CITYCON OYJ Pörssitiedote 11.2.2016 klo 09.05 Hallitus on 10.2.2016 päättänyt tarkistaa sen helmikuussa 2015 hyväksymän osakepalkkiojärjestelmän 2015 perusteella maksettavien palkkioiden enimmäismäärää johtuen Cityconin Sektor Gruppen AS:n (nykyinen Citycon Norway AS) hankinnasta. Osakepalkkiojärjestelmän 2015 perusteella konsernin avainhenkilöille maksettavien osakkeiden tarkistettu enimmäismäärä on 4 300 000 osaketta (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Palkkioiden uusi enimmäismäärä mahdollistaa uusien avainhenkilöiden mukaan ottamisen osakepalkkiojärjestelmään 2015. Hallitus on myös päättänyt, että osakepalkkiojärjestelmän mahdolliset palkkiot ansaintajaksolta 2016-2018 perustuvat yhtiön osakkeen kokonaistuottoon (TSR). Ansaintajaksolta 2016-2018 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 1 521 280 Cityconin osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Mahdolliset palkkiot ansaintajaksolta 2016-2018 maksetaan vuonna 2019 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen kalenterivuoden 2017 päättymistä, järjestelmän palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy konserniyhtiössä mistä tahansa syystä vuosien 2018 tai 2019 aikana, on osallistuja oikeutettu työ- tai toimisuhteen päättymiseen mennessä kertyneisiin palkkioihin. Tarkistusten jälkeen osakepalkkiojärjestelmän 2015 kohderyhmään kuuluu noin 35 henkilöä, mukaan lukien toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet. Helsinki 11.2.2016 CITYCON OYJ Lisätietoja: Marcel Kokkeel Toimitusjohtaja Puh 020 766 4521 tai 040 154 6760 marcel.kokkeel@citycon.com Citycon omistaa, kehittää ja johtaa kaupunkien keskustoissa sijaitsevia päivittäistavaravetoisia kauppakeskuksia Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä 4,7 miljardia euroa ja yhtiön markkina-arvo on noin 2 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja Virossa, se on markkinajohtajien joukossa Norjassa ja Ruotsissa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla. Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody's:lta (Baa1) ja Standard & Poor's:lta (BBB). Citycon Oyj:n osake on listattu NASDAQ Helsinkiin.
Citycon päätti osakepalkkiojärjestelmän 2015 perusteella maksettavien palkkioiden enimmäismäärän nostosta ja ansaintajakson 2016-2018 yksityiskohdista
| Source: Citycon Oyj