ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 9.11.2017 KLO 8:40
ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.9.2017
Kolmannen neljänneksen liiketulos vertailuvuoden tasolla
Yhteenveto luvuista
Tammi-syyskuu:
- Liikevaihto 29,5 MEUR (1-9/2016: 31,4 MEUR)
- Liikevoitto 3,0 MEUR (3,4 MEUR)
- Tulos ennen veroja 2,8 MEUR (3,0 MEUR)
- Tulos/osake 0,57 EUR (0,64 EUR)
- Omavaraisuusaste 51,2 % (48,4 %)
Heinä-syyskuu:
- Liikevaihto 9,3 MEUR (7-9/2016: 9,7 MEUR)
- Liikevoitto 1,0 MEUR (1,0 MEUR)
- Tulos ennen veroja 0,9 MEUR (0,8 MEUR)
- Tulos/osake 0,17 EUR (0,17 EUR)
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Vuoden kolmas neljännes oli tuloksellisesti vertailuvuoden tasolla, liikevaihdon jäädessä kuitenkin hiukan alhaisemmaksi. Asiakkaiden päätöksentekoa hidastavat häiriötekijät päämarkkina-alueillamme ovat jatkuneet poikkeuksellisen pitkään. Ajallisista viiveistä johtuen osa vuodelle budjetoiduista kaupoista ei ehdi enää tuloutua kuluvalle tilikaudelle. Tästä syystä Elecster on 1.11.2017 annetulla pörssitiedotteella alentanut koko vuoden 2017 liikevaihtoa ja osakekohtaista tulosta koskevaa ohjeistustaan.
Konekaupassa erityisesti Kenian vaalien epäselvyydet ja päätös presidentin vaalien uudelleen järjestämisestä aiheuttivat selkeän lykkääntymisen neuvottelujen alla olevien kauppojen loppuun viemiselle. Keniaa vaivannut kuivuus heijastui pakkausmateriaalitoimitusten volyymiin, joka jäi viime vuoden vertailukautta alhaisemmaksi. Muilla markkina-alueillamme kalvotoimitusten määrä kasvoi vertailukaudesta.
Intiassa päätöksentekoa hidastaneet verojärjestelmän muutokset ovat selkiytymässä ja neuvottelun alaiset projektit ovat lisääntyneet.
Venäjällä investointikysyntä on edelleen alavireistä mutta ruplan vahvistuminen ja korkotason lasku antaa viitteitä kysynnän heräämisestä. Pakkausmateriaalitoimitusten määrä Venäjällä on pysynyt hyvällä tasolla.
LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Tammi-syyskuu
Konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 29,5 milj. euroa (31,4 milj. euroa). Liikevaihto laski 6,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 3,0 milj. euroa (3,4 milj. euroa), eli 10,2 % (10,8 %) liikevaihdosta. Tulos ennen veroja oli 2,8 milj. euroa (3,0 milj. euroa).
Heinä-syyskuu
Konsernin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 9,3 milj. euroa (9,7 milj. euroa). Liikevaihto laski 3,8 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 1,0 milj. euroa (1,0 milj. euroa. Tulos ennen veroja oli 0,9 milj. euroa (0,8 milj. euroa).
Konsernitaseen loppusumma oli 49,7 milj. euroa (48,9 milj. euroa). Korollinen vieras pääoma oli 19,5 milj. euroa (19,7 milj. euroa).
Teollisuustuote –segmentissä pakkauskonetoimitusten määrä kolmannella vuosineljänneksellä jäi vertailuvuotta pienemmäksi. Pakkausmateriaalitoimitusten määrä kasvoi hiukan vertailuvuodesta toimitusten painottuessa halvemman hintaryhmän tuotteisiin, mikä vaikutti myös segmentin kannattavuuteen. Pakkausmateriaalien raaka-ainehinnat laskivat kolmannella neljänneksellä vertailuvuotta alhaisemmalle tasolle. Koko tarkastelujaksolla hinnat olivat keskimäärin vertailuajankohdan tasolla.
Kuluttajatuote –segmentissä kysyntätilanne on hieman parantunut ja kolmas neljännes oli edellisiä parempi.
Alihankintapalveluja tarjoavan Muut toiminnot –segmentin liikevaihto kasvoi vertailukaudesta kysynnän vilkastuessa. Kasvaneen volyymin myötä myös kannattavuus parani vertailuvuodesta.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 20.4.2017. Yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset, mukaan lukien hallituksen valtuudet omien osakkeiden hankkimisesta sekä luovuttamisesta, on julkaistu 20.4.2017 päivätyssä pörssitiedotteessa.
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 2,1 miljoonaa euroa (2,1).
KATSAUSKAUDEN AIKAISET MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT
Elecster ilmoitti 20.4.2017 päättäneensä perustaa tytäryhtiön Keniaan tavoitteena tuotannollisen toiminnan aloittaminen. Kenian investointi etenee ja katsauskaudella on perustettu Elecster Kenya Limited –niminen tytäryhtiö. Tavoitteena on, että yhtiön tuotannollinen toiminta käynnistyy vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla.
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 306(310), josta ulkomailla 166 (167). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 307(309).
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 30.9.2017 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.
Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 15,71 euroa ja alin 10,52 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 13,08 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 65 764 (3,6 % A-osakkeiden määrästä).
Hallitus ei ole katsauskaudella käyttänyt valtuutustaan hankkia tai luovuttaa omia osakkeita. Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.
Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Maailmantalouden yleiskuva on kehittynyt selkeästi positiivisemmaksi ja talous kasvaa tällä hetkellä ennusteita nopeammin. Uskomme, että kun useilla markkina-alueillamme tällä hetkellä päätöksentekoa hidastuttavat paikalliset tekijät väistyvät, heijastuu yleinen taloustilanne myös Elecsterin päämarkkina-alueilla kysynnän kasvuna. Viiveistä huolimatta Elecsterin asema markkinoilla on säilynyt vahvana. Jatkamme määrätietoista työtä konetoimitusten määrän kasvattamiseksi.
Valuuttakurssiriskin ohella Elecsterin muut riskit ja epävarmuusasiat liittyvät pääosin öljyn ja öljypohjaisten raaka-aineiden hintakehitykseen ja nopeisiin hintavaihteluihin. Kannattavuuteen vaikuttaa se, miten raaka-ainehintojen muutokset heijastuvat lopputuotteen hintoihin.
Muilta osin riskeissä ja epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut katsauskauden aikana merkittäviä muutoksia verrattuna vuoden 2016 tilinpäätöksessä esitettyyn tilanteeseen. Keskeiset riskit ilmenevät vuoden 2016 tilinpäätöksen toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksen liitetiedoista.
Taloudellinen ohjeistus (voimassa 1.11.2017 alkaen)
Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen jäävän maltillisesti edellisvuotta pienenmmäksi.
KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
Tuhatta euroa | 7-9/2017 | 7-9/2016 | 1-9/2017 | 1-9/2016 | 1-12/2016 |
LIIKEVAIHTO | 9.287 | 9.656 | 29.519 | 31.423 | 44.133 |
Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos | 513 | 539 | 418 | -23 | 1.316 |
Valmistus omaan käyttöön | 34 | -25 | 206 | -18 | -14 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 96 | 80 | 533 | 296 | 410 |
Materiaalit ja palvelut | -5.323 | -5.253 | -15.592 | -14.639 | -22.424 |
Henkilöstökulut | -1.831 | -1.975 | -6.561 | -7.037 | -9.756 |
Poistot ja arvonalentumiset | -512 | -488 | -1.434 | -1.491 | -1.980 |
Liiketoiminnan muut kulut | -1.260 | -1.577 | -4.089 | -5.133 | -7.160 |
LIIKEVOITTO | 1.005 | 957 | 3.000 | 3.378 | 4.525 |
Rahoitustuotot ja –kulut | -127 | -137 | -182 | -336 | -501 |
TULOS ENNEN VEROJA | 877 | 820 | 2.817 | 3.042 | 4.023 |
Tuloverot | -153 | -169 | -526 | -646 | -866 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 725 | 651 | 2.292 | 2.396 | 3.157 |
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 649 | 651 | 2.137 | 2.400 | 3.155 |
Määräysvallattomille omistajille | 76 | 0 | 155 | -4 | 2 |
Tulos/osake | 0,17 | 0,17 | 0,57 | 0,64 | 0,84 |
LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS | 725 | 651 | 2.292 | 2.396 | 3.157 |
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | -175 | 75 | -979 | 945 | 1.925 |
Rahavirran suojaus | 1 | 2 | 5 | 2 | 8 |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 551 | 728 | 1.317 | 3.343 | 5.091 |
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 475 | 728 | 1.163 | 3.346 | 5.088 |
Määräysvallattomille omistajille | 75 | 0 | 154 | -3 | 3 |
KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa | 30.9.2017 | 30.9.2016 | 31.12.2016 |
VASTAAVAA | |||
PITKÄAIKAISET VARAT | |||
Aineettomat oikeudet | 514 | 708 | 674 |
Aineelliset hyödykkeet | 13.789 | 13.243 | 13.413 |
Muut osakkeet ja osuudet | 420 | 420 | 420 |
Pitkäaikaiset saamiset | 490 | 355 | 250 |
Laskennalliset verosaamiset | 346 | 343 | 343 |
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 15.558 | 15.068 | 15.100 |
LYHYTAIKAISET VARAT | |||
Vaihto-omaisuus | 16.585 | 16.969 | 17.126 |
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 10.149 | 11.289 | 11.435 |
Tuloverosaaminen | 465 | 113 | 150 |
Rahavarat | 6.977 | 5.462 | 6.517 |
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 34.176 | 33.834 | 35.228 |
VASTAAVAA | 49.735 | 48.901 | 50.328 |
VASTATTAVAA | |||
OMA PÄÄOMA | |||
Osakepääoma | 3.152 | 3.152 | 3.152 |
Ylikurssirahasto | 4.239 | 4.239 | 4.239 |
Arvonmuutosrahasto | -8 | -20 | -13 |
Muut Rahastot | 94 | 99 | 101 |
Muuntoerot | 154 | 385 | 521 |
Kertyneet voittovarat | 16.668 | 14.701 | 16.297 |
Määräysvallattomat omistajat | 1.103 | 992 | 999 |
Oma pääoma yhteensä | 25.402 | 23.549 | 25.297 |
VIERAS PÄÄOMA | |||
Laskennallinen verovelka | 631 | 628 | 608 |
Pitkäaikainen vieras pääoma | 13.912 | 14.341 | 13.182 |
Lyhytaikainen vieras pääoma | 9.790 | 10.383 | 11.242 |
VASTATTAVAA | 49.735 | 48.901 | 50.328 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Tuhatta euroa | 1-9/2017 | 1-9/2016 | 1-12/2016 |
Liiketoiminnan rahavirta | |||
Tilikauden voitto | 2.292 | 2.396 | 3.157 |
Oikaisut tilikauden tulokseen | 2.120 | 2.472 | 3.347 |
Käyttöpääoman muutos | -640 | -2.480 | -1.327 |
Maksetut korot ja muut rahoituserät | -340 | -377 | -506 |
Saadut korot ja osingot | 112 | 25 | 42 |
Maksetut verot | -867 | -652 | -912 |
Liiketoiminnan rahavirta | 2.677 | 1.384 | 3.801 |
Investointien rahavirta | |||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -2.227 | -1.867 | -2.205 |
Käyttöomaisuuden myynti | 74 | 9 | 62 |
Pitkäaikaisten saamisten muutos | -48 | -9 | -12 |
Investointien rahavirta yhteensä | -2.201 | -1.867 | -2.155 |
Rahoituksen rahavirta | |||
Pitkäaikaisten lainojen muutos | 1.177 | 3.308 | 1.724 |
Lyhytaikaisten lainojen muutos | 211 | -2.318 | -2.030 |
Maksetut osingot | -1.175 | -1.137 | -1.176 |
Rahoituksen rahavirta | 213 | -147 | -1.482 |
Rahavarojen muutos | 689 | -630 | 164 |
Rahavarat kauden alussa | 6.517 | 5.900 | 5.900 |
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus | -229 | 192 | 453 |
Rahavarat kauden lopussa | 6.977 | 5.462 | 6.517 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
a. Osakepääoma
b. Ylikurssirahasto
c. Arvonmuutosrahasto
d. Muut rahastot
e. Muuntoerot
f. Voittovarat
g. Yhteensä
h. Määräysvallattomat omistajat
i. Yhteensä
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 | 3.152 | 4.239 | -13 | 101 | 521 | 16.297 | 24.297 | 999 | 25.297 |
Osingonjako | -1.162 | -1.162 | -50 | -1.212 | |||||
Kokonaistulos | 5 | -7 | -368 | 1.532 | 1.163 | 154 | 1.317 | ||
OMA PÄÄOMA 30.9.2017 |
3.152 | 4.239 | -8 | 94 | 154 | 16.668 | 24.299 | 1.103 | 25.402 |
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2016 | 3.152 | 4.239 | -21 | 103 | 562 | 12.300 | 20.334 | 1.049 | 21.383 |
Osingonjako | -1.124 | -1.124 | -53 | -1.177 | |||||
Kokonaistulos | 2 | -4 | -177 | 3.526 | 3.346 | -3 | 3.343 | ||
OMA PÄÄOMA 30.9.2016 |
3.152 | 4.239 | -20 | 99 | 385 | 14.701 | 22.556 | 992 | 23.549 |
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
Tuhatta euroa | 30.9.2017 | 30.9.2016 | 31.12.2016 |
Omasta puolesta annetut vakuudet | |||
Kiinteistökiinnitykset | 5.893 | 5.980 | 5.953 |
Yrityskiinnitykset | 11.133 | 11.133 | 11.133 |
Tytäryhtiöiden puolesta | |||
Takaukset | 600 | 600 |
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa | 1-9/2017 | 1-9/2016 | 1-12/2016 |
Liikevaihto | 29.519 | 31.423 | 44.133 |
Liikevaihdon kasvu, % | -6,1 | -5,2 | -4,3 |
Liikevoitto | 3.000 | 3.378 | 4.525 |
% liikevaihdosta | 10,2 | 10,8 | 10,3 |
Tulos ennen veroja | 2.817 | 3.042 | 4.023 |
% liikevaihdosta | 9,5 | 9,7 | 9,1 |
Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) | 2.137 | 2.400 | 3.155 |
% liikevaihdosta | 7,2 | 7,6 | 7,1 |
Oman pääoman tuotto, % | 12,1 | 14,2 | 13,5 |
Sijoitetun pääoman tuotto, % | 9,6 | 11,5 | 11,6 |
Korollinen vieras pääoma | 19.469 | 19.707 | 18.045 |
Rahavarat | 6.977 | 5.462 | 6.517 |
Nettovelkaantumisaste, % | 49,2 | 60,5 | 45,6 |
Omavaraisuusaste, % | 51,2 | 48,4 | 51,0 |
Taseen loppusumma | 49.735 | 48.901 | 50.328 |
Bruttoinvestoinnit | 2.101 | 2.081 | 2.511 |
Tilauskanta | 7.470 | 6.272 | 5.063 |
Tulos/osake, euroa | 0,57 | 0,64 | 0,84 |
Oma Pääoma/osake, euroa | 6,48 | 6,02 | 6,48 |
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä | 3.748.116 | 3.748.116 | 3.748.116 |
Konsernin vastuusitoumukset | 17.626 | 17.713 | 17.086 |
LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN
Tuhatta euroa | Q3/17 | Q2/17 | Q1/17 | Q4/16 | Q3/16 | Q2/16 | Q1/16 |
Liikevaihto | 9.287 | 10.571 | 9.661 | 12.711 | 9.656 | 11.593 | 10.173 |
Liikevoitto | 1.005 | 1.084 | 910 | 1.147 | 957 | 1.581 | 840 |
Liikevoitto, % | 10,8 | 10,3 | 9,4 | 9,0 | 9,9 | 13,6 | 8,3 |
Kauden tulos | 649 | 858 | 630 | 755 | 651 | 1.088 | 662 |
Tulos/osake, euroa | 0,17 | 0,23 | 0,17 | 0,20 | 0,17 | 0,29 | 0,18 |
IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista
IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista tulee voimaan EU:ssa 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. IFRS 15:n perusperiaate on, että yhteisön on kirjattava myyntituotot siten, että ne kuvaavat luvattujen tavaroiden tai palveluiden luovuttamista asiakkaalle, ja sellaisena rahamääränä, joka kuvastaa vastiketta, johon yhteisö odottaa olevansa oikeutettu kyseisiä tavaroita tai palveluita vastaan.
Elecster siirtyy tulouttamaan asiakassopimuksensa IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista –standardin mukaisesti 1.1.2018 alkaen. Yhtiössä on tunnistettu suoritevelvoitteet ja todettu että konetoimitus muodostaa oman suoritevelvoitteensa ja asennusvalvontaan liittyvä palvelukokonaisuus oman suoritevelvoitteensa. Standardin voimaantulon jälkeen konetoimitukset tuloutetaan toimitushetkellä ja asennusvalvontaan liittyvä palvelukokonaisuus suoritevelvoitteen toteutumisen jälkeen. Muiden suoritevelvoitteiden tuloutusajankohtiin uudella standardilla ei ole vaikutusta.
Tämän hetkisen näkemyksen mukaan uuden standardin käyttöönotolla ei tule olemaan olennaisia vaikutuksia yhtiön tulokseen ja taseasemaan.
Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet
Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS -standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset –standardin vaatimuksia. Katsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2016 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2016 sivulta 39.
Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.
Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.
Konsernin tilinpäätöstiedote kaudelta 1.1. – 31.12.2017 julkaistaan 22.2.2018.
Lisätiedot: hallituksen puheenjohtaja Jukka Halonen, puh. 040 548 8110
ELECSTER OYJ
Hallitus
JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet