Helsinki, Finland, 2015-11-12 11:50 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- SATO Oyj, Lehdistötiedote, 12.11.2015 klo 12.50
Selvitysmies Hannu Rossilahden ehdotus uudeksi korkotukimalliksi kannustaa toimijoita lisäämään vuokra- asuntojen rakentamista suurimpiin kasvukeskuksiin. Pitkäjänteisen toiminnan kannalta on myönteistä, että malli on tarkoitettu pysyväksi.
SATOn toimitusjohtaja Erkka Valkila:
- Ehdotus ilmentää aitoa halua saada aikaan toimiva vuokra-asuntotuotantoa edistävä malli. Tätä kuvaa paitsi lopputulos myös prosessi, jolla selvitystyö tehtiin. Lähtökohtana työlle oli laatia ehdotus vuorovaikutuksessa asuntosektorin keskeisten toimijoiden ja virkamiesten kanssa.
- Ehdot on laadittu sellaisiksi, että valtion tuen ja rajoitusten suhde on kohdallaan. Nykyisellä markkinakorkotasolla ei korkotuki realisoidu, mutta sen voi rinnastaa korkosuojaukseen.
Ehdotus sisältää valmiin joustavan toteutusmallin. Laki tulisi saattaa ripeästi voimaan vuokra-asuntojen suuren tarpeen vuoksi. Pakolaistilanne vielä lisää lähivuosien tarvetta erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tuotannon vauhdittamiseksi myös kuntien tulee osoittaa toimijoille 10 vuoden korkotukiasuntojen rakentamiselle tontteja. Lisäksi ehdotetun korkotukimallin asunnot tulee lukea osaksi MAL-sopimuksissa mainittua ARA-tuotantoa.
Lisätietoja:
SATO Oyj
Toimitusjohtaja Erkka Valkila, p. +358 50 620 50
Liiketoimintajohtaja Tuula Entelä, p. +358 400 612 914
SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakkuuskokemus. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 24 400 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.
Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.
SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 312,3 miljoonaa euroa, liikevoitto 191,3 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 152,2 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 2,7 miljardia euroa.