Solidiumin puolivuosikatsaus 1.7.-31.12.2023: Osakeomistusten kokonaistuotto laski 4,9 prosenttia, Solidium tuloutti valtiolle noin 342 miljoonaa euroa voitonjakoa


Omistusyhtiöiden määrä kasvoi kolmeentoista, kun Mandatum eriytettiin Sampo-konsernista.

Solidiumin osakeomistusten tuotto katsauskaudella 1.7.–31.12.2023 oli -4,9 prosenttia. Osakeomistusten arvo laski katsauskauden aikana 7 517 miljoonasta 7 078 miljoonaan euroon.

– Solidiumin osakeomistusten heikkoa tuottoa katsauskaudella selittää kolme asiaa: heikentyneet talousnäkymät, geopoliittisten jännitteiden kiristyminen ja Solidiumin salkun keskittyneisyys. Kokonaistuotossa näkyi muutaman suuren omistuksen heikko kurssikehitys. Olemme optimistisempia tulevaisuuden osalta, sillä näemme monessa yhtiössämme merkittäviä mahdollisuuksia arvonnousuun, Solidiumin toimitusjohtaja Reima Rytsölä sanoo.

Solidium ei katsauskauden aikana tehnyt osaketransaktioita, mutta omistusyhtiöiden määrä kasvoi kolmeentoista Sammon osittaisjakautumisen myötä. Solidium sai lokakuussa jakautumisvastikkeena noin 33 miljoonaa kappaletta Mandatumin osakkeita eli noin 6,6 prosenttia Mandatumin osakekannasta.

– Sammon osittaisjakautuminen toteutui onnistuneesti, ja Mandatumin taival itsenäisenä pörssiyhtiönä alkoi. Osittaisjakautumisen jälkeen odotamme Sammon markkinariskin pienentyvän ja pääoman tuoton kohentuvan. Näkemyksemme mukaan myös Mandatumilla on hyvät edellytykset menestyä vahvan brändin ja kokeneen johdon alla, Reima Rytsölä sanoo.

Solidium tuloutti katsauskauden lopussa noin 342 miljoonaa euroa voitonjakoa Suomen valtiolle.

Uuden strategian toteutus käynnissä, sijoituskohteiden kartoitus vauhdissa

Solidium julkaisi elokuussa 2023 uudistetun strategiansa. Sen mukaan Solidium jatkaa aktiivisen omistajuuden tiellä, minkä lisäksi kansallisen merkittävyyden arviointia päivitettiin.

Aikaisemmin Solidium sijoitti yhtiöihin, jotka ovat kansallisesti merkittäviä sijoitushetkellä. Uuden strategian mukaan Solidium voi sijoittaa myös yhtiöihin, joissa nähdään merkittävää potentiaalia kasvaa tulevaisuudessa kansallisesti merkittäviksi yhtiöiksi.

– Uuden strategian toteutus on lähtenyt hyvin käyntiin. Kasvuyhtiöihin ja niihin sijoittamiseen soveltuvat monet samat lainalaisuudet kuin kehittyneemmän vaiheen yhtiöihin, mutta eroavaisuuksia myös on. Olemme tätä varten organisoituneet sisäisesti uudelleen ja kehittäneet sijoitusprosessejamme. Potentiaalisten sijoituskohteiden kartoitus on hyvässä vauhdissa, Reima Rytsölä sanoo.


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Reima Rytsölä, soittopyynnöt Inka Virtanen, puh. 050 304 7904


Liitteet:

Solidiumin puolivuosiraportti 1.7.-31.12.2023

Solidiumin tiedotustilaisuuden esitysmateriaali


Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana kolmessatoista pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Anora Group Oyj, Elisa Oyj, Kemira Oyj, Konecranes Oyj, Mandatum Oyj, Metso Oyj, Nokia Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Outokumpu Oyj, Sampo Oyj, Stora Enso Oyj, Tietoevry Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 7,1 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.

Liitteet



Anhänge

Solidiumin puolivuosiraportti 1.7.-31.12.2023 Puolivuosikatsaus 1.7.-31.12.2023 esitys