Botnian Uruguay-toimintojen myynnin, markkinasellun osuuden ja määrän kasvun sekä Metsäliitto-konsernin yhteisten synergioiden tehokkaamman hyödyntämisen aiheuttamia muutoksia koskeva yhteistoimintaneuvotteluesitys annettiin 2.11.2009. Yt-neuvottelut aloitettiin 9.11.2009, ja ne saatiin päätökseen 30.11.2009. Yhteistoimintaneuvottelujen toimenpiteet perustuivat taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin ja koskivat yhteensä 160 henkilöä. Neuvottelut koskivat kaikkia toimihenkilötehtäviä lukuun ottamatta Kemin tehtaan tuotanto-organisaation toimihenkilötehtäviä ja toimihenkilöitä, joiden työsuhteen päättymisestä on päätetty Kaskisten tehtaan sulkemiseen liittyvässä yhteistoimintamenettelyssä. Arvioitu vähentämistarve oli enintään 30 henkilöä. Tarkastelun tuloksena yhtiön rakenne muuttuu ja kehitysresurssien painopistettä siirretään erityisesti tukemaan myyntiä ja tehtaiden teknistä kehitystä. Toimenpiteiden mukaiset järjestelyt johtavat 23 henkilön irtisanomiseen, ja henkilöstötoimenpiteet tullaan toteuttamaan pääasiassa vuoden 2009 aikana.