Neste Oyj
Uutinen
14.3.2018
Neste tukee syöpätutkimusta lahjoittamalla 50 000 euroa Syöpäsäätiön keräykseen
Sanotaan, että jos haluaa saavuttaa jotain, pitää asettaa tavoitteet korkealle ja uskoa unelmiinsa. Yksittäisen ihmisen ponnistelu on arvokasta, mutta kun yhteisen tavoitteen eteen saadaan työskentelemään suurempi joukko, niin tuloksetkin paranevat.
"Sekä Syöpäsäätiön että Nesteen unelmat perustuvat vahvaan tutkimukseen ja kehittämiseen. Nesteen unelma on jättää elinvoimaisempi maapallo tuleville sukupolville ja Syöpäsäätiön unelma on, että saamme asua maassa, jossa kukaan ei kuole syöpään", toteaa Nesteen henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja Hannele Jakosuo-Jansson.
"Syöpä on koskettanut melkein jokaista suomalaista - omassa perheessä, ystäväpiirissä tai työpaikalla. Jotta Syöpäsäätiö voisi jatkaa tärkeää tutkimustyötään, se tarvitsee rahoitusta. Haluamme 70-juhlavuotemme kunniaksi antaa oman tukemme syöpätutkijoille, jotta heidän unelmansa toteutusi ja samalla tukea suomalaisen huippuosaamisen kehittämistä", jatkaa Jakosuo-Jansson.
Lisätietoja: Hannele Jakosuo-Jansson, henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja, Neste, puh. 050 458 4688.
Lue lisää Syöpäsäätiön työstä
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com