Pöyry Oyj Lehdistötiedote 13.9.2018 klo 14:00 EEST
Kaisa Vähänen on nimitetty Pöyryn Ympäristö-liiketoimintayksikön johtajaksi ja Pöyryn Pohjois-Euroopan Infra, Vesi ja Ympäristö -liiketoimintaryhmän johtoryhmän jäseneksi. Vähänen on toiminut Ympäristö-liiketoimintayksikön vt. johtajana kesäkuusta 2018 lähtien. Hän jatkaa myös Pöyryn ympäristötutkimusosaston päällikkönä toistaiseksi.
Pöyryn Ympäristö-liiketoimintayksikössä on yli sata pohjoismaista asiantuntijaa, jotka osaavat ympäristövaikutusten ennakoinnin, minimoinnin ja seurannan. Ympäristöön liittyvät tutkimuksemme ja selvityksemme kohdistuvat ilmaan, veteen, maa- ja kallioperään sekä yhteisöihin. Palvelumme ovat olennainen osa kaikkia teollisuuden, energian ja infran hankkeita.
Kaisa Vähäsellä on yli 15 vuoden monipuolinen kokemus ympäristölainsäädännöstä, ympäristövelvoitteiden vaikutuksista asiakkaiden toimintaan, ympäristövaikutusten arvioinnista, luvituksesta, vesihuollosta, pohjavesien suojelusta, ympäristöntilasta sekä ympäristöselvityksistä. Hän on toiminut Pöyryllä ympäristötutkimusosaston päällikkönä vuodesta 2017.
"Olen saanut työurani aikana tehdä monipuolisesti ympäristötehtäviä laidasta laitaan. Liiketoimintayksikön vetäjänä pääsen hyödyntämään vuosien aikana kertynyttä osaamistani, esimiestyökokemustani sekä kehittämään Pöyryn ympäristöliiketoimintaa uudelle tasolle. Ympäristöliiketoiminnassa on hurjasti mahdollisuuksia, osin myös kysymysmerkkejä, jotka on muutettava asiakkaitamme palveleviksi tuotteiksi. Mahtavaa saada tehdä näin merkityksellistä työtä huippuporukassa", sanoo Kaisa Vähänen.
"Liiketoimintayksikön johtajaa valittaessa tärkeitä kriteerejä ovat asenne, ammattitaito, asiakasnäkökulma, henkilöstön huomioiminen ja liiketoiminnan johtaminen. Mielestäni Kaisalla on kaikki nämä taidot hyvässä tasapainossa. Kaisa on menestyksellisesti johtanut ympäristötutkimusosastoa. Olen iloinen, että voimme nyt nimittää hänet Ympäristöliiketoimintayksikön johtajaksi. Haemme vahvaa ja kannattavaa kasvua ja meillä on kaikki syyt uskoa, että Kaisan johdolla yksikkö tulee kehittymään voimakkaasti", sanoo Pöyryn Pohjois-Euroopan Infra, Vesi ja Ympäristö -liiketoimintaryhmän johtaja Markku Oksanen.
Lisätietoja:
Markku Oksanen
johtaja, Vesi, Infra ja Ympäristö -liiketoimintaryhmä, Pohjois-Eurooppa
Puh. 010 33 26735
markku.oksanen@poyry.com
Kaisa Vähänen
Ympäristö-liiketoimintayksikön johtaja
Puh. 050 437 6083
kaisa.vahanen@poyry.com
Tiesitkö: Pöyryllä on kokemusta ympäristökonsultoinnista yli 2 000 projektista teollisuus-, energia- ja infrasektoreilla.
Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Tarjoamme asiakkaille lämpö- ja sähkövoiman tuotantoon, siirtoon ja jakeluun, metsäteollisuuteen, biojalostukseen ja kemianteollisuuteen, kaivos- ja metalliteollisuuteen sekä infraan, vesihuoltoon ja ympäristöön liittyviä palveluja. Kehitämme yhdessä älykkäitä ratkaisuja ja hyödynnämme viimeisimpiä digitaalisia innovaatioita. Pöyryn liikevaihto vuonna 2017 oli 522 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä. Noin 5 500 asiantuntijaa. 40 maata. 115 toimistoa.
Vuonna 2018 Pöyry juhlistaa ylpeänä 60-vuotista taivaltaan yhdessä henkilöstönsä, asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa.
Vieraile verkkosivuillamme www.poyry.com ja seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube