ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2022 KLO 8:30
ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2022
Liikevaihto kasvoi, tulos kääntyi alkuvuodesta voitolliseksi
YHTEENVETO (jatkuvat toiminnot)
- Liikevaihto 8,5 MEUR (1-3/2021: 7,3 MEUR)
- Liikevoitto 0,4 MEUR (0,5 MEUR)
- Tulos ennen veroja 0,3 MEUR (0,4 MEUR)
- Tulos/osake 0,07 EUR (0,09 EUR)
- Omavaraisuusaste 53,5 % (54,0 %)
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Euroalueen talousnäkymiä koskevissa EKP:n asiantuntijoiden maaliskuun 2022 arvioissa maailmantalouden kasvun katsotaan jatkuneen vaimeana vuodenvaihteessa, kun koronaviruksen omikronmuunnos alkoi levitä nopeasti, ja tarjontakapeikot pysyivät kireinä sekä raaka-aineiden hinnat korkeina. Venäjän ja Ukrainan sota langettaa merkittävästi epävarmuutta maailmantalouden näkymien ylle erityisesti lyhyellä aikavälillä.
Globaalin BKT:n (ilman euroaluetta) arvioidaan kasvaneen 6,3 % vuonna 2021, ja kasvun ennakoidaan hidastuvan 4,1 prosenttiin vuonna 2022. Edellisiin kokonaistaloudellisiin arvioihin verrattuna maailmantalouden kasvua on tarkistettu nopeammaksi vuoden 2021 osalta, jolloin tavaroiden globaali kysyntä sai merkittävää talouspoliittista tukea. Sitä vastoin vuosien 2022 ja 2023 arvioita on tarkistettu aiempaa heikommaksi erityisesti Venäjän ja Ukrainan sodan, sekä elvyttävän politiikan asteittaisen lopettamisen takia.
Tilikauden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos kääntyi voitolliseksi vaikean loppuvuoden 2021 jälkeen. Liikevaihdon kasvun osalta voimme olla tyytyväisiä, ja myös kannattavuuden kehitys on ollut myönteistä verrattuna loppuvuoteen. Kustannusinflaatio raaka-aineiden, energian ja kuljetusten osalta jatkui voimakkaana. Olemme kyenneet nostamaan omia myyntihintojamme. Voimassa olevien tarjousten ja myyntisopimusten takia ei hintojen nostaminen samassa aikataulussa kohoavien tuotannontekijähintojen kanssa ole aina ollut mahdollista. Erityisesti pakkausmateriaalien raaka-aineiden hinnoittelumekanismit aiheuttavat ongelmia. Raaka-aineiden hinnat vahvistetaan yleisimmin vain kuukaudeksi, mutta omat myyntisopimukset asiakkaidemme kanssa ovat yleensä voimassa useamman kuukauden ajan.
Myös tilauskannan tuntuva kasvu sekä vertailuvuoteen että vuoden 2021 tilinpäätöstilanteesen verrattuna on myönteinen signaali tilikauden jatkoa ajatellen. Tilauskantamme kasvoi sekä meijerikoneiden että pakkausmateriaalien kohdalla.
Positiivisena signaalina voidaan myös pitää meijerikoneiden kaupan vilkastumista useilla markkina-alueillamme. Arvioimme vuoden 2021 tilinpäätöstiedotteessa, että markkinoillamme on patoutunutta investointikysyntää, jonka uskomme purkautuvan ainakin osittain kuluvan vuoden aikana. Ensimmäisen vuosineljänneksen valossa näyttää, että arviomme asiasta on toteutumassa. Venäjän ja Ukrainan välisen sodan aiheuttama epävarmuuden lisääntyminen saattaa kuitenkin muuttaa tilannetta nopeastikin.
LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA (jatkuvat toiminnot)
Konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 8,5 milj. euroa (7,3 milj. euroa). Liikevaihdossa on kasvua 16,6 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 0,4 milj. euroa (0,5 milj. euroa), eli 4,2 % (6,9 %) liikevaihdosta. Voitto ennen veroja oli 0,3 milj. euroa (0,4 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,07 euroa (0,09 euroa).
Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 49,8 milj. euroa (48,1 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 53,5 % (54,0 %). Konsernin korollinen vieras pääoma oli 17,9 milj. euroa (17,1 milj. euroa).
Teollisuustuotesegmentissä konetoimitusten ja pakkausmateriaalitoimitusten määrät ovat ensimmäisellä vuosineljänneksellä olleet selkeästi vertailuvuotta korkeammat, ja myös segmentin liikevoitto parani vertailuvuoteen nähden. Pakkausmateriaalien raaka-ainehinnat ovat historiallisesti edelleen hyvin korkealla tasolla, jolla on ollut selvä vaikutus pakkausmateriaalien marginaaleihin. Odotamme tilanteen kuitenkin tasaantuvan kuluvana vuonna.
Kuluttajatuotesegmentissä toimitusmäärät olivat edellisen vuoden tasolla. Vertailukauteen nähden tulos heikkeni johtuen valtaosin kertaluonteisesta vaihto-omaisuuden arvon alaskirjauksesta.
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 0,1 miljoonaa euroa (0,1 milj. euroa).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 228 (229), josta ulkomailla 102 (104). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 229 (228).
YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2022 vahvisti vuoden 2021 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan 0,29 euroa osakkeelta. Osingon maksupäivä oli 2.5.2022.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen ehdotuksen mukaisesti palkitsemisraportin.
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen, Jukka Halosen ja Hilkka Tuorin. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan puheenjohtajana.
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT Jukka Lahdenpää ja KHT Veikko Terho. Varatilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Moore Rewinet Oy.
VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA 21.4.2022 PÄÄTETYT HALLITUKSEN VALTUUTUKSET
Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus koskee enintään 180.000 yhtiön A-osaketta.
Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.
Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.
Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta).
Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.
Valtuutus on voimassa 1.5.2022 – 30.4.2023 välisenä aikana.
Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta.
Valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä, mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana taloudellisena syynä.
Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.
Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2022 – 30.4.2023 välisenä aikana.
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 31.3.2022 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.
Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 8,66 euroa ja alin 6,62 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 6,80 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 79 519 kpl (4,4 % A-osakkeiden määrästä).
Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.
NÄKYMÄT SEKÄ LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Vaikka pandemian tuleva kehitys muodostaa edelleen tärkeän riskitekijän maailmantalouden perusskenaariossa, Venäjän ja Ukrainan sota voimistaa epävarmuutta merkittävästi. Vastaisuudessa konfliktin eskalaatioon liittyvä riski saattaa muodostua merkittäväksi ja suistaa maailmantalouden elpymisen pois raiteiltaan sekä ruokkia inflaatiopaineita.
Muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa yrityksemme hallitus on linjannut, että Elecster-konserni noudattaa kaikkia asetettuja pakotteita ja lakeja toiminnassaan. Venäjää vastaan asetettujen pakotteiden ja yritysten vetäytymisilmoitusten seurauksena Venäjä on määrännyt, että länsimaisten yritysten tulee jatkaa toimintaansa, myydä toimintansa tai lopettaa toiminta selvitystilan kautta. Pakotteisiin liittyvä lainsäädäntö ja lakien tulkinta ei ole vakiintunutta. Hätiköidyt toimet voivat ääritilanteessa toimia alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Toiminnan välitön lopettaminen tai myyminen voisivat johtaa tilanteeseen, jossa yritystoiminta päätyy suoraan tai välillisesti Venäjän hallintoa tukevien tahojen hallintaan merkittävään alihintaan. Julkisuudessa olleissa yrityskauppoissa on esitetty 70 % - 80 %:n alaskirjauksia. Tällainen alihintainen omaisuus voi päätyä myöhemmin kerryttämään pakotteiden alaisten henkilöiden tai organisaatioiden tuottoja ja varallisuutta. Käytännössä tällainen toiminta johtaisi asetettujen pakotteiden tavoitteiden vastaiseen lopputulokseen. Päätettäessä toimintojen lopettamisesta tai jatkamisesta Elecsterin on myös huomioitava henkilöstönsä turvallisuus ja oikeusasema.
Kustannusinflaatio ja sodan johdosta mahdollisesti lisääntyvät häiriöt toimitusketjuissa luovat tulevaisuuteen epävarmuutta. Uskomme kuitenkin, että vahvistuneen tilauskannan ja neuvottelussa olevien meijerikonekauppojen määrän kasvun myötä tulemme saavuttamaan liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen kasvulle asettamamme tavoitteen.
Taloudellinen ohjeistus (ennallaan)
Konsernin liikevaihdon arvioidaan jatkuvien liiketoimintojen osalta kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan edelliseen vuoteen verrattuna.
KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
Tuhatta euroa | 1-3/2022 | 1-3/2021 | 1-12/2021 |
LIIKEVAIHTO | 8.542 | 7.327 | 32.542 |
Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos | 690 | 832 | 1.430 |
Valmistus omaan käyttöön | -85 | 0 | 105 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 38 | 37 | 396 |
Materiaalit ja palvelut | -5.136 | -4.319 | -19.799 |
Henkilöstökulut | -1.994 | -2.017 | -7.557 |
Poistot ja arvonalentumiset | -331 | -304 | -1.321 |
Liiketoiminnan muut kulut | -1.367 | -1.049 | -5.543 |
LIIKEVOITTO | 357 | 507 | 254 |
Rahoitustuotot ja –kulut | -49 | -58 | -463 |
TULOS ENNEN VEROJA | 308 | 449 | -210 |
Tuloverot | -60 | -119 | -381 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO, jatkuvat toiminnot | 249 | 331 | -590 |
Tilikauden voitto/tappio, lopetetut toiminnot | -7 | 3.087 | |
Tilikauden voitto tappio, yhteensä | 324 | 2.497 | |
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 249 | 327 | 2.588 |
Määräysvallattomille omistajille | 0 | -3 | -91 |
Tulos/osake, yhteensä | 0,07 | 0,09 | 0,69 |
Tulos/osake, jatkuvat | 0,07 | 0,09 | -0,16 |
Tulos/osake, lopetetut | 0,00 | 0,85 |
LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS | 249 | 324 | 2.497 |
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | -631 | 703 | 1.270 |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | -382 | 1.026 | 3.767 |
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | -381 | 1.029 | 3.857 |
Määräysvallattomille omistajille | 0 | -3 | -91 |
KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa | 31.3.2022 | 31.3.2021 | 31.12.2021 |
VASTAAVAA | |||
PITKÄAIKAISET VARAT | |||
Aineettomat oikeudet | 157 | 189 | 162 |
Aineelliset hyödykkeet | 10.571 | 13.052 | 11.028 |
Muut osakkeet ja osuudet | 81 | 420 | 81 |
Pitkäaikaiset saamiset | 1.175 | 1.827 | 1.376 |
Laskennalliset verosaamiset | 499 | 448 | 434 |
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 12.482 | 15.936 | 13.081 |
LYHYTAIKAISET VARAT | |||
Vaihto-omaisuus | 20.772 | 17.737 | 18.280 |
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 7.503 | 8.009 | 6.965 |
Tuloverosaaminen | 185 | 310 | 151 |
Rahavarat | 8.898 | 6.120 | 10.427 |
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 37.358 | 32.176 | 35.822 |
VASTAAVAA | 49.840 | 48.112 | 48.903 |
VASTATTAVAA | |||
OMA PÄÄOMA | |||
Osakepääoma | 3.152 | 3.152 | 3.152 |
Ylikurssirahasto | 4.239 | 4.239 | 4.239 |
Muut Rahastot | 102 | 94 | 100 |
Muuntoerot | 753 | 272 | 652 |
Kertyneet voittovarat | 17.990 | 17.076 | 18.469 |
Määräysvallattomat omistajat | 9 | 1.020 | 9 |
Oma pääoma yhteensä | 26.245 | 25.853 | 26.621 |
VIERAS PÄÄOMA | |||
Laskennallinen verovelka | 263 | 402 | 256 |
Pitkäaikainen vieras pääoma | 11.110 | 11.044 | 11.687 |
Lyhytaikainen vieras pääoma | 12.222 | 10.813 | 10.338 |
VASTATTAVAA | 49.840 | 48.112 | 48.903 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Tuhatta euroa | 1-3/2022 | 1-3/2021 | 1-12/2021 |
Liiketoiminnan rahavirta | |||
Tilikauden voitto | 249 | 331 | -590 |
Oikaisut tilikauden tulokseen | 379 | 472 | -860 |
Käyttöpääoman muutos | -1.659 | -618 | -506 |
Maksetut korot ja muut rahoituserät | -110 | -74 | -404 |
Saadut korot ja osingot | 14 | 23 | 76 |
Maksetut verot | -148 | -172 | -576 |
Liiketoiminnan rahavirta, lopetetut toiminnot | 97 | 3.436 | |
Liiketoiminnan rahavirta yhteensä | -1.275 | 59 | 576 |
Investointien rahavirta | |||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -56 | -72 | -1.114 |
Käyttöomaisuuden myynti | 1 | 3 | 17 |
Tytäryhtiön myynti | 4.284 | ||
Pitkäaikaisten saamisten muutos | 1 | 0 | 10 |
Investointien rahavirta, lopetetut toiminnot | -46 | -60 | |
Investointien rahavirta yhteensä | -54 | -115 | 3.136 |
Rahoituksen rahavirta | |||
Pitkäaikaisten lainojen muutos | -795 | -713 | 192 |
Lyhytaikaisten lainojen muutos | 944 | 0 | 61 |
Maksetut osingot | -7 | -1.048 | |
Rahoituksen rahavirta lopetetut toiminnot | -51 | -102 | |
Rahoituksen rahavirta yhteensä | 149 | -770 | -897 |
Rahavarojen muutos | -1.180 | -827 | 2.814 |
Rahavarat kauden alussa | 10.427 | 7.339 | 7.339 |
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus | -349 | -392 | 275 |
Rahavarat kauden lopussa | 8.898 | 6.120 | 10.427 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
a. Osakepääoma
b. Ylikurssirahasto
c. Muut rahastot
d. Muuntoerot
e. Voittovarat
f. Yhteensä
g. Määräysvallattomille omistajille
h. Yhteensä
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2022 | 3.152 | 4.239 | 100 | 652 | 18.469 | 26.612 | 9 | 26.621 |
Laaja tulos | 2 | 101 | -484 | -381 | 0 | -382 | ||
Muut muutokset | 5 | 5 | 0 | 5 | ||||
OMA PÄÄOMA 31.3.2022 | 3.152 | 4.239 | 102 | 753 | 17.990 | 26.236 | 9 | 26.245 |
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2021 | 3.152 | 4.239 | 90 | -209 | 16.749 | 24.021 | 1.023 | 25.044 |
Laaja tulos | 4 | 481 | 544 | 1.029 | -3 | 1.026 | ||
Muut muutokset | -217 | -217 | -217 | |||||
OMA PÄÄOMA 31.3.2021 | 3.152 | 4.239 | 94 | 272 | 17.076 | 24.833 | 1.020 | 25.853 |
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
Tuhatta euroa | 31.3.2022 | 31.3.2021 | 31.12.2021 |
Annetut vakuudet | |||
Kiinteistökiinnitykset | 2.558 | 4.089 | 2.558 |
Yrityskiinnitykset | 11.301 | 11.301 | 11.301 |
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa | 1-3/2022 | 1-3/2021 | 1-12/2021 |
Liikevaihto | 8.542 | 7.327 | 32.542 |
Liikevaihdon kasvu, % | 16,6 | -20,7 | -11,2 |
Liikevoitto | 357 | 507 | 254 |
% liikevaihdosta | 4,2 | 6,9 | 0,8 |
Tulos ennen veroja | 308 | 449 | -210 |
% liikevaihdosta | 3,6 | 6,1 | -0,6 |
Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) | 249 | 331 | -591 |
% liikevaihdosta | 2,9 | 4,5 | -1,8 |
Oman pääoman tuotto, % | 3,8 | 5,1 | -2,4 |
Sijoitetun pääoman tuotto, % | 2,6 | 5,3 | 1,6 |
Korollinen vieras pääoma | 17.860 | 17.087 | 17.667 |
Rahavarat | 8.898 | 6.120 | 10.427 |
Nettovelkaantumisaste, % | 34,1 | 42,4 | 27,2 |
Omavaraisuusaste, % | 53,5 | 54,0 | 55,0 |
Taseen loppusumma | 49.840 | 48.112 | 48.903 |
Bruttoinvestoinnit | 100 | 89 | 1.117 |
Tilauskanta | 8.844 | 4.167 | 6.874 |
Tulos/osake, euroa | 0,07 | 0,09 | -0,16 |
Oma Pääoma/osake, euroa | 7,00 | 6,90 | 7,10 |
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä | 3.748.116 | 3.748.116 | 3.748.116 |
Konsernin vastuusitoumukset | 13.859 | 15.390 | 13.859 |
LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN (jatkuvat ja lopetetut yhteensä)
Tuhatta euroa | Q1/22 | Q4/21 | Q3/21 | Q2/21 | Q1/21 |
Liikevaihto | 8.542 | 8.979 | 9.721 | 8.445 | 7.938 |
Liikevoitto | 357 | 2.097 | 1.128 | -376 | 504 |
Liikevoitto, % | 4,2 | 23,3 | 11,6 | 4,4 | 6,3 |
Kauden tulos | 249 | 1.912 | 764 | -415 | 327 |
Tulos/osake, euroa | 0,07 | 0,51 | 0,20 | -0,11 | 0,09 |
Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS -standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset–standardin vaatimuksia.
Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2021 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2021 sivulta 40.
Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.
Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.
Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 30.6.2022 julkaistaan 17.8.2022.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Arto Kinnunen, puh. 0400 191 980
ELECSTER OYJ
Hallitus
JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet