Larox Oyj Pörssitiedote 19.11.2009 klo 15.00 Larox Oyj:n yt-neuvottelut päättyivät Larox on saanut päätökseen 5.10.2009 aloittamansa yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut henkilöstön kanssa. Larox Oyj:n Suomen yksiköiden henkilöstöä koskeneet neuvottelut käynnistettiin yhtiön organisaatio- ja kustannusrakenteen sopeuttamiseksi alentuneeseen kysyntätilanteeseen. Neuvottelujen tuloksena on sovittu sekä lomautuksista että henkilöstövähennyksistä. Osapuolet ovat solmineet paikallisen kollektiivisen sopimuksen lomautusten ja henkilöstövähennysten toteuttamiseksi. Määräaikaiset keskimäärin kolmen viikon lomautukset koskevat noin 75 henkilöä. Lomautukset tullaan ajoittamaan ja porrastamaan toiminnoittain kevään 2010 aikana siten, ettei niistä aiheudu haittaa Laroxin asiakaspalvelulle. Henkilöstövähennystarve on noin 15 henkilötyövuotta ja vähennykset pyritään toteuttamaan pääosin eläkejärjestelyjen avulla. Osa henkilöstövähennyksistä toteutetaan irtisanomisina. Suomessa käydyt yt-neuvottelut ovat osa laajempaa, koko Larox-konsernia koskevaa sopeuttamisohjelmaa. "Kansainvälisen taantuman seuraukset näkyvät vahvasti Laroxin liiketoiminnassa. Näkymät ovat edelleen heikot eikä yhtiön tilauskannassa ole merkittävää muutosta parempaan. Kuten jo aiemmin olemme ilmoittaneet, sopeuttamistoimenpiteiden tavoitteena on alentaa kustannuksia vuositasolla noin 6,5 miljoonaa euroa. Arvioimme, että tästä säästötavoitteesta 4,5 miljoonaa euroa toteutuu ensi vuoden aikana ja täysimääräinen säästötavoite saavutetaan vuonna 2011", sanoo Larox Oyj:n toimitusjohtaja Topi Karppanen. Larox Oyj Topi Karppanen Toimitusjohtaja Lisätietoja: Topi Karppanen Puh. 020 7687210 Fax. 020 7687277 topi.karppanen@larox.com www.larox.com Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet Larox on teollisuussuodattimia kehittävä, suunnitteleva, valmistava ja niiden jälkimarkkinapalveluista vastaava konepajayritys.Se on täyden palvelun ratkaisutoimittaja nesteen ja kiintoaineen erottamiseksi toisistaan suodattamalla. Larox-teknologiaa hyödynnetään maailmanlaajuisesti pääosin kaivos- ja metallurgisen teollisuuden ja kemian prosessiteollisuuden sovelluksissa. Larox toimii yli 40 maassa ja sillä on noin 600 työntekijää.Yhtiöllä on tuotantotoimintaa Suomessa ja Kiinassa. Pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa. Liikevaihto vuonna 2008 oli 208,0 miljoonaa euroa, josta yli 93 % kertyi Suomen ulkopuolelta.