Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 27.8.2014 klo 14.45 Rautaruukki Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset Rautaruukki Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään Helsingissä. Yhtiökokouksessa oli edustettuna 32 osakkeenomistajaa. Hallitus Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin neljä (4). Hallitukseen valittiin toimitusjohtaja Martin Lindqvist, talousjohtaja Håkan Folin, lakiasiainjohtaja Jonas Bergstrand SSAB AB:stä (publ) ja Rautaruukki Oyj:n va. talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Hietanen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Martin Lindqvist ja varapuheenjohtajaksi Jonas Bergstrand. Hallituksen palkkiot Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota. Nimitystoimikunnan perustamista koskevan päätöksen kumoaminen Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti kumota osakkeenomistajista koostuvan nimitystoimikunnan perustamista koskevan päätöksen. Samalla nykyisen toimikunnan toiminta päättyy. Yhtiökokouksesta laadittu pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävänä yhtiön pääkonttorissa ja yhtiön internet-sivuilla www.ruukki.fi viimeistään 10.9.2014. Yhtiökokoukselle tehdyt ehdotukset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä yhtiön internet-sivuilla. Lisätietoja: Olli Huuskonen, hallituksen sihteeri, puh. 020 592 9300 Rautaruukki Oyj Taina Kyllönen Markkinointi- ja viestintäjohtaja JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.fi Rautaruukki on nyt osa SSAB:tä (publ) ("SSAB"). SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva teräsyhtiö, jonka päätuotantolaitokset ovat Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiöllä on neljä teräsliiketoimintaan keskittyvää divisioonaa: SSAB Special Steels, SSAB Europe, SSAB Americas ja jakeluun keskittyvä Tibnor sekä yksi rakentamiseen keskittyvä divisioona Ruukki Construction. Rautaruukin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. SSAB:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Nordic Tukholmassa ja NASDAQ OMX Helsingissä. www.ssab.com. www.ruukki.fi. [HUG#1851436]
Rautaruukki Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset
| Source: Rautaruukki