20,0 % (11,0 %) Sijoitetun pääoman tuotto sisältäen kertaluonteiset erät -32,0 % (11,0 %) * Omavaraisuusaste 61,9 % (63,0 %) * Velkaisuusaste 35,3 % (34,2 %)
OVK 1-9/2009: Sellun hinnankorotukset ja lisääntynyt kysyntä paransivat Botnian kolmatta neljännestä
| Source: Metsä Fibre