Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 14.5.2014 klo 13.40
Turvatiimi alentaa vuoden 2014 liikevaihto-ohjeistustaan merkittävän asiakasmenetyksen takia. Turvatiimi Oyj:n ja Finavia Oyj:n toimeksiantosopimukseen liittynyt optiosopimus päättyy 30.9.2014 eikä Turvatiimiä ole valittu juuri päättyneessä tarjouskilpailussa jatkamaan palveluiden tuottamista Finavialle.
Päivitetyn ohjeistuksen mukaan yhtiö ennustaa vuoden 2014 liikevaihtonsa jäävän jonkin verran alle edellisen vuoden liikevaihdon. (Liikevaihto vuonna 2013 oli 37,8 miljoonaa euroa.) Turvatiimi arvioi aiemmin liikevaihtonsa kasvavan jonkin verran edellisestä vuodesta.
Turvatiimi pitää tulos-ohjeistuksen ennallaan ja arvio vuoden 2014 liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä olevan jonkin verran parempi kuin edellisenä vuonna. (Liiketulos vuonna 2013 ilman kertaluonteisia eriä -0,6 miljoonaa euroa.)
TURVATIIMI OYJ
Juha Murtopuro, toimitusjohtaja
puh. 0207 363 200
juha.murtopuro@turvatiimi.fi, www.turvatiimi.fi
Turvatiimi-konserni on suomalainen valtakunnallinen palvelualan yritys, joka tarjoaa turvallisuus- ja vartiointialan palveluita ja turvateknologiaa Turvatiimin brändin alla, vähittäiskaupan palveluita, hoivapalveluita ja asiakaspalvelukokonaisuuksia Palvelutiimin brändin alla sekä 24/7 valvomo-, kuvavalvonta-, hälytys- ja johtokeskuspalveluja kustannustehokkaasti Hälytyskeskus 113:n kautta. Toimintamme periaatteita ovat asiakaslähtöisyys, joustavuus, tuloksellisuus ja innovatiivisuus. Vuonna 2013 Turvatiimin liikevaihto oli 37,8 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 1 100 henkilöä. Turvatiimi Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.turvatiimi.fi www.palvelutiimi.fi www.113.fi