SAMPO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 10.12.2012 klo 10.45
Sammon joululahjoitus HelsinkiMissiolle
Sampo Oyj antaa tämänvuotisen joululahjoituksensa lapsiperheiden tukemiseen keskittyvään HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi -avustushankkeeseen. Lahjoituksen suuruus on 10 000 euroa.
- Saimme reilussa kuukaudessa kampanjallamme yli sata perheiden tukemisesta kiinnostunutta yhteydenottoa. Taataksemme monivuotisen hankkeen kautta lapsiperheille satoja uusia tukihenkilöitä tarvitsemme jatkuvasti varoja vapaaehtoisten rekrytoimiseen, kouluttamiseen ja työnohjaukseen. Saadulla lahjoituksella tukitaan useiden lasten syrjäytymispolut, sanoo Olli Valtonen, HelsinkiMission toiminnanjohtaja.
HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi -avustushanke yhdistää kansalaisjärjestön ja julkisen sektorin toiminnan lasten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tavoitteena on ennaltaehkäistä lapsiperheiden kohtaamien haasteiden kasvaminen ongelmiksi vapaaehtoisten antaman tuen avulla. HelsinkiMission yhteistyökumppaneina hankkeessa toimivat Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, Helsingin Diakonissalaitos sekä Pienperheyhdistys.
- HelsinkiMissio tekee vapaaehtoisvoimin merkittävää työtä syrjäytymisen estämiseksi. Sampo haluaa olla mukana auttamassa tukemalla HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi -kampanjaa, sanoo Sammon sijoittajasuhteista ja konserniviestinnästä vastaava johtaja Jarmo Salonen.
Sampo Oyj on perinteisesti lahjoittanut joulutervehdyksiin varatun summan hyväntekeväisyyteen tukeakseen yleishyödyllistä toimintaa.
Sampo Oyj
Sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
Jakelu:
www.sampo.com
Keskeiset tiedotusvälineet