TOIMIALAN KEHITYS JA TIIMARIN NÄKYMÄT VUODELLE 2013


Tiimari Oyj Abp                    Pörssitiedote 9.8.2013 klo 9.00

 

Yleinen taloudellinen epävarmuus Suomessa ja Euroopassa on jatkunut koko alkuvuoden 2013 vaikuttaen negatiivisesti vähittäiskaupan kysyntään sekä vaikeuttaen kehityksen ennustamista. Tiimarin koko vuoden liikevaihdon ja kannattavuuden ennustamista vaikeuttaa tämän lisäksi joulusesongin merkitys koko vuoden liikevaihtoon ja tulokseen.

Tiimarin toteutunut myynti heinäkuussa sekä Back to School-sesongin kysynnän heikkeneminen indikoivat odotuksia heikompaa loppuvuotta yhtiölle. Yhtiön näkemyksen mukaan asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut aikaisempaa tarvelähtöisemmäksi, joka osaltaan lyhentää yhtiölle myynnillisesti tärkeitä sesonkeja. Toisaalta yhtiössä alkuvuoden 2013 aikana käyttöönotetut valikoimahallinnan työkalut, ketjuun levitetyt uudet tavararyhmät, uusi markkinointikonsepti sekä vertailuvuoden heikko toteuma erityisesti vuoden 2012 viimeisellä vuosineljänneksellä antavat yhtiölle mahdollisuuden kasvuun toisen vuosipuoliskon aikana. Yhtiössä keväällä 2013 käynnistetty säästöohjelma etenee suunnitelmien mukaisesti ja kustannussäästövaikutukset alkavat näkyä jo vuoden 2013 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla.  Näiden tekijöiden johdosta yhtiö on tarkentanut loppuvuoden ennustettaan ja päättänyt muuttaa koko vuoden näkymiään.

Aikaisempi näkemys:

Arvioimme, että Tiimarin liikevaihto kasvaa vuoden 2013 aikana ja että yhtiön käyttökate koko vuodelta 2013 on jonkin verran edellistä vuotta parempi (2012: -6,9 milj. euroa).

Uusi näkemys:

Arvioimme, että Tiimarin liikevaihto ja käyttökate koko vuodelta 2013 jäävät samalle tasolle kuin vuonna 2012 (2012: liikevaihto 62,1 milj. euroa ja käyttökate -6,9 milj. euroa).

  

TIIMARI OYJ ABP

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Niila Rajala, +358 (0)3 812911, niila.rajala@tiimari.fi

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki

tärkeimmät tiedotusvälineet

www.tiimari.com