Evli ja Fellow Finance ovat allekirjoittaneet 14.7.2021 julkistettuun yhdistymissopimukseen perustuvat sulautumis- ja jakautumissuunnitelmat


EVLI PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.9.2021 KLO 12.00 (EEST)

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI SOVELTUVIEN LAKIEN VASTAISTA.

Evli Pankki Oyj ("Evli") on tänään allekirjoittanut Evlin ja Fellow Finance Oyj:n ("Fellow Finance") 14.7.2021 tiedottamaan yhdistymissopimukseen perustuvan jakautumissuunnitelman, minkä lisäksi Evli ja Fellow Finance ovat tänään allekirjoittaneet yhdistymissopimukseen perustuvan sulautumissuunnitelman. Yhdistymissopimuksen mukaisesti Evli jakautuu osittaisjakautumisessa uudeksi varainhoitoliiketoimintaan keskittyväksi konserniksi sekä Evlin pankkitoimintaa jatkavaksi yhtiöksi, johon Fellow Finance sulautuu. Evlin varainhoitoliiketoimintaa jatkavan konsernin emoyhtiön osakkeet aiotaan hakea kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Yhtiöiden ylimääräiset yhtiökokoukset on tarkoitus kutsua koolle käsittelemään järjestelyn toteuttamiseksi tarvittavia päätöksiä vuoden 2021 loppuun mennessä, ja järjestely on tarkoitus toteuttaa kokonaisuudessaan vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Lisätietoja yhdistymissopimuksesta on saatavilla Evlin ja Fellow Financen 14.7.2021 julkaisemista pörssi- ja yhtiötiedotteista.

EVLI PANKKI OYJ

Lisätietoja:

Juho Mikola, talousjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 40 717 8888, juho.mikola@evli.com

Evli ja Fellow Finance lyhyesti

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, osakeanalyysia, kannustinjärjestelmien suunnittelu- ja hallinnointipalveluja sekä yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu ja suosituin yhteisövarainhoitaja.*

Evlin hallinnoitavana on 16,1 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 6/2021). Evli-konsernin oma pääoma on 115,1 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 15,9 prosenttia (30.6.2021). Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 280 henkilöä. Evli Pankki Oyj:n B-osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.evli.com

* Kantar Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services, Finland 2015, 2016, 2017, 2018.

Fellow Finance Oyj on lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu. Yhtiön missio on muuttaa perinteinen maksaminen ja rahoitus suoraan ihmisten ja yritysten väliseksi. Fellow Finance on välittänyt kuluttaja- ja yritysrahoitusta yli 800 miljoonalla eurolla Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa ja Tsekeissä palvellen yli 950 000 asiakasta. Yhtiöllä on Suomen Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa ja yhtiö on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. www.fellowfinance.fi

Tärkeitä tietoja

Tämä tiedote ei ole tarjous osakkeista Yhdysvalloissa, eikä sitä ole tarkoitettu levitettäväksi Yhdysvaltoihin tai Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa tiedotteen jakelu olisi soveltuvien lakien vastaista. Evlin osittaisjakautumisessa syntyvän yhtiön ("Uusi Evli") tai Evlin ja Fellow Financen sulautumisessa yhdistyneen yhtiön ("Fellow Pankki") osakkeita ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain ("Yhdysvaltain arvopaperilaki") mukaisesti, eikä niitä saa tarjota, myydä tai toimittaa Yhdysvaltoihin tai Yhdysvalloissa paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote ei ole Evlin tai Fellow Financen antama tai niiden puolesta annettu tarjous myydä arvopapereita tai pyyntö saada tarjouksia ostaa arvopapereita.

Tämä tiedote ei ole kutsu yhtiökokoukseen eikä jakautumis- tai sulautumisesite. Kaikki päätökset, jotka koskevat ehdotettua osakeyhtiölain mukaista Evlin osittaisjakautumista tai Fellow Financen absorptiosulautumista Evliin, tulee perustaa ainoastaan tietoihin, jotka sisältyvät soveltuvin osin Evlin ja Fellow Financen yhtiökokouskutsuihin, jakautumis- ja sulautumisesitteeseen sekä itsenäiseen arvioon niihin sisältyvistä tiedoista. Sijoittajia kehotetaan tutustumaan jakautumis- ja sulautumisesitteeseen, jossa esitetään kattavammat tiedot Uudesta Evlistä ja Fellow Pankista sekä niiden osakkeista ja jakautumis- ja sulautumisjärjestelystä ("Järjestely").

Tämä tiedote sisältää "tulevaisuutta koskevia lausumia", jotka perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin, eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin ja oletuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Osakkeenomistajien ei pitäisi tukeutua näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Uuden Evlin tai Fellow Pankin todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Evli tai Fellow Finance tai mikään niiden lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan, vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta niissä otettaisiin huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.

Tämä tiedote sisältää Evlin ja Fellow Financen laatimia useisiin oletuksiin ja päätelmiin perustuvia arvioita eduista, joita Järjestelyllä odotetaan saavutettavan. Oletukset arvioiduista eduista ja Järjestelyn aiheuttamista kustannuksista ovat luonteeltaan epävarmoja, ja niihin liittyy monenlaisia merkittäviä liiketoimintaan, talouteen, sääntelyyn ja kilpailuun liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka voivat aiheuttaa sen, että Järjestelystä mahdollisesti saatavat todelliset edut ja Järjestelyyn liittyvät kustannukset poikkeavat olennaisesti tässä tiedotteessa esitetyistä arvioista. Lisäksi ei voi olla varmuutta siitä, että Järjestelyä pannaan täytäntöön tässä tiedotteessa kuvatulla tavalla ja aikataulussa tai lainkaan.

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com



Attachments

LIITE 1 Jakautumissuunnitelma LIITE 2 Sulautumissuunnitelma