Marimekko laajentaa Singaporeen – ensimmäinen myymälä avautuu syyskuussa


Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 20.6.2023 klo 8.30  

Marimekko laajentaa Singaporeen – ensimmäinen myymälä avautuu syyskuussa

Marimekko jatkaa laajentumistaan Aasiassa, kun yhteen Singaporen johtavista ostoskeskuksista, ION Orchardiin, avataan Marimekko-myymälä syyskuun 2023 lopussa. Samassa yhteydessä Singaporessa lanseerataan Marimekko-verkkokauppa. Aasia on Marimekon tärkein kansainvälisen kasvun maantieteellinen alue, ja Singapore on Kaakkois-Aasiassa strategisesti tärkeä kaupunki, jonka vaikutus bränditunnettuuden ja positioinnin rakentamisessa ulottuu myös laajemmin Aasiaan.

”Inspiroivat myymälämme ja luovat vähittäiskauppakonseptimme ovat viime vuosina laajentaneet Marimekko-ilmiötä päämarkkinoillamme ja erityisesti Aasiassa. Yksi nopeimmin kasvaneista markkinoistamme Aasiassa on ollut Thaimaa. Olemme hyvin iloisia, että erinomainen yhteistyömme Marimekko-brändin kasvattamisessa jatkuu thaimaalaisen partnerimme Tanachiran kanssa nyt myös Singaporessa”, kertoo Natacha Defrance, Marimekon Region East -alueen myyntijohtaja.

”Luotuamme vahvan perustan Marimekko-brändille Thaimaassa viimeisen kahdeksan vuoden aikana tiiviissä yhteistyössä Marimekon tiimin kanssa me Tanachiralla olemme iloisia voidessamme laajentaa kumppanuuttamme ja avata Singaporeen ensimmäisen Marimekko-myymälän sekä myymälän yhteydessä toimivan konseptikahvilan. Olemme innoissamme voidessamme tuoda Marimekon ilahduttavan designin ja brändikokemuksen yhteen Aasian suurimmista ja eläväisimmistä talouselämän ja lifestylen keskittymistä. Singaporen ensimmäinen Marimekko-myymälä sijaitsee arvostetussa ION Orchard -ostoskeskuksessa aivan Singapore Orchard Road -ostosalueen sydämessä, missä liikkuu runsaasti sekä paikallisia ostoksilla kävijöitä että kansainvälisiä matkailijoita. Jatkamme innolla yhteistä matkaamme Marimekon kanssa Marimekko-liiketoiminnan kasvattamiseksi”, sanoo Tanachiran toimitusjohtaja Tanapong Chirapanidchakul.

Marimekko keskittyy strategiakaudellaan 2023–2027 skaalaamaan liiketoimintaansa ja kasvua erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Aasian-Tyynenmeren alue on Marimekon toiseksi suurin markkina-alue ja liikevaihdon alueella odotetaan nousevan vuonna 2023. Kasvava markkina, vahva brändin sopivuus ja toimivaksi todettu loose franchise -partnerimalli luovat hyvän perustan Marimekon monikanavaisen kasvun kiihdyttämiselle Aasiassa.

Lisätietoja:
Anna Tuominen, Marimekon viestintä
Puh. 040 584 6944
anna.tuominen@marimekko.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet

Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 167 miljoonaa euroa ja tuotteiden brändimyynti 382 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita 35 maassa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 460 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com