8.3.2010 Metsäliiton Puutuoteteollisuus tehostaa toimintaansa yhdistämällä liiketoimintalinjojaan. Lisäksi myynti organisoidaan palvelemaan valittuja asiakassegmenttejä entistä paremmin. ”Uutta toimintamallissamme on se, että olemme organisoineet tuotteiden ja palveluiden myynnin asiakassegmenteittäin. Teemme asiakkaidemme kanssa yhä tiiviimpää yhteistyötä, jotta pystymme tarjoamaan heidän tarpeisiinsa sopivia tuotteita ja ratkaisuja”, Puutuoteteollisuuden toimialajohtaja Ole Salvén sanoo. ”Tavoitteenamme on myös lisätä jatkojalostuksen osuutta tuotannossa kautta linjan. Kerto®- ja vaneriliiketoimintojen yhdistämisellä saadaan hyödynnettyä tuotannon, tuotekehityksen ja toimitusketjun synergiaetuja, jolloin voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja tehokkaammin. Puupohjaisten rakenneratkaisujen kehittäminen rakennusteollisuudelle on meille tärkeä kasvualue. Siksi Rakentamisen tuotteet muodostavat oman liiketoimintalinjan, johon puurakentamisen erityisosaaminen on keskitetty.” Metsäliiton Puutuoteteollisuuden liiketoiminta jakautuu neljään liiketoimintalinjaan. Timo Karisen luotsaama Sahateollisuus-liiketoimintalinja (Solid Wood) tuottaa raaka-ainetta ennen muuta omaan jatkojalostukseen ja teolliseen höyläämiseen sekä räätälöityjä tuotteita ja komponentteja puusepänteollisuudelle. Lasse Wikström vastaa Insinööripuutuotteet -liiketoimintalinjasta (Engineered Wood), joka on muodostettu yhdistämällä Kerto- ja vaneriliiketoimintalinjat. Linja valmistaa Kerto- ja vaneritehtailla pitkälle jalostettuja tuotteita erityisesti rakentamiseen ja teollisille asiakkaille. Mika Kallio vastaa Rakentamisen tuotteet -liiketoimintalinjasta (Building Products), joka valmistaa erityisesti rakentamiseen räätälöityjä tuotteita, liimapuuta Hartolassa ja I-palkkeja Isossa-Britanniassa. Finnforest Merk Saksassa vastaa vaativien puurakenteiden toimituksista. Rakenteellisten komponenttien kehityksessä ja tuotannossa hyödynnetään pääasiassa Kertopuuta. Kodin ja asumisen tuotteet -liiketoimintalinjasta (Home and Living) vastaa Joni Lukkaroinen. Linjan alaisuudessa toimii yhteensä 10 jalostus- ja jakelukeskusta, jotka sijaitsevat Suomessa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Se jatkojalostaa Metsäliiton Puutuoteteollisuuden perustuotteita kodin ja pihapiirin rakentamiseen, remontointiin ja sisustamiseen sekä tarjoaa niihin liittyviä palveluita. Metsäliiton Puutuoteteollisuuden johtoryhmään kuuluvat edellä mainittujen henkilöiden lisäksi T&K-, logistiikka- ja ostotoiminnoista vastaava Timo Kouri, Metsäliitto-konsernin ympäristö- ja yritysvastuujohtaja Terhi Koipijärvi, henkilöstöjohtaja Juha Kauppila sekä 15.3.2010 aloittava talous- ja strategiajohtaja Olli-Pekka Vanhanen. Lisätiedot: Toimialajohtaja Ole Salvén, Metsäliiton Puutuoteteollisuus, puh. 010 465 4870 Viestintäpäällikkö Satu Holm-Jumppanen, Metsäliiton Puutuoteteollisuus, puh. 010 465 4684